Tuotteet saatu testiin SUOMALAISET NAISET JA MEIKKAAMINEN Suomalaiset naiset käyttävät paljon vähemmän rahaa kosmetikkaan ja esimerkiksi värikosmetiikkaan, kuin kanssasisarensa pohjoismaissa tai euroopassa. Tästä on meitä moitittu ja kun syitä miettii, niin se voi hyvinkin olla kiinni myös rahasta. Meikkien ostaminen koetaan turhana ja turhuutena ja kyllähän tietyt meikkituotteet ja kosmetiikka maksaa. Vielä on jonkin verran vallalla täysin meikitön ja natural-look ja sehän on ihan okei, jos siltä tuntuu. Meikkiä ei tietysti ole kenenkään pakko käyttää. Nykyisin kyllä uskon meikkitrendien myötä yhä useamman kuitenkin käyttävän meikkiä ja rahaa kosmetiikkaa, mutta se kipuraja menee siinä parissa kympissä, eli edullisia meikkejä halutaan ostaa. Nuorempana käytin kyllä surutta rahaa kosmetiikkaan, koska silloin Suomesta ei…
-
-
INSPIRAATIOTA YSTÄVÄNPÄIVÄLAHJAKSI
Tuotteet saatu blogitestiin Ensi viikolla vietetään suomalaisittain ystävänpäivää ja usein ystävälle riittää kortti tai tekstari. Mutta mikäli vaihdatte lahjoja ja kaipaat inspiraatiota ystävänpäivälahjaksi, niin keräsin sinulle tähän muutamia meikkiuutuuksia. Meikit ovat helppo ja kiva lahjaidea, jos tiedät millaisista meikeistä ystäväsi pitää. Nämä meikit eivät edes ole sieltä kalliimmasta päästä, vaan ihan kympistä alkaen ja kalliimmat ovat hiukan alle kolmekymppiä. ISADORAN KEVÄÄN MEIKKIKOKOELMA ON RED Huulipunista pitäville löytyy Isadoran uutuuksista hienoja rohkeita punaisia, hieman persikkaan sihtaavia sekä tummempaan nudeen meneviä sävyjä. Isadoran kevään meikkikokoelman nimi onkin sopivasti RED, joka kertoo tuon kokoelman sanomasta, punainen värinä viestittää asenteesta ja siihen liitetään usein myös intohimo ja rakkaus. Isadoran kevään meikissä pääpaino onkin huulissa.…
-
VAALEANPUNAINEN NALLETAKKI JA CHANEL UUTUUKSIA
Kosmetiikkatuotteet saatu Vaaleanpunainen nalletakki oli ollut tyttären toivomuksena jo jonkin aikaa ja koska teddykarva poltteli työpöydän alla, muovipussissa, niin parasta oli tarttua hommiin ja ommella se nalletakki pois tuolta jaloista. Tämä vaaleanpunainen nalletakki on rento, hiukan ylisuuri ja vetoketjulla ja isoilla taskuilla varustettu. Sellainen arkisempi versio näihin aikaisempiin tekoturkiksiin, joita olen ommellut. Nalletakki, jota voi käyttää myös salitreeneihin mennessä, eikä tule urpo-olo. Teddykarva oli huomattavasti kivempi leikata ja ommella, kuin aikaisemmin alkuvuodesta tekemäni tekoturkis. Tämä ei pölissyt eikä karvaa irronnut, mutta olihan tämä hiukan kovempaa ja karheampaa materiaalia. Joten jos valitsee suloisen pehmoista tekoturkista, on syytä valita se valitettavasti tekovaiheessa pölisevämpi tekoturkis. Se ei kuitenkaan enää pölise, kun turkki on…
-
Juhlakauden meikissä on metallinhohdetta ja kimallusta
Juhla-aika on koittanut ja monilla on varmasti jo pikkujoulujuhlia ollutkin. Nyt on viimeistään se aika tarkistaa, mitä uutta ja ihanaa on juhlijoille tarjolla. Juhlameikkikokoelma Galactic IsaDoralta, on varmasti aika monen mieleen. Ulkoavaruudesta, tähtisumusta ja futurisista tunnelmista ideansa saanut meikkikokoelma kurkottelee tähtiin, tuoden metallihohteen ja kimalteen silmiin, huulille sekä kynsille. Aloitan ensin kynsistä, sillä kädet ja kynnet on syytä hoitaa kuntoon, ennen juhlia. Tee perusmanikyyri, eli hoida kädet vaikka kotikonstein, mikäli et ennätä kosmetologin luokse. Olenkin kirjoitellut käsien hoidosta, joten kannattaa katsoa vaikka täältä vinkit. Kaunis ruusukulta on minun suosikkini tällä hetkellä, näistä Isadoran lakoista. Uskon kuitenkin, että nuo kaikki kimalteiset sekä mustat, kyllä päätyvät kynsilleni, sillä aikaahan on, koska juhlakausi…
-
L`OREALIN syksyn uutuuksiin tutustumassa Helsingin kattojen yllä
Viikolla minulla oli ilo osallistua L`orealin järjestämään aamiaistilaisuuteen, Helsingin kattojen yllä, aiheena L`orealin syksyn uutuudet. Stockmann Roof tarjosi kyllä kauniit maisemat ja näköalat. Hiukan tummia pilviä ilmestyi taivaalle, mutta ne onneksi hälvenivät ja saimme nauttia elokuun leppoisasta aamusta. Upeat tarjottavat ja mielenkiintoinen ohjelma saivat ajan kulumaan aivan liian vauhdilla ja minun piti liian aikaisin jo rientää töihin. Ennätin kuitenkin nähdä hetken, kuinka meikkitaiteilija teki kevyttä meikkiä mallin kasvoille. Tavoitteena oli luoda kaupunkipäivään sopiva ehostus, joka ei ole turhan tuhti tai liian peittävä. Meikkivoiteissa Infallible 24H fresh wear, on entistä pitkäkestoisempi ja parempi koostumukseltaan. Meikkivoide peittää ihon epätasaisuuksia, mutta ei liikaa, jotta iho voi hengittää. Pitkää kestoa on luvassa ja se…
-
Guerlain, tyylikästä ja naisellista
Guerlain, tyylikästä ja naisellista Upeat Guerlain huulet ja huulipunat olivat pääosassa Didrichen taidemuseossa järjestetyssä Guerlain pr-taphtumassa. Guerlain huulet olivat meitä vastaanottamassa ulkona olevassa taidemuseon uima-altaassa. Huikean kauniit maisemat ja tietysti taidemuseon aarteet, loivat tyylikkäät puitteet tapahtumalle, johon jokainen kutsuttu oli panostanut myös tyylikkäästi ja naisellisesti pukeutumalla. Kyllä oli kiva seurata Guerlain-tapaan pukeutuneita naisia. Naisellisuus ja Nainen isolla N- kirjaimella tulee mieleen tästä merkistä ja tietysti ylellisyys. Kyllä tästä valikoimasta luulisi oman huulipunan sävyn löytyvän, mutta helppoa se ei tietysti ole. Itse huomaa aina hakeutuvansa niihin omiin sävyihin, jotka sopivat omalle iholle ja hiuksiin. Siis joko todella punaista ja lämpimässä sävyssä tai oranssin hehkua ja himpun verran korallia. Usein sitä päätyy samoihin…
-
Kaunis meikkipohja
Kaunis meikkipohja Toimivat siveltimet ovat kaiken a ja o, kun meikkipohjaa ja meikkiä ylipäätään tehdään. Olen tottunut usein käyttämään sormia esimerkiksi meikkivoidetta levitettäessä, sillä minua hirvittää se määrä meikivoidetta, joka menee hukkaan, kun se tuntuu kaikki imeytyvän siveltimeen. Joskus on kuitenkin testattava uusia menetelmiä, joten sormia ei nyt käytetty. Sain testiin erilaisia Kicksin siveltimiä, joten halusin testata, toimiiko ne. Samalla halusin nähdä saadaanko siveltimillä paremman näköisemmän meikkipohjan vai onko se vain huuhaata. Aloitin ihoni kosteuttamisella ja primerin levittämisellä, jonka jälkeen taputtelin kasvoilleni punaisuutta peittävää vihertävää peitevoidetta, Isadoran color correcting concealer wheelistä. Peitevoidetta töpöttelin tummien silmien alle ja peittelin muutamia pieniä virheitä käyttämällä Isadoran Cover Up Long-wear Cushion Concealer tuotetta. Tuotteessa on…
-
Maybellinen keväiset uutuudet viettelevät
Maybellinen keväiset uutuudet viettelevät Kevät koittaa ja sen huomaa juuri näistä ihanista keväisistä pr-tapahtumista. Maybelline kutsuilla oli eilen ihanasti pinkki värisävy ja kookos teemana tarjoiluissa, somistuksissa, valaistuksessa ja tietysti itse Maybelline kosmetiikkatuotteissa. Saimme nauttia pienestä tanssiesityksestäkin illan aikana. Lady`s in pink eli Minäkö keski-ikäinen, Souliina, Pinkit korkokengät ja minä, tapasimme tämän ihanasti järjestetyn tapahtuman parissa ja ennätimme päästä yhteiseen kuvaankin pinkkeine takkeinemme. Ihastelimme somistusta ja tilaisuuden mukavaa rentoa tunnelmaa, jossa meidät aikuisetkin naiset ja ihan kaikki vieraat, huomioitiin kivasti ja L`orealin henkilökunnalla näytti riittävän jokaiselle vieraalle pieni jutusteluhetki ja aikaa. Täydet pisteet siitä heille, vaikka varmasti riitti touhua. Tilaisuuden pääosissa oli tämä Maybellinen Total Temptation, eli viettelevä mascara. Uutuus, joka antaa ripsille tuuheutta…
-
Kevään herkät nudesävyt huulille ja kynsille
Kevään herkät nudesävyt huulille ja kynsille Näin keskellä talvea ei oikein voi samassa lauseessa puhua kevään hennoista ja herkistä sävyistä, sillä kasvukausi ei ole vielä ajankohtainen ja pakkasten suhteen ei vielä keväästä ole tietoakaan. Mutta kyllä se kohta tuo nuo herkulliset sävyt tullessaan. Jos ei muuten, niin maljakkoon mangoliaa ja odotusta ja jännitystä, että koska nuput aukeaa. Meillä tyttären Wanhaintansseista saamat ruusut ovat kuivuneet ja sopivat hyvin tähän Isadoran keväiseen nudemaailmaan. Minullahan tämä nudekausi on vallinnut yllättävän pitkään, aina vain tulee hamuttua lisää, varsinkin vaatteita tuossa sävyssä. Tajusin yhtäkkiä, viime viikolla sairaana sängyn päällä pötkötellessäni, että jumatsukka, meillähän on makuuhuoneessa kaikki seinät, paitsi yksi, nudenpunertavat. Se epäonnistunut maalivalinta, pari vuotta…
-
Maybelline uutuudet Wanhojen meikissä
Maybelline uutuudet Wanhojen meikissä Palataan vielä hiukan tämän prinsessan meikkaustyyliin ja kuinka hän Wanhojen meikin toteutti, Maybellinen tuotteilla. Päivä prinsessana oli ikimuistoinen ja tähän oli huolella valmistauduttu. Meikki on siitä tärkeässä roolissa, että se antaa loppusilauksen koko juhlavalle kokonaisuudelle. Sen tuli kestää niin hikiset hyppelyt, kuin pienet liikutuksen hetket. Niin, no ne taisi olla kyllä enemmänkin äideillä. Tärkeintä on aina kaunis, kuulas iho ja siitä olikin jo juttua aiemmin tässä klik postauksessa. Hyvin kosteutetun ihon päälle, on hyvä alkaa rakentamaan sitten meikkipohjaa. Aluksi ihoa voi korjailla ja pieniä virheitä häivyttää peitevoiteella. Usein peitevoiteet silmien alla ovat kuitenkin liian paksuja ja korostuvat pakkelimaisesti ja aikuisella korostavat ikävästi ryppyjä. Tähän löytyy…
-
Mahtavaa kimallusta Isadoran juhlameikkikokoelmassa
Mahtavaa kimallusta Isadoran juhlameikkikokoelmassa Juhlakauden meikiksi tarjoaa Isadora taas mahtavaa kimallusta. Uusi Isadora Eye Shadow Pallette 66 Divine Eyes ihanassa kultaisessa rasiassaan, tuo sävyjä ruusukultaisesta vaaleimmasta sävystä hehkuvaan tummaan viininpunaiseen. Kaikissa ihanaa glitteriä ja pigmenttiä löytyy, joten värit hehkuvat loistossaan. Face Glow Highlighting Wheel, 51 Champagne Glow on kiekko täynnä hillittyjä sävyjä, joita voi käyttää yksinään tai yhdistellä sekoitellen. Kaunis kuulaus ja hehku lopputuloksena. Glitteriä voi käyttää rajauksina joko ripsien tyvessä yläluomella tai korostaen luomivakoa ja piirtää glitterrajaus hiukan ylemmäksi. Tytär teki silmämeikin, johon hän veti glitterrajauksen tuonne luomivakoon. Tämä toimii hienosti hänellä, mutta pelkäänpä, että omaan, syvällä olevaan silmään tämä tyyli ei ehkä toimi, mutta kokeilla aion kyllä. Kynsille…
-
Kaikki peliin, aikuinen nainen
Kaikki peliin, aikuinen nainen Aikuisen naisen kannattaa panostaa ihonhoitoon eikä pelkästään ryppyjen takia. Iho on kehon suurin elin ja se suojaa ympäristön vaikutuksilta esimerkiksi bakteereilta. Lämpötilan säätelyt, kipu, paine ja lämpö, kaikki liittyvät ihoon. Ihosta tulisi pitää hyvä huoli, jotta se vastaavasti huolehtii sinusta. Kun ikää tulee, aina ei ole tärkeä etsiä sitä tehokkainta ryppyvoidetta, vaan hoitaa ihoa pehmoiseksi, joustavaksi ja siten myös saada pysymään se kimmoisana, nuorekkaana. Aikuisen ihonhoidossa enää harvemmin ilmaantuu näppylöitä, mutta kyllä niitä minäkin aina ajoittain onnistun saamaan. Uusien ihonhoitotuotteiden käyttöön ottamisessa on aina riski ja stressi sekä sairaudet saavat ihon joskus ärsyyntymään, joten ei se ihonhoito aina niin helppoa ole. Viime päivät olen ollut…
-
Max Factor ja vinkit syksyn meikkiin
Syksyn saapuminen tietää tietysti uutuuksia kosmetiikkarintamalla. Näin kosmetiikasta bloggaajalle tämä on tietysti mielenkiintoista ja jännittävää aikaa, sillä odotan aina innolla, millaiseen suuntaan kosmetiikkateollisuus meitä ohjaa. Onneksi tuntuu syksy näiden värien suhteen olevan maltillinen ja kaunis, vaikka sininen jollain tapaa onkin voimakkaasti tulemassa esille. Hiukan vierastan sinistä, vaikkei minulla väriä kohtaan mitään olekaan. Taitaa olla tottumuskysymys vai sainko aikanani siitä liikaa, kun ripsiväri oli aina sininen ja musta kammoksutti. No, nyt taitaa sitten olla toisinpäin. Max Factor tuo minulle aina nostalgisia fiiliksiä, sillä vuosia sitten tuolla rapakon takana asuessani, tuli näitä merkin tuotteita hankittua, melkein jokaisella ostosreissulla jotakin. Max Factor ei siellä silloin ollut mitenkään arvostettu vaan edullisempien meikkien joukossa niitä…
-
Neljä edullista ripsiväriä testissä
Silmät on sielun peili. Silmistä sen näkee. Tähtisilmät, joihin lumouduin. No, tätä fraasitteluahan voisi jatkaa loputtomiin. Silmät vain ovat se osa kasvoissa, joihin eniten kiinnitetään huomiota ja joita on korostettu iät ja ajat, jo Kleopatran ajoista lähtien. Kuinka kauniit silmät sitten saadaan aikaiseksi, jos ei ole syntynyt tähtisilmäksi? Vastaus on tietysti, että toimivalla ja laadukkaalla ripsivärillä. Nykyisin moni vastaisi tietysti, että otattamalla ripsienpidennykset, mutta itse en ole vielä sitä kokeillut, sillä en ole nähnyt yhtään ripset laittanutta, jonka takia olisin niin ihastunut, että olisin rynnännyt itse myös sellaiset hankkimaan. Toinen syy on varmasti myös se, että rakastan saunomista ja en osaisi olla hieromatta silmiäni ja allergiatkin saattavat olla tässä asiassa…
-
Guess-laukku ja meikkivinkkejä
Kesän muodikas väri puuteriroosa, on todellakin rynnistänyt minun vaatteisiini ja asusteisiini. Vähänkö meinaa karata käsistä tämän värin kanssa, mutta minusta se on vain niin kaunis ja hempeä, joten eihän sitä voi vastustaa. Kevään Tallinnan matkalla, postaus löytyy täältä, en millään ennättänyt tehdä laukkuostoksia, vaikka niitä kaihoisasti katselin ja ihailin toisten bloggareiden olkapäillä. Otin sitten Tukholman matkalla, siitä löytyy postaus täältä, homman haltuuni ja ostin Silja Serenadelta itselleni laukun, ruusubeigeä. Mies kyllä ihmetteli, että taasko, mutta hei, eikö nainen tarvitsekin useamman kuin yhden laukun rientoihin? Miten mies ei tätä käsitä! Guess on ollut sellainen laukkumerkki, ettei kirpaise niin kovin, kun sen ostaa ja ei haittaa, jos se ei kestä eläkepäiville saakka. Sisällä…