• Käsityöt

    VIRKATTU PITSIMEKKO VELVET SUMMER NIGHTS

    Virkattu pitsimekko Velvet Summer Nights on ollut jo yli viikon valmiina ja saimme sen Kolin reissulla myös kuvattua. Ohjeen kirjoittamiseen vain menee tuhottomasti aikaa ja siksi kaikki hommat vähän odottavat jonossa. Nämä Ukko-Kolin maisemat ovat kyllä upeat, vaikka tuona päivänä ei tietysti ollut se paras kirkkain auringonpaiste säteilemässä järven selällä. Ihmisiä oli tuhottomasti liikkeellä, eikä varmaan koskaan aikaisemmin ole noin paljoa porukkaa siellä pyörinyt. Koli taisi olla tänä kesänä in paikka. No sitä emme olisi arvanneet, kun mökin varasimme. Vietimme siis viikon Kolilla, josta teen postausta myöhemmin, mutta nyt jälleen olemme kotona ja vielä viikko olisi lomailuakin tiedossa. Se on tarpeen, sillä aina sitä reissussa väsyy, vaikka kuinka rentoa ja…

  • Käsityöt

    PITSIMEKOSSA LAIVAN HELIKOPTERIKENTÄLLÄ

    Olipas huikeeta olla pitsimekossa laivan helikopterikentällä kuvattavana. Mutta kun sellainen tilaisuus oli mahdollista, niin saipahan kerrankin hiukan erilaiset mekkokuvat otettua. Helikopterikentälle ei siis saa tulla kuin erikoisluvalla ja mukana oli tietysti laivan henkilökuntaa. Pitsikankaan hankin jo keväämmällä ja mielessäni ajattelin, että niinköhän noita mekkokelejä tälle kesälle siunattaisiin. No todellakin on nyt saanut parisen viikkoa ilakoida kevyissä kesäisissä mekoissa. Sattui vielä niin, että sain kutsun pressimatkalle Latvian Riikaan, joten kangas oli nopeasti loihdittava mekoksi. PITSIMEKON TEKEMISEEN VINKIT Mielessä olikin hyvin yksinkertainen, keveä mekko, joka olisi myös nopea toteuttaa. Kangasta olin ostanut puolitoista metriä, mutta suunnitelmien muuttuessa matkan varrella, kangasta jäi vielä toiseen ompelukseen. Eli yksi mekon pituus riittää ja hameen leveys,…