Kauneusniksi -nauti Beauty Shotteja päivittäin Muistan tämän kesäpäivän hyvin, kun palasin tyttärien kanssa Tallinnan matkalta ja kotona minua odotti kori täynnä sisäisesti nautittavaa kauneutta, eli Silicea Beauty Shots-annospusseja. Mukana korissa oli vielä tuoreita aprikooseja. Tämä tuli niin tarpeeseen, sillä takana oli mukava reissu, mutta ainahan reissut väsyttävät ja kaikki kauneusniksit tuntuivat sillä hetkellä loistavalta ajatukselta. Mikään ei tosin toimi heti ja siksi minunkin piti näitä shotteja hieman testata. Nyt olen pari kuukautta, joka päivä tunnollisesti yhden shotin napannut ja nämä ovat todella hyvänmakuisia ja mielellään näitä nauttii. Mikä on Silicea Beauty Shot? se on tehty aprikoosista ja maku tulee aidosta aprikoosisoseesta ja sille se oikeasti maistuukin siinä on puhdasta…
-
-
Tuoksujen ja kauneuden maailmassa Tukholman matkalla
Yhteistyössä Silja Line, d`Oro Press ja Pr Naisella ei voi koskaan olla liikaa tuoksuja, joten kun sain kutsun tuoksumatkalle Tukholmaan, olin innolla mukana. Enkä pannut pahakseni myöskään hyvää ruokaa. Helsingistä tulee yleensä reissattua Tukholmaan juuri risteillen. Mikäs sen mukavampaa, kun seilata aalloilla, sillä minähän olen aina valmiina matkalle. Voi tämän kyllä tehdä toisellakin tapaa, jos vaikka haluaa säästellä lomapäivissä. Nimittäin yhtään hullumpi idea ei ole lentää aamusta Tukholmaan, viettää siellä päivä ja palata risteillen takaisin Helsinkiin. Silja Line tekee Norwegianin kanssa yhteistyötä ja tämmöisiä paketteja on saatavilla vaihtelunhaluisille. Lennon voi myös tietysti halutessaan varata itse. Minä pääsin yhdessä kauneustoimittajien ja muutaman bloggarin kanssa kauneus- ja tuoksumatkalle Tukholmaan…
-
Messufiiliksiä
Tytär loihti minulle silmämeikin I love me -messuille Hudabeauty Desert Dusk paletista. Sain yllättävän monelta taholta kehuja tästä meikistä ja kyllä minä itsekin siitä pidin. Tekoripset ja kaikki, antoivat sellaisen vaikutelman, että hei, minun silmäni korostuvat ja Anastasia Beverly Hills sävytti kulmia ja myös Anastasian Liquid Glow Oyster hehkeytti hohtovoiteena. Tuo Hudabeauty Desert Dusk oli ollut tyttären himoitsema jo tovin ja kun hän viime viikonloppuna pääsi Tukholmaan ja Sephoraan, niin johan sieltä kotiutui iloinen ja onnellinen tytär. Kyllä minäkin meikeistä ilahdun, mutta huikeeta oli se kiljunnan määrä ja fanitus, kun messuilla vieraili tämä Jeffree Star ( en ollut koskaan kuullutkaan) makeupartist ja meikkisarjan Jeffree Star Cosmetics perustaja sekä youtube-tähti. Hän lanseerasi uuden meikkikokoelmansa…
-
Radio Iskelmän ja Iberon Kauneusbrunssilla
Olipas ihana aloittaa sunnuntain aamupäivä keväisissä merkeissä. Niin, räntää kyllä satoi ja ilma oli kylmä, mutta se ei haitannut. Olin nimittäin Iberon ja Iskelmän kutsumana viettämässä kauneusaiheista aamupäivää hyvän ruuan ja seuran parissa Radio Iskelmän tiloissa, Kaapelitehtaalla. Mukaan oli kutsuttu meitä bloggaajia, sekä joukko radiokilpailussa voittaneita onnekkaita naisia, nauttimaan brunssista sekä tutustumaan Iberon koruihin. Paikalla oli myös meikkaaja antamassa kauneusvinkkejä halukkaille. Tilaisuuden juonsi ihastuttava ja rempseä Satu Kotonen, joka teki meille kaikille rennon fiiliksen aamupäivään. Mukavaa, kun päiväksi oli valittu sunnuntai, jolloin ei tarvitse rynnistää töihin tilaisuuden jälkeen. Joten minulle kyllä sopii vastaisuudessakin nämä viikonloppukutsut. Iberon korujen kesätarjonta oli huikea ja kaiken kimalluksen perään kun olen, niin olisin voinut valita…
-
Kauneushaaste
Sain kauneushaasteen Jonnan Keyword Love blogista ja innoissani kävin miettimään vastauksia, sillä haaste tuntui todella kivalta, vaikkakin osittain hankalalta vastata. Jonnan blogissa esitellään kosmetiikan uutuuksia ja ihania tuoksuja. Jonnalla on myös intohimo ihonhoitoon, joten sieltä kannattaa etsiä hyviä vinkkejä, mikäli niitä kaipailee. Blogi on tulvillaan kauniita kuvia kosmetiikasta ja ammattitaidolla tehdyt postaukset koukuttavat palaamaan blogiin aina uudestaan. 1. Varhainen meikkimuisto Muistan lapsena tutkailleeni äidin huulipunaa, jota äiti oli joskus nuorempana käyttänyt ja muistona säilyttänyt. Huulipuna oli pieni todella vahvanpunainen väri vaaleankeltaisessa hylsyssä. Sillä kun punasi huulet, niin jo pysyi ja millään ei tahtonut pois saada. Liekö suudelmakestäväksi tehty. Mutta meikkiä äiti ei koskaan käyttänyt ja kun huulipuna loppui, varmaankin meidän…
-
Vähän messusaalista
Ilove me messuilla yritin pitää ostamisen miniminä, vaikka kuinka olisi mieli tehnyt rahaa sussuttaa, sillä kosmetiikkaa kyllä löytyy kotoakin. Samaa muistuttelin tytöille ja aika pienesti sitten osteltiin. Mini m tietysti osti akryylikynsijuttuja… jotka jo illan tullen aseteltiin kynsiin, Mutta liian pitkinä ne olivat jo päivällä irronneet. Harmi. Vanhempi tytär taas oli suunnitellut proteiinijauheen hankkimista palautusjuomaksi treenien jälkeen ja siihen vielä mukaan muutama proteiinipatukka, vaikka saimme kyllä luennon siitä kuinka epäterveellisiä ne ovat. No, joskus kun on pakko jaksaa ja ei ole muuta ruokaa mukana, voi napata tämän patukan, jottei pyörtyä kupsahda. Kyllä nämä minusta maistuivat ihan hyvälle, mutta ei nyt sellaiselle, että näitä alkaisi enemmälti syömään. Kynsien lisäksi mini m…
-
SkinPro Cleansing system by Oriflame
Valveutunut tyttäreni, mini m, oli ihastellut ihonpuhdistuslaitteita jo jonkin aikaa ja hän oli lukenut näistä vekottimista vain hyvää ja piti minulle esitelmiä siitä, kuinka ihon kunto paranee ja puhdistaminen on helpompaa ja tehokkaampaa. Kerroin hänelle, että taitaa jäädä haaveeksi, sillä laitteiden hinta on satasia, joten ilo oli rajaton, kun huomasimme Oriflamen sivustolla vastaavanlaisen laitteen, ja hintakaan ei ollut mahdoton. Saimme tämän laitteen Oriflamelta blogitestiin ja sillä mini m on nyt surruutellut kasvojansa joka ilta kuuliaisesti. Hänen ongelmansa iholla ovat olleet miiliumit ja jonkin verran niitä oikeanlaisilla kosteuttavilla tuotteilla olemmekin saaneet vähentymään. Harjasosa kostutetaan vedellä ja normaali puhdistusaine levitetään kasvoille. Iho puhdistetaan pyörivin liikkein kevyesti painaen harjaa otsalla, poskilla ja leualla…
-
Beauty within
Istuin tiistaina mielenkiintoisella beauty within luennolla, jossa kerrottiin kuinka säilyttä ihon heleys, vahvistaa hiuksia ja kynsiä sisältäpäin. Tilaisuuden oli järjestänyt Hankintatukku Oy, joka on Suomen johtavia ravintolisävalmistajia.Olen ollut ravintolisien suhteen hieman skeptinen viime vuosiin asti, mutta nyt olen pikkuhiljaa alkanut muuttaa ajattelutapaani. Ennen ajattelin, että kyllä ne kaikki tarvittavat vitamiinit tulevat terveellisestä ruuasta, kunhan muistaa syödä vihanneksia, marjoja hedelmiä ja kunnollista perusruokaa. Pakko se vaan on uskoa, että nykyisin ja varsinkin allergisena, en ehkä kuitenkaan saa sitä kaikkea tarvitsemaani. Kuuntelin korvat tarkkana varsinkin minulle mieluisista aiheista, kuten ihon kuntoon vaikuttavista ravintolisistä. Olenkin napsinut useamman kuukauden Vivania Ceramide Anti-Aging kapseleita ( postaus aiheesta täällä) ja kuinka ollakaan, niin poskeni eivät enää kipeydy…
-
Kauneuden puutarha-tapahtuma
Berner järjesti ihastuttavat Kauneuden puutarha-blogikutsut, johon minäkin sain kunnian osallistua. Paikalle oli kutsuttu noin sata bloggaajaa ja ilta eteni lähinnä omaehtoisesti pisteestä toiseen tutustellen ja välillä tarjoiluista nautiskellen ja mikä parasta, siellä oli myös ihania bloggaaja-kavereita, joita pääsi myös tapaamaan. Tarjolla oli kevään uutuustuotteita, joita saimme nyt katsastaa ja tehdä tuttavuutta. IsaDoran hehkuvat kesävärit kimmelsivät kilpaa kauniissa rasioissaan ja hinkuivat päästä luomille edustamaan. Isadoran meikkitaiteilija ruotsista oli lennähtänyt paikalle ja teki vieraille silmämeikkejä. Isadoran blusher-bronzer ja highlighter, kaikki samassa rasiassa. Todella kätevää perusaamuina, kun on kiire, niin kaikki on mukavasti samassa setissä, mutta varsinkin matkalle lähdettäessä ihan must-juttu. Tähän pitääkin tutustua kunnolla ja arvaan, että tämä saattaa olla monelle nuorelle…