kynsilakat saatu pr-tuotteet Mavalan Paradise color`s sointuvat neuleisiini, joten pakkohan ne on esitellä neuleiden kanssa. Olen tässä yli vuoden verran neulonut yhtä jos toista värikästä ja välillä ihan väritöntäkin. Nyt neuleideni värimaailma toistuu sopivasti näissä Mavalan uutuuksissa, jossa kylläkin on kyseessä paratiisivärit. Näin talvellahan se kannattaakin irrotella paratiisiväreillä ja harjoitella kevättä ja kesää varten. Paratiisirannat kyllä houkuttaisivat, mutta leikitellään nyt näin, kun matkustamisesta voi vain haaveilla. Katse kuitenkin on jo keväässä, mutta vielä talvi on vieraanamme jonkin aikaa. Turkoosi värisävy on sellainen, että sitä ei kyllä neuleistani nyt löydykään, mutta se sopii talveen, pakkaseen ja jäätä se voi myös kuvata. Vibrant Turquoise 987 lakalle tarjoan kaveriksi valkoisen neuleeni Helmiä hangella.…
-
-
SYKSY TUO MUKANAAN NEULEET
Jos en nyt ilosta hihku tämän syksyn suhteen, niin ainakin syksy tuo mukanaan neuleet ja niistä minä pidän. Sain nimittäin äskettäin valmiiksi neuleen, joka on koko kesän kulkenut puikoilla matkassani, mutta en vain millään tahtonut saada sitä valmiiksi. Jotenkin lämmin kesä ei saanut innostettua minua neulomaan, vaan tein kaikkea muuta, kuten virkkasin esimerkiksi söpön helmilaukun. Nyt vihdoin sain neuleen valmiiksi ja sopivasti tähän syksyyn, tyylin ja sävyn puolesta, joten todellakin syksy tuo mukanaan neuleet. Syksy on neuleiden suhteen kivaa aikaa, sillä harvemmin niitä kesällä kaipaa. Vaikka toki käytän neuleita ympäri vuoden, niin ehkä mieluiten kulkisin kesän hellemekoissa ja syksyn, talven ja kevään sitten pukeutuisin neuleisiin. Neuleet sopivat hyvin arkeen ja…
-
VALKOISIA NEULEITA JA KUKKAPRINTIT TEEKUPEISSA
Yhteistyössä Cellbesin kanssa postaus sisältää mainoslinkkejä Aamulla oli ihana ohut lumikerros peittämässä pihaa, kun viimein jaksoin herätä. Kyllä tämä kaamosaika pistää nukuttamaan. Olipa kiva, että sitä kovasti toivomaani lunta oli hiukan sadellut, se oikeasti piristää, mutta aika vähän sitä kyllä oli, joten lisääkin saisi tulla. Tähän teemaan sopiikin hyvin valkoisen lettineuleen esittely. Tyttärelle tilasin Cellbesin yhteistyössä valkoisen lettineuleen , jota voi käyttää farkkujen kanssa tai vaikka verkkareiden. Neule on perusneule, jossa on reiluhkot hihat ja kauniin valkoisena tämä toimii monien alaosien kanssa. Pukisin tämän valkoisen lettineuleen kanssa vaikka tekonahkahousut tai mustat farkut, kun saan tätä joskus lainata. Tyttären kanssa olemme sopineet, että alamme kerätä hänellekin omaa astiastoa tulevaisuutta ajatellen, jotta…
-
Keltainen neulemekko
Keltainen neulemekko Syksy on minusta enemmän neulomisen aikaa, kun taas keväällä ja kesällä usein tartun mieluiten virkkuukoukkuun ja virkkaan pitsisiä juttuja, paitoja, toppeja ja muita. Syksyn neulomishetkeen kuuluu ulkoa sade, joka rummuttaa kattoa, kynttilä tai takkatuli sekä kuppi kahvia. Mieli vaeltaa ja on ilo seurata neulomisen edistystä ja purkaa samalla stressiä. Kuinka valita oikea lanka? Usein langan materiaali on tärkeä lankaa valitessa ja minun pitää päästä niitä aina hiplailemaan, jotta tiedän millaisesta langasta on kyse. Karheat pistelevät ja kovat langat jäävät heti hyllyyn, vaikka niistä varmasti kestäviä sukkia neuloisikin. Langan pitää olla pehmeä ja sen ei saa kutittaa, joten käsikopelolla mennään usein lankahyllyjä tutkien. Lankoja löytyy monenlaisia ja hintaisia ja…
-
Tyylikäs Superdry-neulemekko mieheltä
Jouluna meillä annetaan käytännöllisiä lahjoja miehen kanssa ja aika usein tulee noita ”mokia” koon suhteen. Minä ostan usein miehelleni neuleita tai kauluspaitoja ja hän kehottaa aina tarkistamaan paitojen koot etukäteen ja huomioimaan sen, että tietyillä merkeillä koot eivät pidä paikkaansa tai ole se XL-koko mitä haluaisi. Ärsyttävää, kun ne yleensä tuppaa menemään sitten kaikesta tarkistelusta huolimatta pieleen. Nytkin ostin tyylikkään slimmatun neulepaidan miehelleni ja se oli hänestä liian pieni (minusta se ei ollut pieni ), mutta hänhän sitä pitää, joten vaihdoksi meni. Bossin neule olisi kyllä muuten värinsä ja mallinsa puolesta kelvannut, mutta eihän sitä hänelle sopivaa kokoa tietenkään enää ollut saatavilla, joten neule muutettiin lahjakortiksi ja nyt ollaan alkupisteessä.…
-
Puuvilla-silkkineule neulottuna
Tämä neule on neulottu Savanna langasta ja malli on Drops design Sea Nymph. Savanna lanka on puuvillaa 50%, silkkiä 30% ja nylonia 20%. Ensimmäinen neule, jonka siskoni ideasta neuloin ylhäältä alaspäin ja minähän innostuin tästä tyylistä kovasti. Saumoja ei lainkaan ja hihatkin istuvat siististi eikä niiden kanssa tarvitse taistella. Suosittelen kokeilemaan. Langat ostin Oulunkylän lankamaailmasta alehintaan. Pituutta tein tähän neuleeseen enemmän kuin mallissa oli ja joitakin kavennuksia lisää, jotta sopii minun vartalolleni paremmin. Jalassa on uudet Cubuksen farkkulegginssit, joten olo ei ole nolo, kun neule peittää myös pepun.
-
Lämpöä syksyyn
Merilla lanka, josta tein Hattara-neuleen kesän alkupuolella, täällä, oli niin riittoisaa, että sitä jäi ja pakkohan siitä oli sitten vielä jotain neuloa. Hankin lisälangaksi mustaa Merillaa, sillä halusin neuleesta hieman paksumman ja mukaan hieman toista sävyä. Tämä yhdistelmä ei ihan ollut se värisävy, mitä etsin ja suunnittelin, koska musta puskikin yllättävän vahvasti esille. Neuleesta tulikin hieman harmahtava, vaikka toinen lanka on siis vaalean roosanpunainen, mutta ihan kiva se on tämmöisenäkin. Neule on ihanan kevyt ja koska siinä on merinovillaa, se on myös lämmin, ja suunnittelin sen sopivaksi juuri syksyn viimoihin. Linjaltaan se on A-mallinen eli hieman helmaan levenevä, sillä kainaloiden alla on kavennuskerros. Hihoissa on myös kavennuskerros tuossa ranteesta 20 cm…
-
Kesänloppu-neule jämälangoista ohjeella
Kesä lähenee loppuaan ja silloin voi alkaa jo pukeutua lämpöisempään neuleeseen. Minä keräsin omat jämälangat ja yhdistelin viime kevään Oulunkylän Lankamaailman bloggaajailtana saamani muutamat lankakerät yhteen ja neuloin neuleen, josta tuli ihanan pehmoinen ja kevyt. Mukana on puuvillaa pari kerää, Cotton linen lankaa kerä, Superba cotton strech lankaa kerä ja taisi olla kerä maitolankaakin. Neuloin neuleen raidat eri laaduista rohkeasti yhdistelemällä. Tärkeintä oli, että lanka on samaa vahvuutta ja puikkona minulla oli kolmosen pyöröpuikot. Värisävyjä yhdistelin niin, että ne menisivät hentoina raitoina ja niiden ei ole tarkoitus kovasti erottua, paitsi tuo ihanan pehmoinen maitolanka. Neuletta tehdessäni halusin tehdä sivuille jonkin jipon, jottei tästä tulisi vain tylsä suora neule. Löysin…
-
Pehmoinen kesäneule ohjeineen merinovillasta
Merilla on Svarta Fåretin pehmoistakin pehmoisempaa merinovillaa, jossa merinovillaa on 60% ja akryylia 40%. Neuloin tämän neuleen vitosen pyöröpuikoilla ja koska lanka on järjettömän ohutta ja myös tavattoman juoksevaa, 50 g= 400 m, niin lankaa meni yksi kerä ja ehkä kolmasosa toisesta kerästä. Hintakin oli muistaakseni 2 e kerä, kun näitä Oulunkylän Lankamaailman blogi-illassa ostelin. Ohje Merilla Puuterineuleeseen: Luo pyöröpuikoille 230 s ja neulo suljettuna neuleena oikein 53 cm, kainaloihin asti. Jaa neule kahteen osaan ja tee ensin oikea puoli. Kavenna kainaloissa molemmissa reunoissa ensin 4, 3, 1 s ja neulo olkapäälle asti (yhteensä 20 cm) ja kavenna kaikki silmukat oikealta puolelta kerralla. Tee takakappale samoin. Hihat: luo puikoille 60…
-
Tukholmasta hankittua
Tukholmassa shoppailtiin jonkin verran ja mukaan tarttui muutama tuote. Hollisterista löysin kivan neulosmekon, jossa on kengurutasku edessä. Ihanan rento ja kuitenkin tyylikäs mustien sukkisten ja saappaitten tai nilkkureiden kanssa käytettäväksi. Tykkäsin tästä kuosista, mutta nyt täytyy seuraavaksi vaihtaa jo väriä, sillä näitä harmaita mekkoja alkaa olla jo liikaa. Pieni neulostakki Zarassa alehintaa 12 e, joten en voinut vastustaa ja näitä pikkuisia neuletakkeja tarvitsee aina. Aah, sisustajan unelmakauppa tuo Zara Home ja sieltä oli pakko ostaa uudistuneeseen vessaan tämä glitter-pullo nestemäiselle saippualle. Somasti sopii tarjottimelle. Maljakko tuli napattua mukaan myös, kun oli puoleen hintaan. Olisiko ollut peräti 16 e. Tämä tulee myös vessaan, paikkaan, jossa se kiinnittää huomion puoleensa häivyttäen rumuuksia,…
-
Oljenkeltainen neule
Olen taas purkanut vanhan epäkäytännöllisen neuleen ja tehnyt siitä käyttöneuleen. Lankakin pehmeni ihanasti, kun kastelin langat ja neuloin sileää neulosta. Leggareiden kanssa pidettävän paidan tulee olla tarpeeksi pitkä ja onneksi lanka riitti malliini sopivasti. No, katsellaan kauanko ennätän tätä neulepaitaa pitää, sillä kyllä villaisten neuleiden aika saattaa loppua lyhyeen, säistä kun ei koskaan tiedä. Nyt kyllä näyttää hyvältä ja tänään tämä jo pääsi käyttöön, kun vietimme päivää tyttärien kanssa kaupungilla. Vanhempi saateltiin kaupunkikierroksen päätteeksi abiristeilylle. Voi herttinen sentään, saankohan minä ensi yönä nukutuksi lainkaan? Onko muilla samoja mietteitä? …
-
Harmaa-valkea Mangon neulemekko
Yleensä, kun meikäläinen lähtee ostoksille, en löydä sitä, mitä haluaisin ja sitten kun vain piipahdan ruokaostoksilla jossakin vaatekaupassa, niin varmasti löytyy jotakin kivaa. Tämän neulemekon nappasin 9 eurolla Mangon alerekistä. Ei hinta paljon huimannut ja en edes jaksanut sovittaa. Löysin sieltä myös paidan 12 e, joten minulla oli hyvä draivi päällä. Vieläkö teet aleostoksia vai joko katse siintää kevätuutuuksia päin? Täällä Helsingissä sataa aivan tolkuttomasti lunta ja pitäisi kai vetää toppavaatteet niskaan ja käydä lapioimaan kulkuväylät esiin. Mihin se kevät katosi? With love,…
-
Valkoinen lettimekko
Eilen tuossa postauksessa manasin räntäsadetta ja nyt paistaakin sitten ihanasti aurinko. Miten keväistä ja kirkasta. Joten pihalle pinkaistiin ja neulemekko kuvattiin. Lankana Babyull Viking merinovilla lanka, juokseva ja pehmoinen. Mekon tekemiseen sain inspiksen Pinterestistä. Zumba olikin peruttu, joten lenkille sitten kai tieni vie. Mukavaa aurinkoista lauantaita!
-
Ruusubeige beanie ja tuubihuivi
Täällä flunssaisena kirjoitan teille ja kehotan pitämään pipon päässä ja huivin kaulassa, vaikka olisikin plussaa mittarissa. Minä kaiketi vilustutin itseni, kun kuljin viime lauantaina kaupoissa ja ulkona ja aina en muistanut pistää takkia kiinni. Tähän hätään kun ei ollut pipoa eikä tuubia, mutta nyt on. Vaikka nuhaisena, niin ei silti toimeettomana ja niin tuli beanie pipo ja tuubi valmiiksi pikapikaa. Neuloen ainaoikeaa kaksinkertaisella pehmoisella langalla tuon tuubihuivin saa muhkeammaksi ja yksinkertaisella sitten tuon beanien, jottei tule turbaani-mallia. Lanka on kierrätyslankaa, joten neulepaidan vedin langoiksi ja kastelin vyyhdit ja kerin uudelleen ja nyt kudottuna teille ne esittelen. Olen ylpeä tästä, sillä ennen heitin vain roskiin neulomukset, jotka eivät enää miellyttäneet. Purkaminen…
-
Uusia ihania kauppoja Kampissa
Lauantainen ostosretki vei minua ja tytärtäni pitkin Kampin uusia ostosmahdollisuuksia. Tosin me olimme vain katselutuulella ja ihastelemassa näitä ihania tuotteita. Odd Molly on avannut ovensa viihtyisään liikkeeseensä ja somistanut sen hyvin houkuttelevaksi. En kyllä oikeasti tiedä, milloin tämä liike on Kamppiin tullut, mutta minulle se on kuitenkin uusi tuttavuus. Odd Mollyn ajattomat vaatteet sopivat niin nuorelle kuin aikuisemmallekin naiselle. Ihania neuleita ja suloisia pitsisiä paitoja. Toinen uusi liike oli By the way, jossa oli sekä sisustusta, että vaatteita. Sopivasti lifestyle kauppa. Kaikkea ihanaa sieltä löytyi. Oletko vielä käynyt näissä liikkeissä? …