• Sisustaminen

    JOULUISET SISUSTUKSET ASKARTELEMALLA

    Kaupallinen yhteistyö Suomalainen kirjakauppa Miten ihanaa onkaan, kun on joulu, jota odottaa ja saa tehdä jouluiset sisustukset askartelemalla. Olen jouluihminen ja mielelläni aloitan suunnittelemaan joulujuttuja ajoissa, mutta usein se toteuttaminen sitten aiheuttaa stressiä. Nyt päätin, että en siihen lankea, vaan toteutan hyvillä mielin kaikki ajoissa. Sain tilata Suomalaisen verkkokaupasta askartelutarvikkeita tähän toteutukseen ja tilasin sieltä tarvikkeita, jotka toimivat meidän kotiin. Joulun sisustaminen saattaa mennä metsään, jos haalii kaikkea krääsää, joten on hyvä pysähtyä miettimään, millä tavalla sen toteuttaa ja mitä tarvitsee. JOULUKALENTERI Löysin nurkasta remontin jäljiltä valkoisen taululaatikon, jossa olemme pitäneet esillä kaikenlaisia juttuja aina hopeisista vauvan helistimistä lähtien ja tajusin, ettei sillä enää ole ollut sopivaa virkaa meidän kodissa.…

  • Käsityöt

    PITSISET LAPASET JOULULAHJAKSI

    Pitsiset lapaset joululahjaksi on hauska idea myös kierrättämiseen. Tässä siis joulukuun toisen päivän kalenteriluukku. Jos sinulta löytyy vanha pitsineulos kaapista ja se ei ole enää käyttökelpoinen, niin mieti sen tuunaamista ja anna pitsiset lapaset joululahjaksi. Se voi olla itse tehty tai ostettu neulepaita tai huivi, sillä paljoa materiaalia tähän ei kulu. Olen tästä aiheesta jo aiemmin blogissa kirjoitellut, mutta aiheena tämä on hyvä nostaa jälleen esille. Kierrätys ja tuunaus kunniaan ja näin säästät myös rahaa ja kierrätystä arvostavalle pitsiset lapaset joululahjaksi on varmasti mieluinen yllätys. Oma neulemekko oli pesussa mennyt pilalle, niin minun tapaistani, joten siitä oli viisasta tehdä jotain käyttökelpoista ja näissä lapasissa se ei näkynyt, että pitsi vähän…

  • Käsityöt

    NEULO PIPO JOULULAHJAKSI

    Neulo pipo joululahjaksi läheiselle tai ystävälle ja hän ajattelee sinua lämmöllä. Mutta ensiksi vähän joulukalenteriasiaa. Tänään on joulukuun ensimmäinen päivä ja ajattelin heittäytyä jälleen joulun huumaan. Kristallikimarassa nimittäin avataan joulukalenteriluukku päivittäin, aina aattoon asti. Kalenterissa jaan ideoita ja vinkkejä heille, joita kiinnostaa valmistaa lahjat itse. Esittelen kosmetiikkauutuuksia, joita voisi myös pukinkonttiin sujauttaa ja ehkä vielä jotain ylläreitäkin. Ole siis kuulolla. Niin ja jos sinulla on heittää jotain ideoita, mitä toivoisit kalenteriin, niin mielellään niistäkin saa esittää tänne toiveita 🙂 NEULO PIPO JOULULAHJAKSI Mutta pipoasiaa, eli helppoa neulomista ja suloisen pehmeitä paketteja. Neuloin kaksi erilaista pipoa, mutta samasta syvänpunaisesta, hiukan viiniin sihtaavasta sävystä, Katia Schoppel Wolle Merino Lace langasta. Yksi kerä…

  • Lifestyle

    Hyvää Joulua!

    Nyt avautuu luukku 23-24, sillä uskon meistä monen jo rauhoittuvan joulun viettoon, joten yhdistin luukut. Piti vain tulla vielä aukaisemaan ne viimeiset luukut ja kiittämään teitä siitä, miten innokkaasti otitte joulukalenterini taas vastaan. Lukijoita on vilissyt blogissa runsain mitoin ja toivon, että nämä jakamani ideat ovat olleet teille mieluisia.  Muutaman toiveen aion vielä toteuttaa tässä joulun jälkeen ja vaikka tammikuulla, sillä töiden jälkeen en ihan kaikkien toiveita ennättänyt saada esittelykuntoon. Neljännen adventtiarvonnan jätin suosiolla pois, kun en olisi sitä pakettia ennättänyt kuitenkaan jouluksi laittaa, joten otetaan se sitten tammikuun ratoksi.  Kuvassa on muuten kuusenalusmatto lumiukkoineen. Matto, josta olen aiemmin kertonutkin. Se, joka katosi ja löytyi eräänä pääsiäisenä. Nyt se oli…

  • Sisustaminen

    Joulua eteiseen

    Joulua eteiseen Joulukalenterissa avautuu luukku 22. Nyt on vuoro laittaa eteisen pöydälle hieman kukkia ja muita jouluisia somisteita. Kaivoin parvekkeelta pitkästä aikaa tuunaamani työkalupakin ja täytin sen kukkasilla ja muutamalla kävyllä. Mukaan sain myös ujutettua hopeisen peuran. Nyt aloitin kyllä tuon somistamisen ennen kunnollista siivousurakkaa, mutta jostakin se on aloitettava.  Yksi toive kalenteriin tuli yhdeltä lukijalta ja se koski kranssin tekoa. Olenkin esitellyt ostamaani kranssia ulko-oveen jo marraskuussa, joten postauskuvia siitä löytyy täältä: klik.  Mikäli innostuit mustikanvarpukranssista ja sinun olisi sellaisia varpuja  mahdollista vielä jostain löytää, niin Outi`s Life -blogissa on ohje kranssin tekoon ja hänen blogiinsa löydät tästä: klik Enää yksi työpäivä ja sitten alkaa parin viikon mittainen joululoma ja voi…

  • Ihonhoito

    Punoittavan ihon hoito pHformulan pinnoitushoidolla

    Punoittavan ihon hoito pHformulan pinnoitushoidolla Joulukalenterissa aukeaa luukku 20 ja nyt on asiaa ihonhoidosta, lempiaiheestani. Olen todennäköisesti kohdellut ihoani viime aikoina huonosti, vaikkakin bloggaajana olen saanut tutustua ja testata aivan mahtavia tuotteita, niin totuus on se, että ihan kaikille ei ihoni syty. Tai oikeastaan syttyy joillekin ja sehän tarkoittaa kutinaa ja punoitusta ja jopa viimeisin kauhistus näppylöitä, jotka muistuttivat aika pelottavan paljon rosaceanäpyiltä.  Olin siis pitkästä aikaa kasvohoidossa ja tällä kertaa ihon pinnoitushoidossa. Ihon pinnoituksesta olen kirjoittanut juttua vuosi sitten tässä postauksessa (klik). Kannattaa lukea tuo postaus, sillä siinä on hyvää tietoa tuosta ihon pinnoittamisesta.  Olen tässä syksyn aikana tehnyt eri testailuja ihonhoitotuotteiden suhteen ja kuten yleensä, ihoni reagoi aina…

  • Käsityöt

    Vielä ennättää ommella jouluksi juhlavan pussukan

      Kalenteriluukussa 19 on vielä ompeluidea ja sitten luulen, että kone hiljenee täällä päässä. Ommellaan vielä juhlava pussukka, jossa voi kuljettaa puuterin, huulipunan ja luottokortin tai se voi olla erillinen pussi meikeille käsilaukkuun. Tämä on kyllä siitä kiva, että itse ompeluun ei mene kauaa, mutta suunnittelu on otettava tosissaan, jotta pussi onnistuu.    Juhlavan pussukan ompeluun tarvitset seuraavat materiaalit: kimaltelevaa kangasta  fleece-kangasta välivuoreksi ja pehmustajaksi silkkivuorta kukkarolukon, näitä saa Sinellistä ja ostin sen muistaakseni 6 e hintaan ompelulankaa kontaktiliimaa   Ompeluohje Piirrä ensin paperille kukkarolukon mallikuva, jotta tiedät kuinka suuri aukko pitää pussukassa olla. Siihen lisätään saumanvarat. Hahmottele pussukka mieleiseksi ja leikkaa kaavan mukaan päälimmäinen kangas, fleece ja vuori.  Ompele…

  • Lifestyle

    Tuoksuvinkkejä nuorelle

    Tuoksuvinkkejä nuorelle Joulukalenterissa avataan jo 18. luukku ja hui hurjaa, mihin tämä kuukausi hurahti?!  Joulu kolkuttaa totisesti ovella ja joululahjojen ostaminen viime tingassa on aika stressaavaa. Jos mietit mitä ostaa nuorelle naiselle, niin täällä on yksi ehdotus, joka pitää sisällään monta. Mies oli viime viikolla työmatkalla ja kuten aina, hän tuo kivoja tuliaisia mukanaan. Tyttäret saivat nämä hurmaavat Victoria`s Secret tuoksukokoelmat minupulloissaan n. 7,5 ml lahjaksi. Tämmöinen setti on siitä hyvä, että pääsee testailemaan ja käyttämään useampaa tuoksua ja koska koko ei ole niin suuri, ei ole pelkoa, että joku tuoksu alkaisi kyllästyttämään.  Muistan, kun muutamia vuosia sitten tämä Victoria´s Secret- buumi oli pahimmillaan ja ne ilmeet, kun tytöt huomasivat…

  • Käsityöt

    Paras lahjavinkki paleleville sormille

    Joulukalenterissa avataan 17. luukku ja nyt hellitään käsiä. Enkä tarkoita pelkästään käsihoitoja, vaan ihan käsien lämmittäjää. Ompelin suloisen pehmeän lämmittäjän  käsille ja uskon, että tämä voisi olla paras lahjavinkki palelevista sormista kärsiville.  Itse kärsin huonosta ääreisverenkierrosta, joten sormeni ja varpaani ovat aina jäässä. Ulkona ollessa tilanne on sen verran paha, että sormet muuttuvat valkoiseksi ja puutuvat ja kestää tovi saada veri taas virtaamaan. Kesälläkin tämä ongelma ilmentyy usein, kun lämpimällä säällä menen kauppaan ja kävelen pakastealtaiden lähettyvillä hetken, niin veri pakenee  sormista ja on pakko kiiruhtaa sieltä pois. Tälle taudille on nimikin, valkosormitauti, mutta koska olen kärsinyt tästä koko aikuisiän, en usko, että tämä on niin vakavaa, kuin jos se…

  • Ihonhoito

    Lahjavinkki ylellisestä ihonhoitotuotteesta

    Lahjavinkki ylellisestä ihonhoitotuotteesta Joulukalenterin 16. päivä ja luukku avautuu ylelliseen ihonhoitotuotteeseen, Guerlainen Abeille Royale Youth Watery Oil seerumiin. Kukaan näillä leveysasteilla kun ei säästy näiltä älyttömiltä säiden vaihteluilta ja valitettavasti kasvojen iholla sen heti huomaa.  Punaisuutta, kuivuutta ja herkkyyttä, johon vielä lisätään aikuisen naisen hormonaaliset oikut.  Itse olen tosin kärsinyt punaisuudesta ja oikuttelevasta ihosta jo nuorena, joten aina ikä ei ole se merkittävin tekijä. Onneksi on tuotteita, joilla voi ihoa ravita ja helpottaa näissä rasittavissa olosuhteissa. Abeille Royale Youth Watery Oil sisältää Royal Jelly- kuningatarhyytelöä  ja Ouessant Black bee-hunajan korjaavia ainesosia. Siloittava, uudelleen korjaava ja heleyttävä öljy käyttää mehiläisiä nuorekkuuden tavoittelussa salaisena aseenaan.  Seerumi on tehokas, öljy ravitsee, mutta ei…

  • Arvonta

    Ihanat, tunnelmalliset joululaulut ja arvonta

    Joulukalenteri avautuu joululaulujen maailmaan luukussa 15. Joululaulut ovat olennainen osa joulua. Joululauluista tulee hyvä mieli ja ne antavat mahdollisuuden tunnelmointiin. Ihan aina ne eivät kylläkään sykähdytä. Pahinta on kulkea painavien lahjakassien kanssa kauppakeskuksen ruuhkassa ja etsiä sitä listan viimeistä jäljellä olevaa lahjaa. Sitä joulun hittituotetta, jota on toivottu, mutta joka kaupassa se on myyty loppuun. Silloin kyllä Kulkuset kulkuset, riemuin helkkäilee, kuulostaa lällättelybiisiltä ja tekee mieli vain kiiruhtaa ulos kaupan hälinää ja laulunrenkutusta.  Kun tytöt olivat pieniä, tapasin soittaa tiettyjä kappaleita, samalla kun leivoimme esimerkiksi pipareita. Aluksi kuunneltiin lastenlaulut ja sitten laitoin soimaan Michael Bubleen ja hänen versionsa suosituimmista joululauluista, kuten The Christmas song ja I`ll be home for Christmas.…

  • Sisustaminen

    Kaakaohetki hurmaavista kupeista

     Kaakaohetki hurmaavista kupeista Saisiko olla kuppi kaakaota? Makoista kermaa ja hiukan suussa sulavaa suklaata? Tai mukaan vielä voisi laittaa vaahtokarkkeja ja piparminttua? Onpa herkku. Kaakaohetki, joka sopii hyvin joulunalusaikaan ja näin hurmaavista kupeista tarjoiltuna. Näin avautuu joulukalenterin neljästoista luukku. Kiirettä on varmasti jokaisen työpaikalla ja kiire tuppaa tunkea mukaan vielä kotiinkin. Meillä ei ole vielä pahemmin aloitettu joulutouhuja. Kaapit siivoamatta, pyykkivuori kasvaa ja minne kääntääkin pään, niin on jonkin sortin projekti odottamassa ja vielä pitäisi muutama uusi saada alkuun. Tässä hulinassa saattaa kyllä uuvahtaa, kun joka puolelta vaaditaan yhtä jos toista. On otettava itseään niskasta kiinni ja pysähdyttävä. Joulu tulee hössäämättä ja pienemmälläkin vaivalla se onnistuu.  Onneksi tänä jouluna saamme istahtaa…

  • Kierrättäminen

    Vinkki pakettikorttien tekoon kierrätysidealla joulukalenterissa

        Jos olet joskus ostanut juhlajuomaa, niin olet varmaan huomannut, että nuo pahvipakkauksethan ovat usein todella tyylikkäitä. Niin tyylikkäitä, että ihan harmittaa heittää ne roskiin. Minä en muuten heittänyt, vaan valjastin laatikon uusiin hommiin. Olkoon se kalenterin luukku 13. Sivussa luki isolla kultaisilla koristeellisilla kirjaimilla LANSON ja ihastuttavia tähtikuvioita oli mustaa vasten taiteiltu, joten leikkasin niitä irti mielikuvitusta käyttäen ja tein näistä pakettikortit. Kaunis kartonki ei mennyt hukkaan.  Tuo isoin esittää taloa tai kirkkoa ja toinen kolmiomainen on kuusi. Lopuista tuli  suoria kortteja. Olisi näistä voinut pienempiäkin leikata ja silloinhan näitä olisi tullut enemmän. Kirjaimiakin leikkasin, mutta hankala on noita kirjaimia nimenä käyttää, niin mikäli ei halua pojalleen laittaa…

  • Käsityöt

    Neulo lapaset lahjaksi ja arvonnan voittaja

    Neulo lapaset lahjaksi Joulukalenterin kahdestoista luukku avautuu ja on vuoro neuloa lapaset lahjaksi. Tein omani perusohjeella ja käytin neulemekon jämälankoja, joten tulevat nekin käyttöön.  Royal Alpakka on lämmin ja pehmoinen lanka, joten sopii hyvin neulelangaksi lapasiin ja koska itse olen aina sormet jäässä, niin nyt toivon näistä lämmittäjiksi paleleville sormille. Todennäköisesti saan nämä lapaset itse lahjaksi, uskon olleeni niin kiltti. Oranssi mohairsekoitelanka on vain ranteissa, sillä en usko sen olevan tarpeeksi lämmin ja kirjonnassa se esiintyy myös. Lanka on sama kuin neulemekossa, jonka tein syksyllä (klik ) Kauhuissani olen seurannut nuorison muotia, johon kuuluu käsineittä kulkeminen, sillä he eivät kuulemma tarvitse käsineitä, jos takissa on taskut. Minä olen aina käyttänyt käsineitä,…

  • Askartelu

    Peilitarjotin askartelemalla

      Peilitarjotin askartelemalla   Yhdeksäs joulukalenterin luukku aukeaa ja nyt tehtaillaan peilitarjotin. Kaikki käyttämäni materiaalit ovat kierrätysmateriaalia, joten kannattaa kaivella niitä kaapin ja komeron pohjia, sillä sieltä löytyy siivoamisen yhteydessä vaikka mitä. Ainakin minulla. Minulla oli muutama peilin palanen, joita olen saanut kaivella lasiliikkeen jätelavalta. Siellä jopa leikattiin ne minulle suorakulmion ja neliön muotoon, jotta terävät kulmat eivät ole vaarallisia askartelijalle. Samasta paikasta muuten hankin toissa kesänä peilin palan vessan tasoon. Siitä löytyy postaus täältä (klik ) Pyysin miestä sahaamaan vanerista palan peilin ja tarjottimen pohjaksi ja sommittelin laattapuikkoja ja paloja peilin reunaksi. Laattojen ja peilin yhteen sovittaminen ei ollut ihan helppoa puuhaa, sillä osa laattapuikoista oli pulleita ja osa litteitä…