• Kosmetiikka

    Kuinka hellit ja hoidat kauneuttasi sairauden jälkeen

    Kuinka hellit ja hoidat kauneuttasi sairauden jälkeen Välillä elämä kohtelee kaltoin ja riepottaa hiukan liiankin rivakalla otteella. Mielessään sitä kiittelee, että onneksi suhteellisen helpolla on viime aikoina selvinnyt, ainakin sairauksien suhteen, mutta nyt sain tuta, oikein kunnolla.  Edellisessä postauksessa kerroinkin, että olen kuumeillut useamman viikon ja mitään järkevää syytä ei tahtonut löytyä. Lääkekuurinkin sain, tuhdisti antibiootteja, mutta mikään ei tautia nujertanut. Aloin olla jo aika heikossa kunnossa ja huomasin sen myös perheeni huolestuneista ilmeistä.  Jouduin lopulta jäämään Malmille sairaalahoitoon pariksi vuorokaudeksi ja sain kahdeksan tunnin välein antibiotteja suoraan suoneen. Olin itkeskellyt lääkärille, että en vain jaksa enää, että pitäähän tähän joku syy löytyä.  Sairaalaan sisälle pääseminen helpotti suunnattomasti. Nyt minun…