Pr-matka yhdessä Silja Line Suomi ja Viking Line Suomi Tukholma kutsui, vihdoinkin oli aika hypätä laivaan ja reissata pitkän tauon jälkeen naapuriin, kurkistamaan, mitä sinne kuuluu. Reissu tehtiin Silja Linen ja Viking Linen kutsumana. Lähdimme Silja Serenaden kyydissä seilaamaan kohti Tukholmaa hiukan sateisessa säässä ja pääsimme heti kohta nauttimaan Siljan joulubuffasta. Näin se joulukausi polkaistiin käyntiin ja minä jouluihmisenä olin innoissani. Alla runsaan buffapöydän antimia. Kun vatsa oli täynnä, niin oli hyvä käydä hieman shoppailemassa, mutta niistä tulee sitten juttua erikseen. Hyviä tarjouksia nyt ainakin on, varsinkin joululahjoja ajatellen ja tietysti voi aina itseäänkin ajatella. Löysin nimittäin uuden huumaavan tuoksun laivalta ja ihana Sari, laivan tax-free liikkeen kassalta, kipaisi hakemaan…
-
-
SILJA RAKASTUI ITALIAAN
Kun kerrankin kirkas keväinen aurinko paistoi, oli kiva suunnata Silja Symphonylle, ottamaan selvää, mitä oikein tarkoittaa se, että Italia on vallanut Siljan laivat. Olin juuri sunnuntaina palannut Tukholmasta, joten tuntui, että matkani sen kun vaan jatkuu ja laiva tuntui niin kotoisalta. Silja rakastui Italiaan ja sen kyllä huomasi ja menu oli sen mukainen. Olin lähtenyt töistä varhain ennättääkseni maistelemaan uutta italialaista menua ja aloitimme sen Bon Vivantin viinibaarin ja Ella Kannisen antipastoilla. Listalta hän oli valinnut neljä suosikkiaan, joissa juuri hänen tuntemansa Italia tulee upeasti esille. -Nonna Teresan marinoidut silakat – kolmea pecorino-juustoa, sipulimarmeladia ja paprika-chilimarmeladia -mehevä munakas -latva-artisokkaa, Bufala-mozzarellaa ja aurinkokuivattuja tomaatteja Ella Kanninen, jonka aina muistan vain siitä…
-
Silja Serenade uudistuneena
Yhteistyössä Silja Line Suomi ja Press PR d`Oro Viikko sítten seilasimme aalloilla ja Silja Serenade sai esitellä meille uudistunutta olemustaan. Edellisen vuorokauden olimme viettäneet Yasuragi kylpylässä, josta olen aikaisemmin jo kirjoittanutkin ja luontevasti siirryimme siitä edelleen kylpyläfiiliksillä, laivalle, kohti kotimatkaa. Mikäli kokee laivalla matkustamisen uuvuttavana, niin kannattaa kokeilla tasokkaampaa hyttiä. Kun yöpyy tyylikäässä Commodore hytissä, kuten me, Minäkö keski-ikäisen Tiian kanssa matkasimme, kokee matkan aivan eri tavalla. Viihtyisät tilavat huoneet ja meillä oli jopa parveke, sekä hintaan kuuluva tasokas Bon Vivant-ravintolan aamiainen, saa kyllä nirsoimmankin matkaajan suun messingille. Vilauksen näittekin tuosta hytistä videossani ja uudistuksia sinne oli tehty kylpyhuoneiden osalta. Kylpyammeet saivat väistyä, kun suihkutilat saivat seesteisen sävymaailman tyylikkäillä…
-
Mustassa mekossa ja uusien tuoksujen kanssa matkalla Tukholmassa
Mustassa mekossa tuli matkustettua Tukholmaan keväisempää säätä toivoen, mutta siellä vasta kylmää oli. Olisi pitänyt lähteä turkin kanssa matkaan, mutta eipä sitä osannut aavistaa, miten kylmä tuuli Tukholmassa puhalsi. Meillä oli jo perinteiseksikin muodostunut matka keväiseen Tukholmaan perheen kanssa risteillen. Siljan Club one joululahjakuponki oli vielä käyttämättä ja kevätlomalla, matka Tukholmaan, oli juuri sellainen pieni irtautuminen, mitä tässä on jo kaipailtukin. Varasin meille kahdet hytit, jotta matka menee jouhevammin. Onhan neljän hengen hytti jo aika pieni neljälle aikuiselle ja ei se lopulta niin paljoa maksanut, vaikka toinen hytti olikin de lux, sillä siihenhän kuuluu myös aamiaisetkin. Pieni vinkki siis perheille, jossa on hiukan isompia lapsia, että säilyy kivasti…
-
Tuoksujen ja kauneuden maailmassa Tukholman matkalla
Yhteistyössä Silja Line, d`Oro Press ja Pr Naisella ei voi koskaan olla liikaa tuoksuja, joten kun sain kutsun tuoksumatkalle Tukholmaan, olin innolla mukana. Enkä pannut pahakseni myöskään hyvää ruokaa. Helsingistä tulee yleensä reissattua Tukholmaan juuri risteillen. Mikäs sen mukavampaa, kun seilata aalloilla, sillä minähän olen aina valmiina matkalle. Voi tämän kyllä tehdä toisellakin tapaa, jos vaikka haluaa säästellä lomapäivissä. Nimittäin yhtään hullumpi idea ei ole lentää aamusta Tukholmaan, viettää siellä päivä ja palata risteillen takaisin Helsinkiin. Silja Line tekee Norwegianin kanssa yhteistyötä ja tämmöisiä paketteja on saatavilla vaihtelunhaluisille. Lennon voi myös tietysti halutessaan varata itse. Minä pääsin yhdessä kauneustoimittajien ja muutaman bloggarin kanssa kauneus- ja tuoksumatkalle Tukholmaan…
-
Suomi 100 lounas Silja Linella
Kuinka upeaa onkaan esitellä kotikaupunkiani, Helsinkiä kuvissa, näin kauniina päivänä. Aurinkoa viimeinkin ja siitähän tulee tietysti nauttia kunnolla. Puutarhahommia ja siivouksia ja kaikkea olisi tietysti voinut kotosalla harrastaa. Toisin kävi, sillä kaikki muu sai jäädä, kun riensin eilen aamupäivällä kohti Silja Linen satamaa ja Suomi 100- buffet- lounaalle, mekonhelmat hulmuten. Kyllä nämä laivat kuuluvat niin olennaisena osana meidän kaupunkikuvaan, että vaikea olisi kuvitella satama-aluetta ilman niitä. Silja Symphony avasi ovensa sadalle median edustajalle, toimittajalle ja bloggaajalle ja tarjosi meille juhlavan Suomi 100 buffet, upeine herkkuineen. Katsastimme pienen pätkän laivan show-esityksistä, ennen kuin siirryimme buffetpöytien ääreen. Kylläpä tuli juhlava fiilis, kun näimme nämä ihastuttavat kukkasidoksin koristellut pöydät. Valkoinen on juuri oikea…
-
Mother Africa Silja Serenadella
Yhteistyö Tallink Silja Oy:n kanssa Olimme blogimatkalla mieheni ja nuoremman tyttäreni kanssa Silja Serenadella viikonloppuna ja pääsimme katsomaan Mother Africa sirkusshowta. Helsinki-Tukholma suunnasta lähtiessä näimme esityksen KHAYELITSHA JA Tukholma-Helsinki suunnasta ZAIDINA. Mother Africa ryhmässä on 16 esiintyjää, jotka tekevät akrobaattisia sirkustemppuja ja laulavat ja tanssivat afrikkalaisia lauluja esityksen aikana. Perinteiset ja modernit rytmit sekoittuvat esityksen aikana ja tasokas ryhmä on esiintynyt myös Broadwayllä. Tyttären (16v) mielipide: Mother Africa oli hauska ja mukaansa tempaiseva sirkusesitys. Näki, että sitä oli paljon harjoiteltu ja temput oli hienoja. Tunnelma oli rento ja melkein pystyi kuvittelemaan, että olisi itsekin ollut siellä Afrikkalaisessa kylässä. Oli hienoa, että esiintyjät olivat itse afrikasta, se teki esityksestä aidomman. Musiikki…
-
Risteilyllä
Näissä kuvissa on uskokaa tai älkää, Tukholma. No, aina ei voi onnistua ja voihan nämä nähdä taidekuvina, jos oikein pinnistää. Oletteko koskaan olleet näyttelyssä, jossa pitää oikein miettimällä miettiä, että mitähän hienoa tässä taulussa on, kun se saattaa vain esittää pelkkää punaista plänttiä? Itse olen aina miettinyt, että onko tässä mahdollisesti kysymys”Keisarin uusista vaatteista,” sillä kaikkea taidetta meikäläinen ei aina ymmärrä. No näissä kuvissa on siis yövalaistuksessa Tukhoman satama, kun laiva alkoi lipua kohti kotimatkaa. Oli niin hyisen kylmää, etten saanut itseäni mitenkään pakotettua tuonne Silja Serenaden kannelle, joten ikkunan läpi tuli näitä kuvia räpsittyä. Matka meni muuten hyvin, mutta vaikka kameraa raahasin mukanani, niin en löytänyt oikein mitään inspiroivaa…
-
Guess syntymäpäivälahjaksi
Tyttärellä on kohta 19 v syntymäpäivät ja laivalla ollessamme keksin, että hän voisi valita itselleen mieleisen Guessin lompakon jo etukäteen. Valinta osui tähän mustaan kaunottareen. Tytär on onnellinen uudesta lompakostaan ja kynsistä, jotka hän on saanut kasvamaan ihan upean pitkiksi. Tytär joutui maidottomalle kuurille vuoden alusta ja nyt kynnet kasvaa kohisten. Ihan ihmeellistä ja suorastaan omituista, sillä hän ei ole kalkkiakaan erityisemmin nauttinut. Kynsillä lakka Dermosililta Summer Glow. With love, …
-
Silja Serenaden sapuskat
Palataan jälleen laineille ja blogimatkamme herkulliseen osuuteen, eli ruokaosioon. Menomatkalla saimme nautiskella buffetista ja sen annista ja buffetista mies tykkää erityisesti. Lisäksi tyttären oli helppo noudattaa maidotonta ruokavaliotaan, sillä kaikkiin oli selkeästi mainittu, oliko tuote maidoton. Tämä kyllä helpotti hänen ruokailuaan suuresti. Alkupalat erilaisine kaloineen ja äyriäisineen ovat tietysti monelle herkkua ja sutina kävikin näillä tarjottimilla. Mutta itse nämä kiersin kaukaa, allergian takia. Mikä siinä onkin, että se kalan haju leijuu viereisistä pöydistäkin meikäläisen nenään. Salaattipöydästä pystyi rakentamaan oman salaatin ja löytyi sieltä vielä susheja ja leikkeleitä, joten jokainen saa varmasti mielensä mukaan täytellä lautastaan. Ihmiset ovat vähitellen oppineet tätä buffet-kulttuuria ja huomanneet, ettei sitä lautasta tarvitse juosten täyttää piripintaan…
-
Vuodenvaihde risteillen
Hyvää alkanutta uutta vuotta kaikille! Uuden vuoden vastaanottaminen oli nuorempana todella tärkeä juttu ja sitä vietettiin usein kavereiden kanssa ja kovasti sitä suunniteltiin etukäteen. Myös lasten ollessa pieniä, tapasimme kokoontua ystävien ja heidän lastensa kanssa syömään hyvin ja ampumaan raketteja. Mukavaa oli ja nyt kun tyttäret ovat isoja, niin tilanne on muuttunut ja ei enää suurempia suunnitelmia ole ollut vuodenvaihteen suhteen, sillä nuorilla on ollut omia juttujaan. Koskaan aikaisemmin emme ole uutta vuotta juhlistaneet laivalla, joten pitihän sekin nyt kokeilla. Koska saimme alennusmyynneillä houkuteltua myös nuorison mukaamme, päätimme lähteä Silja SymphonyllaTukholman risteilylle. Laivassa oli vielä kauniit jouluiset somisteet ja bändit soittelivat ja lauloivat jouluisia lauluja. Itselle kyllä joululaulut ovat jo…
-
Silja Symphonyn blogitapahtuma
Silja Symphonyn blogitapahtuma sai osan meistä nelkytplussalaisista paikalle ja oli todella mukavaa tavata muita yhteisöön kuuluvia. Aloitimme blogitapahtuman suunnistuksella ja voi, niin tuli mieleen kaikki ne reissut, kun olemme perheen kanssa Muumi-suunnistusta harrastaneet, viimeisinä kertoina muistaakseni vähän vastaan nikotellen. Mutta siitähän on jo aikaa ja nyt oli meidän bloggaajien vuoro, joten eikun menoksi.Ensimmäinen etappi oli jo narikka Casinolla, joten se ei vaatinut pahemmin suunnistamisen taitoja. Seuraavaksi olikin Bon Vivant shampagne-baari ja kuinkas ollakaan meikäläinenhän siellä oli heti ensimmäisten joukossa. Tämän rastin löysin todella mielelläni ja tarjolla oli vielä lasi shampange Pol Roger. Seuraavana olikin entisen leikkipaikan tilalle rakennettu Sushi-paikka Promenadella ja siellä oli tietenkin kyseista ruokaa tarjolla. Nuorioa oli haastateltu…
-
Silja Serenaden ostosmahdollisuudet
Palaan vielä kerran tuohon mukavaan pääsiäismatkaan, minkä teimme Tukholmaan kuun alussa. Nimittäin nykyisin laivoilla on todella mukava tehdä alkoholi-, karkki-ja kosmetiikkaostosten lisäksi vaikkapa vaate-, laukku-, asuste- ja koruostoksia. Laukkuja kävimme vain kuolaamassa, mutta olisihan noista jonkun voinut kotiuttaakin. Kello-ja koruvalikoimissa löytyy sekä arvokelloja että ihan normaali hinnoissa olevia kelloja. Ihastuttavia ja valinnan vaikeus tulee näitä katsellessa. En voinut vastustaa, kun huomasin tämän ihana pehmoisen, nykyisin se tuntuu olevan meikäläisen ostoksissa perusvaatimus, valkoisen neuletakin Freequentilta ja tyytyväisenä sen ostin. Sille oli heti lainaajia molempina iltoina, sillä laivalla oli loppujen lopuksi aika viileä ilmastoinnin takia, joten tämä oli mukava vetäistä olkapäille lämmittämään. Etukäteen ostetut syntymäpäivälahjat ovat tylsiä, jonkun mielestä, mutta jotta saa…
-
FAME THE MUSICAL IN SILJA SERENADE
Kun perheessä on kaksi teiniä, niin risteilymatkojen suunnittelu ja toteutus on vuosi vuodelta haastavampaa ja jokaisen täytyy tehdä kompromisseja, jotta matkasta tulee kiva. Enää ei kiinnosta pelkkä karamelli tai pallomeri leikkipaikassa ja Muumi-suunnistus on jo moneen kertaan nähty ja tehty. Todella kiva kyllä on ollut vuosien saatossa seikkailla laivalla etsimässä Muumi-rasteja ja sitten jännittää pienen kanssa millaisen palkinnon saa. Piirustuskilpailut olivat aikoinaan in-juttu meidän neideillä. Aamulla leikkipaikan auettua rynnättiin tarkistamaan, että oliko tullut jotain palkintoa ja yleensä aina oli, kiitos Siljan ymmärtäväisten leikkitätien. Tämä olikin meidän perheen syy matkustaa Siljan laivoilla, koska lapset oli niin hyvin huomioitu ja myös vahtiminen laivan promenadella oli helppoa, koska laiva on niin selkeäksi suunniteltu.…
-
Herkut Silja Serenadella
Tukholmaan matkatessamme Tallink Silja Serenadella, saimme istahtaa herkullisen buffetpöydän ääreen. Mikäs sen mukavampaa, kun näin meitä hemmoteltiin, sillä minähän se yleensä meidän perheessä kokkaan, joten mielelläni kävin pöydän antimia nautiskelemaan. Laiva oli pääsiäsimatkaajista tupaten täynnä ja jonoja riitti, varsinkin buffettiin. Jokainen laivoilla käynyt matkaaja tietää, että kun buffetsalin ovet avataan, niin jotkut ihmiset ryntäävät suoraan hakemaan ruokaa pitopöydistä, ennenkuin heidät ohjataan pöytiin ja tottahan kattaus siinä sitten kärsii. Tämä käytös on hieman erikoista minusta, mutta olin kaukaa viisas, koska halusin saada kauniit kuvat, joten pyysin laivan henkilökunnalta luvan päästä kuvaamaan ruuat, hetki ennen ovien virallista avaamista. Ystävällinen henkilökunta sen minulle soi ja nyt voin esitellä kuvina kaikkea ihanaa ja maukasta…