• Käsityöt

    AURINGONPAISTE KORALLISSA KIRJONEULEESSA

    Ihanaa, kun aurinko paistaa ja sattui juuri sopivasti vielä olemaan pari astetta aamupakkasta. Auringonpaiste korallissa kirjoneuleessa sai sen ihan hehkumaan. Koralli onkin väri, jota tänä kevät-kesänä tullaan näkemään paljon ja sehän sopii, sillä se on yksi lempiväreistäni. Kyllä se sopii hyvin vielä näin alkukevään neuleeksikin. Tämä kirjoneule, on taas yksi hyvä esimerkki siitä, että kaikki jämälangat on syytä säästää. Sattui nimittäin niin, että aluksi suunnittelin hyvin yksinkertaista neuletta ja korkeintaan hiukan värin ja langan vaihtumista neuleen edistyessä. Minulla oli siskolta saamani vyyhti Rouva Silmusolmun käsinvärjättyä lankaa ja ajattelin sen yhdistää tähän koralliin mohairsilkkiin. Langat olin ostanut viime kesänä Tallinnasta. Se yhdistelmä alkoi silmissäni näyttämään hiukan tylsältä, joten lisäsin siihen hiukan…

  • Käsityöt

    Palmikkolapaset ja vinkki, kuinka palmikkoa neulotaan

    Palmikkolapaset ja vinkki,  kuinka palmikkoa neulotaan Ennen joulua tuli neulottua palmikkolapaset ja minun tarkoitukseni oli laittaa nämä joulukalenteriin, mutta päätinkin sitten esitellä ne vasta tammikuussa ja myös ohjeistaa, kuinka palmikko neulotaan. Tämä oli yhden lukijani toivomus, joten se tulee nyt sitten tässä postauksessa opetettua. Palmikot ovat taas kovin suosittuja neuleissa ja ne ovatkin minusta tavallaan iättömiä.  Sopivat niin puuvillaisiin kesäneuleisiin, kuin tietysti paksuihin talvineuleisiin. Tyttäreni kaivoikin vetolaatikosta naureskellen muutamat palmikkoneuleet, kun selitin innoissani neulovani palmikkoneuleista neulemekkoa. No, piti sitten miettiä uudestaan, että onhan noita jo, mitäs jos tekisin jotain muuta. Palmikkolapasissa neuloin palmikot kahdellatoista silmukalla,  kämmenpuoli on sileää neuletta. Lankana tässä on Picchu alpaca, joka on tosi miellyttävä ja sormet…

  • Käsityöt

    Kesänloppu-neule jämälangoista ohjeella

    Kesä lähenee loppuaan ja silloin voi alkaa jo pukeutua lämpöisempään neuleeseen. Minä keräsin omat jämälangat ja yhdistelin viime kevään Oulunkylän Lankamaailman bloggaajailtana saamani muutamat lankakerät yhteen ja neuloin neuleen, josta tuli ihanan pehmoinen ja kevyt. Mukana on puuvillaa pari kerää, Cotton linen lankaa kerä, Superba cotton strech lankaa kerä ja taisi olla kerä maitolankaakin.    Neuloin neuleen raidat eri laaduista rohkeasti yhdistelemällä. Tärkeintä oli, että lanka on samaa vahvuutta ja puikkona minulla oli kolmosen pyöröpuikot. Värisävyjä yhdistelin niin, että ne menisivät hentoina raitoina ja niiden ei ole tarkoitus kovasti erottua, paitsi tuo ihanan pehmoinen  maitolanka. Neuletta tehdessäni halusin tehdä sivuille jonkin jipon, jottei tästä tulisi vain tylsä suora neule. Löysin…