TOTEUTETTU NAPPITALON TUOTETESTAAJANA, PITSINAUHA SAATU Pitsinauhaa ja kukkasia, on toteutettu pitsinauhan ehdoilla. Kankaan tähän kukkais-pitsimekkoon, hankin pitsiä silmällä pitäen. Vähän aikaa sitten, Nappitalo etsi muutamaa ompelemisesta kiinnostunutta bloggaajaa tuotetestaajiksi. Minä pääsin yhdeksi testaajaksi. Pakettiin kuului kolmea erilaista nauhaa ja näistä tuli toteuttaa omalla tyylillä ja idealla jotakin. Mekkofanina, näin pitsin heti sointuvan mekkoon parhaiten. Olisihan se voinut olla myös paitakin, mutta mekko siitä nyt tuli. Kun lähtee pitsi edellä kangaskauppaan, niin voit kuvitella, ettei sopivan kankaan löytäminen ole lainkaan helppoa. Väri ja materiaali ei löytynytkään ihan niin helposti, kuin olin kuvitellut. Luotin liiaksi siihen, että kesäisiä kankaita olisi ollut vielä paljon jäljellä. Olihan niitä, mutta osaa jo laitettiin, tai oli…