Ihanaa joulukuuta kaikille! Nyt se on vihdoin saapunut, joulukuu kassikalenterissa ja kiire sen kun vain lisääntyy. Kolme viikkoa enää jouluaattoon, joten nyt on hyvä viimeistään alkaa touhuta joululahjojen parissa. Kiirettä on tosiaan ollut ja toki tuo pimeyskin vaivaa, joten ei saa kuvattua, silloin kuin haluaisi ja niin tämän kassikalenterin kuvaaminenkin jäi sitten joulukuun ensimmäiselle aamulle. Aamu on onneksi ollut kirkas ja sopiva kuvauksiin. Joulukuu kassikalenterissa innosti minua askartelemaan pienet joulukuuset, jotka voi halutessaan siirtää vaikka oikeaan joulukuuseen, myöhemmin koristeeksi. Kuuset olen leikannut puolentoista sentin nahakpaperin suikaleesta ja kiinnittänyt helmiä väliin. Nahkapaperin ylijääneet palaset, eli roskat siis tavallaan kierrätin tässä askartelussa ja helmet ovat vanhasta kaulanauhasta, joka on hajonnut. Tämä on…
-
-
Vastuullisuusbrunssilla
Vastuullisuus kuulostaa sanana mielenkiintoiselta ja varsinkin kun se liitetään ruuan kanssa yhteen, herää kysymys, että mitä se oikein tässä tarkoittaa? Sain kutsun Silja Symphonylle Vastuullisuusbrunssille ja ruokailun yhteydessä tätä aihetta avattiin meille hiukan enemmän. Olen jo aikoja seurannut sivusta häkeltyneenä ruokaan liittyvää käyttäytymistä. Muistan lasten syntymäpäiväjuhlat, jossa vieraana olevat lapset olisivat juoneet litratolkulla limsaa, jos sitä olisi tolkuttomasti annettu. Lautanen täyttyi kukkuralleen herkkuja, joihin ei sitten edes pahemmin koskettu. Tuli outo olo, aivan kuin lapset vain olisivat halunneet hamstrata, kun herkkuja kerran tarjotaan, vaikkeivat edes halunneet niitä syödä. Lasten käytöksen ymmärrän, mikäli vanhemmat eivät tähän asiaan koskaan ole puuttuneet ja käytöstapoja kasvattaneet. Lapsethan tekevät myös perässä sen, mitä vanhemmat edellä,…
-
Vieteristä tehty persoonallinen valaisin
Tunnelmallinen seinävalaisin näyttää olevan tämän hetken hitti. Se on usein tehty kauniista maisemakankaasta, johon valot on aseteltu kivasti pilkahtamaan vaikka ikkunoista, tai muuten sopivista kohdista. Maisemat ovat tietysti näin marraskuussa jo hyvinkin jouluisia. Näyttävät kyllä somalta. Minun kierrätysperiaatteella vieteristä tehty seinävalaisin ei ihan taivu somaksi, mutta persoonalliseksi vieterivalaisimeksi kyllä. Tyttären vaihdettua, jo ennen kotoa muuttoa, sänkynsä leveämpään malliin, jäi meille ylimääräinen sänky, josta tuli ensin tuunattua sohva terassille. Mutta talven säilytystä lasitetulla parvekkeella se ei kuitenkaan kestänyt, joten jäljelle jäi vain nuo patjan vieterit. Olin suunnitellut patjan vieteristä yrttiseinää, mutta minä ja yritit emme sitten oikein tulleet toimeen ja siitä ideasta oli pakko luopua. Kesäksi tuo vieteri-häkkyrä unohtui…
-
Kierrätysidea sunnuntain kunniaksi keittiöön
Kierrätysidea sunnuntain kunniaksi keittiöön Löytyykö sinulla samppanjapullon korkkeja, joita olet säästellyt ja et tiedä, mitä niistä tekisi? Minä keksin kierrätysidean sunnuntain kunniaksi näistä korkeista ja se on todella helppo toteuttaa. Meillä oli kasaantunut tärkeimpien päivien muistoja, samppanjapullon korkkien muodossa. On ollut hääpäivää, synttäreitä, ylioppilasjuhlia ja uuden vuoden juhlimista. Mietin miten niistä saisin hauskan pienen kierrätysidean ja joka on myös käytännöllinenkin. Lisäksi korkit ja niiden muistot, tulisi näin hauskasti säilytettyä. Olin nähnyt eri tavoilla toteutettuja pannunalusia ja sellaista oikeasti tarvitsin keittiööni ja sitä lähdin tekemään. Tiedostin kyllä, että nämä korkit ovat erilaisia ja korkeuskin hieman heitti, mutta tämä saa olla hieman persoonallinen, kädenjälki saa olla näkyvillä -versio, joten piti vain miettiä,…
-
Sudenkorennon tanssi -elokuun kassikalenterissa
Sudenkorennon tanssi -elokuun kassikalenterissa Elokuu on täällä ja minä olen pikkuisen myöhässä kassikalenterin suhteen. Sitä se loma teettää, että ajantaju katoaa. Olimme nimittäin Kolilla mökkireissulla ja siellä vasta tajusin, etten ole ennättänyt hektisen, helteisen ja ihanan heinäkuun aikana suunnitella elokuun kassikalenteriin vielä mitään. Toisaalta huomaan, että helteillä heinäkuussa ihmiset ovat vähemmän viettäneet aikaa somessa ja blogeja lukemassa, joten hyvä niin. Kesästä pitää nauttia nyt, kun se on ja onhan sitä vielä kuukausi jäljellä, niin haluan ajatella. Ideat minulla pulpahtavat pintaan näissä käsitöissä yleensä sattumalta. Siihen voi vaikuttaa mikä vaan, kuten nyt tälläkin kertaa. Ihana Pielisen hiekkaranta, jonka löysimme vuosia sitten erään paikallisen vinkin perusteella, on yleensä autio ja peilityyni, vaikka…
-
Rantapussi muovia kierrättäen ja aurinkotuotteita ihoa suojelemaan
Rantapussi muovia kierrättäen ja aurinkotuotteita ihoa suojelemaan Etelän lämmössä reissatessa ja myös täällä kotimaassa, on muistettava hoitaa ihoa ja suojata sitä aurinkotuottein. Aurinkotuotteita kannattaa myös kuljettaa mukana rannalla, jotta niitä voi päivän aikana lisätä ja itse aloin tässä ennen matkalle lähtöä pohtimaan, että millaisessa rantapussissa niitä mukavasti kuljettaisi. Rantapussi saisi olla tietysti myös sellainen, että tuotteet pysyisivät suhteellisen normaalilämpöisinä. Usein aurinkotuoteputkilot saattavat tahrata kassia, mikäli putkilon pinnalle sattuu jäämään voidetta ja näinhän usein, ainakin minulle käy, joten ei haittaisi, jos sisus olisi rantapussissa sellainen, että sen voisi vaikka pyyhkiä kostealla liinalla. Mikä olisi vielä parasta, niin tähän saisi vielä yhdistettyä kierrättämisen. Onnistuisikohan? Kyllä se onnistuu ja kaikki tuotteet…
-
Off the shoulder-mekko miesten kauluspaidasta
Nyt kun syreenit kukkivat kauniin sinisenä, sattui ompelemani off the shoulder-mekko miesten paidasta, täysin värien suhteen yksiin. Tässä mekossa käytin kahta miesten paitaa, sillä halusin siihen hiukan raikkautta valkoisen voimalla ja minusta tämä yhdistelmä toimi. Tähän mekkoon käytin kyllä kieltämättä, melkein jokaisen palasen, mitä sinisestä raidallisesta paidasta irtosi. Yhdestä sommitelmasta tuli aluksi liian iso hörhelö ja koin sen liian dramaattisena, joten purin sen pois ja pienensin sitä huomattavasti ja se tuntui heti päälläkin paljon luontevammalta. Ohje Off the shouder mekkoon tarvitset kaksi kauluspaitaa, mielellään toinen valkoinen, jotta saat sillä kivaa kontrastia ompelulankaa ja kuminauhaa leikkaa hihat irti paidasta ja leikkaa paidan yläosa suoraan ensimmäisen napin alta poikki ompele sivusaumat uudelleen…
-
Kesäkuu kassikalenterissa
Miten mahtava olikaan toukokuu ja ja haikeana sen hyvästelemme, sillä olit niin hyvä meille. Tätä mennyttä toukokuuta on voinut hyvillä mielin suitsuttaa, sillä eihän tätä herkkua ole koskaan ennen meillä nautittu. Nyt vain käännämme katseen kesäkuuhun ja toivomme, että sama jatkuisi. Kassikalenterissa ainakin on kesän merkkeinä ihanat pionit. Olen aina haaveillut pionipenkistä, mutta en ole uskaltanut sellaisen kasvatukseen ryhtyä. Jotkut sanovat, että pioni on vaativa, mutta toiset eivät kuulemma pahemmin pioneita hoida ja ne silti kukoistavat. No, minä en kuulu tuohon jälkimmäiseen kastiin, en usko, että ne minulla nyt noin vain kukkisivat. Sen takia onkin kiva, että sisustuskaupoista löytyy tyylikkäitä ja aidon näköisiä tekokukkia. Ihanat tekokukat piristävät ja kukkivat…
-
Raidallisesta miehen paidasta mekko
Mekot tuntuvat olevan intohimoni ja niiden ompeleminen ja tuunaaminen, vaikkapa miehen kauluspaidoista on hauskaa, joten on syytä esitellä näitä mekkoja jo nimellä Sunnuntain mekkopostaukset. Näitä mekkopostauksia sitten postailen sunnuntaisin läpi kesän ja toki niissä löytyy muitakin ompelemiani mekkoja. Teen tuohon viereen kuvakkeen, josta niitä pääsee katsomaan. Tämä oli aikoinaan Sandin paita ja sitä ei kertaakaan pidetty, koska koko oli väärä. Minä sen miehelle ostin, mutta joskus nuo koot menevät eri tavalla, normipaitoihin verrattuna, niin kuka niistä ottaa selvää, että onko koko oikea sitten päällä. Harmitti vietävästi ja taisi olla ostettu niin, ettei ollut mahdollista edes palauttaa. Mies luovutti paidan minun ompeluksiini ja tyttären toivomuksesta tein hellemekon, joka ei ihan ollut…
-
Toukokuu kassikalenterissa
Toukokuu kassikalenterissa Oi, ihana toukokuu! Tervetuloa! Niin se vain näissä vappuhulinoissa vierähti aika ja en meinannut ennättää heittää tuota kassikalenterin seuraavaa, eli toukokuun ideaa ilmoille. Mutta tässä se nyt tulee. Kaunis kimaltava ja tummanpuhuva Kristallikimara-perhonen. Sain tämän asustekoruksi ja huomasin sille nyt aluksi parhaan paikan toukokuun innoittajana. Kassikalenterissa alkavat kohta nuo reiät vaatia hiukan vahvistamista toiselta puolelta, joten yritin siihen vielä rautalangan avulla virtittää tämän rintaneulan. Kohta, kunhan säät vain lämpenenvät, niin perhoset alkavat somasti pyrähdellä kevään kunniaksi. Vielä on vain niin kovin viileää, joten saan tyytyä ihastelemaan rintakorun muodossa perhosia. Kyllä tähän kassikalenteriin somasti sopisi myös lintu- tai ötökkäaiheisetkin rintakorut, toukokuuta kuvaamaan, joten mielikuvitus vain peliin. Kierrätä siis korusi…
-
Miehen kauluspaidasta hellemekko
Miehen kauluspaidasta hellemekko Nyt on selvästi aika jo aloittaa miehen kauluspaitojen hamstraaminen ja ottaa sakset ja saksia se uuteen uskoon. Jos nyt vaikka ensin tekisin mekon tyttärelle. Tyttärellä oli toiveita hellemekosta jo viime kesän lopussa, mutta siinä vaiheessa ei enää ollut järkeä sellaista ommella, koska niitä lämpimiä kelejä oli turhaa enää odotella. Ajatus muutoksesta jäi hautumaan ja paita odottelemaan. Olihan noita kesän aikana tullut tehtyä muutama. Täällä on esimerkiksi yksi tuunaus miehen paidoista. Kun aurinko parina päivänä ilmoitti suloisesta olemassaolostaan, sain taas kimmokkeen tähän hauskaan ompeluharrastukseen, jossa vaate muuttuu täysin toiseksi. Se on todella mielenkiintoista, miten ne ideat alkavat elää ja kun kangasta on vain sen miehen paidan verran, niin se…
-
Mekosta tuli vauhdikas hame pienten muutosten jälkeen
Mekosta tuli vauhdikas hame pienten muutosten jälkeen Kun vuosia sitten ostettu ja paljon käytettykin mekko alkaa ahdistaa, niin silloin siitä on hyvä tehdä muutosten kera uusi käyttövaate, vaikkapa vauhdikas hame. Ostin tämän Cos- mekon monta vuotta sitten ja hyvin se on palvellut, vaikka oli jo ostettaessa aika sopiva eli hivenen liiankin sopiva. Myyjä kyllä vakuutti sen olevan minulle oikea koko, joten menin ja uskoin. Niskassa oleva vetoketju ja materiaalina napakka collage, teki aamuista välillä hankalia, sillä jonkun oli vedettävä se vetoketju kiinni, omat käteni eivät siihen yltäneet. Eli tämän saattoi pukea ylleen vain silloin, kun kotona oli aamulla vielä väkeä paikalla. Alkoi ahdistaa. Yleensä pesujen jälkeen mekko oli tosi piukea,…
-
Aurinko paistaa kassikalenteriin huhtikuussa
Aurinko paistaa kassikalenteriin huhtikuussa Aurinko. Sinua on kaivattu ja nyt olet täällä ihanan säteilevänä. Aurinkoa voi saada myös omaan kassikalenteriin. Miten se onnistuu? No minäpä näytän. Tein kassikalenterin kierrätysperiaatteella ja tuunaamalla, joten yritän pysyä tässä periaatteessa ja vielä olen onnistunutkin. Tammikuun idea löytyy täältä klik, helmikuu helmeillen saapuu täällä klik ja maaliskuu klik. Nyt on sitten ihanan auringon aika ja sellaisen askartelee pienellä vaivalla. Tiesin heti maaliskuun kassikalenteria tehdessäni, että aurinko sopii hienosti huhtikuuhun. Pitkän talven jälkeen aurinko on niin tervetullut ja koska ulkona ei vielä mikään kasva tai viherrä, niin ihailemme ja palvomme vain aurinkoa. Nyt kun pääsiäinen oli jo maaliskuussa, niin ei siihen huhtikuuhun enää niitä pääsiäisen koristeita viitsinyt kiinnittää, joten mennään…
-
Vinkki, miten tuunaat pitsimekkoa uuteen tehtävään
Kun tulee paljon neulottua ja virkattua, niin helposti saattaa myös kyllästyä tekemiinsä neuleisiin ja mielii niille jotakin uutta tehtävää, jos niitä ei vielä raaski pois heittää. Virkkasin varmaankin kuusi tai jopa seitsemän vuotta sitten tyttärelle pitsimekon, joka ei ilmeisesti koskaan oikein ollutkaan hänelle mieluinen. Emme löytäneet yhteistä säveltä tai visiomme ei vain kohdannut. Sattuuhan näitä. Harmitti, kun tuo pitsimekko seikkaili toimeettomana milloin kenenkin vaatekaapissa ja ärsytti, koska en ollut onnistunut tyttärelle pitsimekkoa virkkaamaan sellaiseksi, kuin hän olisi toivonut. Mietin, että vetelisinkö sen langoiksi ja tekisin muuta, mutta lanka, ohutta merinoa, oli niin takertuvaa lajia, joten päädyin vain tuunaamaan sitä. Ehkäpä sitä silloin tulisi käytettyä, joten ei…
-
Kassikalenterin maaliskuu kierrättämällä kevättä odottaen
Kassikalenterin maaliskuu kierrättämällä kevättä odottaen Kassikalenterin puolella siirrytään kevääseen, sillä maaliskuussa se alkaa. Ensin sitä ei tajua, mutta sitten sen pikkuhiljaa huomaa. Yölämpötilat saattavat huidella hurjissa pakkaslukemissa, mutta päivisin lämpenee jo huomattavasti. Sitten alkaakin jo kuulua pientä tiputtelua räystäiltä, kun jääpuikot alkavat sulamaan. Talitintit titi-tyytättävät ja aurinko, sitä kannattaa jo alkaa varomaan ja silmille sukkelaan kannattaa etsiä piirongin laatikosta ne aurinkolasit sekä kasvojen iholle aurinkovoidetta. Kevät on siis täällä. Ja kun oikein uskoo ja jaksaa odottaa, niin sehän alkaa tapahtua, kaikki tuo, mistä tässä kirjoitin. Kassikalenterissa yritän keksiä aina kuukauteen liittyvästä aiheesta jonkin symbolin, joten nythän maaliskuussa vietämme pääsiäistä. Pääsiäinen kuuluu kevään ihauuksiin, joten tein kierrätysmateriaaleista pääsiäismunan tähän DIY-kassikalenteriin. Nämä…