Parvekkeella on nyt syksyn tunnelma, sillä ilmat ovat muuttuneet viileämmäksi ja illat vaan pimenevät aikaisemmin. Oli siis aika luopua keveästä ja kesäisestä parvekkeen sisustuksesta ja tuoda pienillä muutoksilla lämpöä ja syksyistä tunnelmaa. Mukavasti se kesä menikin parvekkeella ja usein istuimme miehen kanssa pitkään kesäilloista nautiskellen ja varsinkin saunan jälkeen. Kesän lämmöstä on aina niin haikea luopua. En suunnitellut mitään isompia muutoksia, sillä kohta tulee kuitenkin niin kylmä, ettei parvekkeella tarkene edes istua, joten muutamalla muutoksella toin tilalle syksyä. Talveksi aina riisumme kaikki tekstiilit parvekkeelta pois, mutta vielä hetken voi sisustaa tätä tilaa myös tekstiileillä. PIENILLÄ MUUTOKSILLA SYKSYN TUNNELMA PARVEKKEELLE Parvekkeella on nyt syksyn tunnelma, sillä lisäsin sohvalle karvataljan, joka tuo…
-
-
SYNTYMÄPÄIVÄBRUNSSI PARVEKKEELLA
Yhteistyössä Mastermarkbrands & Eva Solo Olipa onni, että ennätimme juhlia vanhemman tyttären syntymäpäiviä, ennen näitä kylmenneitä säitä. Syntymäpäiväbrunssi parvekkella oli tarkoitus saada aikaiseksi oikeana päivänä. Jos olisimme yhtään odotelleet, niin olisi taitanut olla aika kylmä värjötellä parvekkeella, sillä meillä ei ole parvekkeella toimivaa terassi/parvekelämmittäjää. On siis viisasta tehdä asioita heti, eikä vasta viidestoista päivä, kuten sanontakin kuuluu. Syntymäpäiväbrunssi parvekkeella onnistui siis sään puolesta mainiosti ja näitä juhlia vietimme reipas viikko sitten. Tytär muutti tarkalleen vuosi sitten omaan kotiinsa ja ihmeen hyvin tähän on nyt sopeuduttu, vaikka haikea mieli joskus valtaakin. Lapset ovat vain lainassa ja se on niin totta. Mutta onneksi olemme vielä kuitenkin yhtä perhettä ja tapaamme ja viestittelemme…
-
STAILATAAN PARVEKE KESÄKSI
Kevät on jo sen verran mallillaan, että on kiva miettiä, kuinka stailataan parveke kesäksi. Tämä kevätaika kuitenkin hujahtaa niin nopeasti ja ennen kuin huomaakaan, niin ollaan kesässä. Mikä ihana ajatus, kesä! Mutta kaikki kunnia mahtavalle keväälle ja ainakin tähän saakka ei moitteen sanaa. Olen kertonut jo aikaisemmin, että parveketta on pesty ja laiteltu, mutta vasta äskettäin sain toteutettua projektini, miten stailataan parveke kesäksi. Yläkuvassa onkin vuosien takaa kuva meidän parvekkeesta, jossa oli yli kymmenen vuotta puiset parvekelaatat betonilattian päällä. Kyllästyin näiden ruskeaan sävyyn, jota meillä silloin oli vallalla kalusteita myöten. Maalasin kaikki ruskeat kalusteet mustaksi ja en ole katunut, vaikka teak-huonekaluja olikin hiukan haasteellista maalata, koska maali tahtoo kulua helposti…
-
KIERRÄTYSIDEOITA PARVEKKEELLE
Mitä kierrätysideoita parvekkeelle sain tällä kertaa tuunattua? Jälleen kerran taiteilin roskista hyötykäyttöisiä juttuja. Olen aina valmiina keksimään uusia kierrättämiseen liittyviä ideoita vanhoista esineistä ja nykyisin myös ihan roskistakin. Ihmetyttää kyllä se roskamäärä, mitä tulee esimerkiksi jostakin postilähetyksestä. Ymmärrän, että tavarat pitää suojata, joten helppoa se postittaminen ei varmasti ole. Tästä voi vaan ottaa järkevimmät ja toimivimmat materiaalit talteen ja yrittää keksiä niille jotakin käyttöä tuunaamisen kautta. Varsinkin ihan tavallisille paperi-tai pahviroskille, on hyvä saada hieman pitempi elinkaari. Kaiken lisäksi lapsille tulisi jo pienestä pitäen opettaa, että roskiakin voi muokata uudelleen käytettäväksi, jos vain idea löytyy ja löytyyhän se, jos vähän pinnistelee. Vasta viikko sitten puuhasimme pihan kimpussa ja nyt on…
-
DIY: pikkupöytä ja parvekkeelle mini-jääkaappi
Yhtenä iltana katsoin jotain ruotsalaista tv-ohjelmaa kierrätykseen erikoistuneista naisista, jotka taikoivat upeita juttuja ihan roskamateriaaleista. Arvatkaa vaan iskikö himo tuunaamiseen ja syynä lienee taso, josta olin haaveillut parvekkeelle. Mies yllätti minut nimittäin kesällä tilaamalla nettikaupasta mini-jääkaapin parvekkeelle. Toiveitani oli siis huomioitu, koska olin tästä hänen kanssaan jutellut ja ideoinut. Tarvitsimme siis jääkaapin alle jonkin tason/hyllyn/pöydän ja samalla mietin myös mahdollisuutta tuoda tason päälle jääkaapin viereen myös kapselikahvinkeitin, jotta aamukahveja voisi siellä parvekkeella nauttia. Niitä kauniita omenakoreja olin katsellut, mutta ne olivat minusta aika hintavia ja en halunnut tasojen montaa euroa maksavan. Kuljetuslavojakaan ei mistään tuntunut löytyvän, siis ilmaisia, joten olin vähän haudannut koko aiheen. Mies oli tehnyt avustuksellani vessaremppaa, joka…
-
Pientä piristystä parvekkeelle ja kodinkoneshow jatkuu
Olen tämän kesän aikana saanut tasaiseen tahtiin hengiltä melkein kaikki kukkaset, mitkä olen parvekkeelle kantanut. Ilmeisesti kastelu ei onnistu tai sitä on liikaa tai muutama lämmin päivä on kuihduttanut kukkaset aivan surkeiksi. Viimeinen yritys on nyt nämä valkoiset ruusut, jotka tykkäävät kuumuudesta, jos sellaista nyt sattuisi olemaan ja myös yön viileydestä. Katsotaanpas miten näiden käy. Parvekkeella on tullut oltua taas turhan vähän, mutta eihän tuolla oikein ole edes tarennut. Hempeän liilahtavan Daalian ostin porraspieleen, jospa se toisi vähän väriä. Meidän terassi kun on toimittanut kodinkoneiden hautausmaata kohta parisen viikkoa, niin eipä ole tullut mieleen edes kukkasia laitella. Eilen sitten saimme vihdoin kodinkoneet pois ja uudet tilalle, tosin pyykkikoneen pitäisi tulla…
-
Kukkasia ja H&M Home-tyynyt parvekkeelle
Olen saanut himpun verran sisustetuksi parveketta ja sinne on ilmestynyt pari kukkastakin. Mutta toinen kyllä siirtyy ulos, heti kun saan vain inspiraation siihen. Tämän söpön kuparimaljakon ja mehikasvin sain viime viikolla ja nyt se somistaa pikkuista laatikostoa, joka syksyllä sai lähdöt eteisestä ja päätyi parvekkeelle. H&M Home tyynyihin ihastuin Divaani-lehden välissä olleeseen esitteeseen ja kävin hakemassa tyynyt ja tyynynliinat itselleni. Sattui vielä olemaan alennus, jossa tyyynynliinasta sai 30% alennusta tyynyn ostamisen yhteydessä, joten turhaa olisi ollut lähteä tyynyjä muualta metsästämään. Näille tyynyille on kyllä toinen paikka tiedossa, mutta nyt saavat koristaa parveketta ja tähän ne kyllä kivasti sopivatkin. Tässä muuten se hortensia vielä niin voimissaan. Vielä on talvisia juttuja jäljellä…
-
DIY: Parvekkeen sohvalle uusi päällinen
Meillä on lasitetulla parvekkeella puinen sohva, johon olen vuosien saatossa vaihdellut erilaisia päällisiä. Sohva on aika pikkuruinen, joten mitään isoa projektia ei tälle tarvitse tehdä, mutta vuosi sitten tekemäni punainen päällinen sai kyytiä. Etsiskelin kangasvarastostani sopivaa kangasta ja sitten muistin valkoisen kankaan, jota olin tähän suunnitelmaan hieman ajatellutkin ja tuumasta toimeen, leikkasin siitä sopivan kappaleen. Kulmat kannattaa ommella näin, jotta ne istuvat patjan päälle paremmin. Nipistä siis kulmasta kolmion muotoiseksi saumat ja ompele kulman levyinen ommel. Lopputulos näyttää tältä ja on siisti ja muotoon ommeltuna asettuu aloilleen paremmin. Tähän päätyyn olisi voinut tehdä vetoketjun ja siten päällisen peseminen olisi käynyt helposti, mutta ompelin päädyn kiinni käsin, sillä ajattelin vain höyrypestä…