• Matkustaminen

    KEVÄINEN TUKHOLMAN MATKA

    Pressimatka Silja Line ja Visit Stockholm Keväinen Tukholman matka Silja Linen Symphonylla toukokuun lopulla ja alkaa jo tuntua, että elämä on palaamassa normaaliin aikaan. Laivalla ei tosin tungosta silloin vielä ollut, mutta aivan selkeästi vireämpi tunnelma, kuin aiemmin huhtikuussa, kun olimme mieheni kanssa kahden risteilyllä. Meillä oli ihanat commadore hytit, joita suosittelen lämmöllä, mikäli joskus haluaa nauttia hiukan paremmasta risteilykokemuksesta. Hytin hintaan sisältyy oma hyttiemäntä, joka auttaa vaikka illallisvarausten tekemisessä, erikoisaamupalat Bon Vivant ravintolassa, hytin jääkaapin juomat ja mahdollisuus varata oma sauna, josta huikeat merinäkymät. Lisäksi on vielä lounge, joka on käytössä vain commadore asiakkaille ja siellä on tarjolla pientä suolaista ja makeaa, smoothieta ja muita välipaloja, kahvia ja teetä.…

  • Matkustaminen

    AHVENANMAALLA, MELKEIN KUIN ULKOMAILLA

    Lehdistömatka Yhteistyössä Siljalinesuomi ja Visit Åland Ahvenanmaalla, melkein kuin ulkomailla olisi ollut, huokaili moni, kun teimme sinne lehdistömatkan Silja Serenadella. Mukavasti alkoi juuri minun ja muutaman muunkin kesäloma, joten mikä olisikaan ollut parempi tapa aloittaa loma, kuin lähteä reissuun. Eipä tässä ole paljon kotikonnuilta päässyt mihinkään, niin tuntuihan tämä jo siksi ulkomaanmatkalta. Majoituimme De lux hytteihin, joissa on sopivasti tilaa kahdelle hengelle ja tilan puolesta todella luksusta yksin matkustavalle. Tyylikäs hytti on televisiolla ja jääkaapilla varustettu. Jääkaapissa on pari pientä laivan kuohuviinipulloa, virvoitusjuomaa, kokista ja fantaa sekä olutta ja vettä. Kyllä näillä pärjää ja kaiken lisäksi aamiaiset Tavolatan viihtyisässä ravintolassa kannella 6, kuuluvat hintaan mukaan. Kokous-osastolla oli hetki varattu tervetulotoivotuksiin…

  • Matkustaminen

    AHVENANMAAN MATKA

    Pr-matka Visit Åland ja Silja Line Oli lokakuinen ja hiukan pöpperöinen sää aamuyöllä neljän jälkeen, kun meikäläinen kampesi itsensä sängystä ja kiiruhti kohti Helsingin keskustaa ja Kiasmaa. Mies oli niin ihana, että jaksoi lähteä minut autolla keskustaan viemään ja siellä bussi jo odotti. Suuntasimme klo 5.15 kohti Turun satamaa ja Ahvenanmaan matka saattoi alkaa. Olin siinä mukavasti saanut muutaman tunnin yöllä jopa nukuttuakin ja bussissa toki olisi voinut nukkua vielä lisää, mutta ei se uni vain tullut, sillä pikkuisen jo jännitti tuleva Ahvenanmaan matka ja mitä kivaa siellä olisikaan meille tarjolla. VASTUULLISESTI LAIVALLA Tällaisena aikana matkustaminen on haasteellista, sillä se tulee tehdä turvallisuutta noudattaen. Kukaan ei saa lähteä matkalle, jos…

  • Matkustaminen

    KOLMELLA LAIVALLA ITÄMERTA RISTEILLEN

    Pressimatka/ Tallink Suomi ja Silja Line Suomi Reissussa unelmien risteilyllä kerroinkin jo matkan ensimmäisestä päivästä ja siitä kuinka seilasimme Tallinkin Megastarilla Tallinnaan ja sitten illan tullen suuntasimme Baltic Queenilla kohti Tukholmaa. Sunnitelmissa oli matkata kolmella laivalla Itämerta risteillen. Yö sujui Baltic Queenilla mukavasti, mutta kyllä sitä meikäläinen hiukan jännitti, että miten se kellonaika vaihtuu kännykällä automaattisesti, jotta ei tule nukuttua liian pitkään. Sviitissä nukkuessa ei ollut valittamista, sillä sängyssä oli pehmoiset petivaatteet ja hyttien käytävillä ei kuulunut melua. Tosin alkuviikosta meno laivoilla on yleensä suhteellisen rauhallista. Baltic Queenin sviittiin muuten kuuluu jääkaapin sisältö, kuohuviini, 2 olutta, 4 limua, sekä vettä, kuplilla ja ilman. ABBA MUSEO Tukholmaan saapuessamme, meidät kuljetettiin suoraan…

  • Matkustaminen

    REISSUSSA UNELMIEN RISTEILYLLÄ

    Pressimatka Yhteistyössä Tallink Suomi ja Silja Line Suomi Kun risteilyreissulle lähtee kahdeksan naista, joilla juttu lentää ja nauru raikaa, niin voitte uskoa, että meidän reissu oli aivan huippu. Olin jo pelkästään otettu siitä, että sain lähteä mukaan ja olla reissussa unelmien risteilyllä, mutta sen lisäksi, sain vielä mahdollisuuden tutustua uusiin ja mukaviin ihmisiin tällä reissulla. Millaista olisi olla reissussa unelmien risteilyllä pari päivää? Mitä se pitäisi sisällään? Meidän reissun olivat suunnitelleet yhdessä Tiia Koivusalo ja Marika Nöjd, Tallink Siljan viestintäjohtaja. Nimeksi reissulle tuli Unelmaristeily ja sitähän se oli. Matkaa taitettiin kolmella eri laivalla ja käväistiin kahdessa kaupungissa, Tallinnassa ja Tukholmassa. REISSUSSA UNELMIEN RISTEILYLLÄ KOHTEENA TALLINNA Suuntasimme sunnuntaiaamuna Megastarin kyydissä, ihanasti…

  • Matkustaminen

    Megastarin neitsytmatka

    Sunnuntaina iltapäivällä lähti iloinen 40+bloggaajat joukko seilaamaan Tallinnaan, Megastarin neitsytmatkalle.  Voitte vain kuvitella, että pulinaa, pölinää ja naurua riitti ja tietysti kameran kanssa kuvaamista. Olimme saaneet kutsun päästä kokeilemaan laivaa ensimmäisten joukossa ja tutkia sen eri tiloja sekä herkutella myös ruuan parissa.  Tämä huikean hieno laiva toivotti tervetulleeksi valoisuudellaan ja raikkaudellaan. Suomalainen design on antanut kyllä parastaan, sillä onhan se suunniteltu ja rakennettu Turun telakalla ja suunnittelussa on otettu huomioon luonto, historia ja mikä parasta myös ihmisten toivomukset ja kokemukset. Sisätilat on suunnitellut arkkitehtitoimisto dSign Vertti Kivi & Co sekä sisustussuunnittelutoimisto Aprocot. Laivalla olet kuin olohuoneessa, se on kutsuva ja avoin. Tilaa on pyhitetty yleisiin tiloihin ja hyteistä on sitten tingitty, mikä…

  • Matkustaminen

    Risteilyllä

    Näissä kuvissa on uskokaa tai älkää, Tukholma. No, aina ei voi onnistua ja voihan nämä nähdä taidekuvina, jos oikein pinnistää. Oletteko koskaan olleet näyttelyssä, jossa pitää oikein miettimällä miettiä, että mitähän hienoa tässä taulussa on, kun se saattaa vain esittää pelkkää punaista plänttiä? Itse olen aina miettinyt, että onko tässä mahdollisesti kysymys”Keisarin uusista vaatteista,” sillä kaikkea taidetta meikäläinen ei aina ymmärrä. No näissä kuvissa on siis yövalaistuksessa Tukhoman satama, kun laiva alkoi lipua kohti kotimatkaa.  Oli niin hyisen kylmää, etten saanut itseäni mitenkään pakotettua tuonne Silja Serenaden kannelle, joten ikkunan läpi tuli näitä kuvia räpsittyä. Matka meni muuten hyvin, mutta vaikka kameraa raahasin mukanani, niin en löytänyt oikein mitään inspiroivaa…

  • Matkustaminen

    Vuodenvaihde risteillen

    Hyvää alkanutta uutta vuotta kaikille! Uuden vuoden vastaanottaminen oli nuorempana todella tärkeä juttu ja sitä vietettiin usein kavereiden kanssa ja kovasti sitä suunniteltiin etukäteen. Myös lasten ollessa pieniä, tapasimme kokoontua ystävien ja heidän lastensa kanssa syömään hyvin ja ampumaan raketteja. Mukavaa oli ja nyt kun tyttäret ovat isoja, niin tilanne on muuttunut ja ei enää suurempia suunnitelmia ole ollut vuodenvaihteen suhteen, sillä nuorilla on ollut omia juttujaan. Koskaan aikaisemmin emme ole uutta vuotta juhlistaneet laivalla, joten pitihän sekin nyt kokeilla. Koska saimme alennusmyynneillä houkuteltua myös nuorison mukaamme, päätimme lähteä Silja SymphonyllaTukholman risteilylle.  Laivassa oli vielä kauniit jouluiset somisteet ja bändit soittelivat ja lauloivat jouluisia lauluja. Itselle kyllä joululaulut ovat jo…

  • Matkustaminen

    Pieni irtiotto arjesta

    Tätä oli odotettu! Kauan kaivatun hiihtoloman kunniaksi päätimme tehdä risteilyn Tukholmaan Silja Symphonylla. Olemme reissanneet ennenkin hiihtolomilla Tukholmaan, joten tästä on tullut jo perinne meidän perheelle. Illan asuksi valitsin itselleni viime keväänä hankitun paljettimekon. Mekolla on ollut käyttöä, sillä se käy värikkyytensä vuoksi niin keväällä, kuin pikkujouluaikaankin. Mekko on takaa täysin matta ja musta.                               Laukuksi valitsin mustan paljettilaukun, joka sopi mekkooni kuin nakutettu. Nuoren neidin hiukset oli kiharrettu ja timantit aseteltu päätä kiertävään  lettiin, jonka hän oli itse taiteillut.                                                                                            Matkalaukut mukaan ja Stockholm, here we come!  Maistelimme alkajaisiksi drinkkejä, kuvassa lasten drinkki mansikan ja sitruunan makuisena valotikuilla (joku oli jo ehtinyt imaista maistiaiset, ennenkuin ennätin kuvaamaan) ja aikuisille kuivaa valkoviniä. Ihailimme…