• Lifestyle

    LASIPALATSIN JOULULAHJAIDEAT

    Sain tällä viikolla mahdollisuuden tutustua uudistettuun Lasipalatsin rakennukseen ja samalla kurkistaa, millaisia Lasipalatsin joululahjaideat voisivat olla, vaikuttajille suunnatussa tapahtumassa. Katselin liikkeitä omien mieltymysteni mukaan, mutta toki Lasipalatsista löytyy paljon muutakin. LASIPALATSIN UUDISTAMINEN Lasipalatsi on ollut treffipaikkana jo vuodesta 1936 lähtien. Moni muistaa käyneensä siellä mm. Valion baarissa, Bio Rexissä ja Ale Pubissa. Nykyisin tästä funkkisrakennuksesta löytyy 14 yritystä aina suomalaisesta muotoilusta kahviloihin. Lasipalatsin nimi tulee tietysti lasipintojen määrästä ja funkkistyyli näkyy rakennuksen muodoissa, huonekaluissa ja valaisimissa. Lasipalatsin uudistaminen kesti parisen vuotta ja uudet tilat avautuivat 2017 sekä uusi Amos Rex kesällä 2018. BIO REX Bio Rexissä vietetään aikaa viikonloppuisin, jossa yritystapahtumat ja kulttuuritapahtumat yhdistyvät yleisöelokuvanäytöksiin. Osassa on anniskelutarjoilu ja neljän…

  • Matkustaminen

    Rhodoksen kaupungissa ja pari vinkkiä ostospaikoista

    Rhodoksen kaupungissa ja pari vinkkiä ostospaikoista Lomamme Rhodoksella alkaa olla lopuillaan ja huomenna illalla palaamme jo kotiin. Aika on mennyt kuin siivillä, kuten aina kun on mukavaa. Aurinko, meri, mukava hotelli ja maukas ruoka on pitänyt meidät tyytyväisinä ja harmittaa, että loma on loppumassa. Tänne varmasti palaamme uudelleen.  Olen nautiskellut lomasta ja pitänyt blogijutut minimissä, sillä välillä on kyllä hyvä ladata akkuja myös bloggaamisen suhteen. Kuvia olen tietysti ottanut ja niiden kautta varmasti juttuja tulee taas kerrottua.  Rhodokselta löytyykin mukavasti kuvattavaa ja tässä on hiukan kuvia kaupungilta ja muutama asukuvakin sinne pääsi.  Asukuvien ottamisessa meinasi kyllä konstit loppua, sillä täällä tuulee todella reippaasti. Kuumuuden suhteen se on ihana asia, mutta…

  • Sisustaminen

    Tukholmassa pääsiäinen koristellaan värein ja tyylillä

      Teimme pienen pyrähdyksen alkuviikosta Tukholmaan ja siellä tuli kiinnitettyä huomiota tukholmalaisten tapaan tuoda esille ja koristella värein ja tyylikkäästi pääsiäistä. Värien kanssa oli joko päädytty hempeisiin ja utuisiin tai reippaisiin ja rohkeisiin valintoihin.  Kadut ja liikkeiden edustat on myös kivasti somistettu kukkasin ja pajunkissoin, joita pörhöiset sulat koristivat. Kukkien väriloisto vaikutti ihanan piristävästi, meillähän täällä ei vielä pahemmin pääsiäiskukkasia ole ulkosalla ollutkaan, Tukholmassa ollaan aina keväässä hiukan edellä.  Vaikka tosin tällä kertaa manasimmekin kylmää tuulta ja sitä, että jätimme tekoturkit kotiin, koska pelkäsimme olevamme liian kuumissamme, niin aurinko yritti onneksi paikata tilannetta. Kirkas aurinko sai tuotua kaiken hehkeästi esille ja minunkin oli kameralla helpompi ikuistaa näitä ihanuuksia. Tässä muutamia vinkkejä…

  • Matkustaminen

    Silja Serenaden ostosmahdollisuudet

    Palaan vielä kerran tuohon mukavaan pääsiäismatkaan, minkä teimme Tukholmaan kuun alussa. Nimittäin nykyisin laivoilla on todella mukava tehdä alkoholi-, karkki-ja kosmetiikkaostosten lisäksi vaikkapa vaate-, laukku-, asuste- ja koruostoksia. Laukkuja kävimme vain kuolaamassa, mutta olisihan noista jonkun voinut kotiuttaakin. Kello-ja koruvalikoimissa löytyy sekä arvokelloja että ihan normaali hinnoissa olevia kelloja. Ihastuttavia ja valinnan vaikeus tulee näitä katsellessa. En voinut vastustaa, kun huomasin tämän ihana pehmoisen, nykyisin se tuntuu olevan meikäläisen ostoksissa perusvaatimus, valkoisen neuletakin Freequentilta ja tyytyväisenä sen ostin. Sille oli heti lainaajia molempina iltoina, sillä laivalla oli loppujen lopuksi aika viileä ilmastoinnin takia, joten tämä oli mukava vetäistä olkapäille lämmittämään. Etukäteen ostetut syntymäpäivälahjat ovat tylsiä, jonkun mielestä, mutta jotta saa…

  • Matkustaminen

    Where to shop in Stockholm

    Minusta on kiva löytää uusia ostospaikkoja näistä viikonloppumatkojen kaupungeista, kuten Tukholmasta ja Tallinnasta ja blogit ovat oiva paikka etsiä tietoa. Tukholmassa tulee usein pyörittyä niillä samoilla kulmilla ja nytkin aloitimme Lagerhausista, jossa aina tulee pistäydyttyä. Siellä on tarjolla kivaa tavaraa ja hinnat ei päätä huimaa. Pientä ja isompaa sisutustavaraa löytää ja vaikka juhliin tarvittavaa rekvisiittaa, jos sitä etsii. Nyt tein vain pari pientä ostosta, jotta en uuvahda kassien kantamisessa ja päivähän  oli vasta alussa. Lagerhaus sijaitsee Drottningatan 31 ja sen katutasossa on kahvila Waynes coffee, jossa mekin loppupäivästä piipahdimme kahvilla ja muffinilla. Kupari jyllää edelleen ja henkareita jo hypistelin siihen malliin, että lähteekö mukaan, mutta jätin ostamatta. Valkoiset puuhenkarit Ikeasta…

  • Matkustaminen

    Victoria`s secret; shopping in Thailand

    Tyttärien riemulla ei ollut rajoja, kun huomasin Victoria`s secret liikkeen Central Festival kauppakeskuksessa ja hetkessä tytöt olivat sinne sujahtaneet. Myyjättäret olivat myös innoissaan ja sirkuttivat meille kaupanpäällisistä ja eduista ja kaikesta mahdollisesta. Tuli sellainen tunne, että kiva kun olette palvelualttiita, mutta antakaa meidän nyt rauhassa ensin katsoa. Mini m oli luvannut tuoda tuliaisia kavereilleen ja mikäs sen mukavampaa, jos tietää tuliaisen ilahduttavan. Itselleen mini m valitsi tämän Enkeli-tuoksun, josta itselläni on vartalovoide. Tosin voide on niin huumaavan tuoksuinen, että koko talo tuoksuu sille, kun sitä vartalolleen sipaisee. Ehkä vartalovoiteena hieman liiankin voimakas, vaikka hyvä tuoksu onkin. m valitsi vartalovoiteen Bombshell kauniilla kimalteella. Minäkin löysin pikkareita, jotka olivat ihan normaalin ihmisen…