• Sisustaminen

    LOHJAN ASUNTOMESSUT 2021

    Lohjan asuntomessut 2021 tuli koluttua tänäkin kesänä miehen kanssa, sillä tämähän on kuulunut meidän kesäohjelmaan jo vuosia. Nyt varsinkin kiinnosti nuo sisustusjutut, sillä uusia huonekaluja ja valaisimia tässä on etsitty jo tovin ja ajattelin hakea inspiraatiota messuilta. Aurinkoinen päivä, mutta ei niin kovin helteinen, oli innostanut muitakin lähtemään asuntomessuille ja sehän tiesi jonottelua oikein urakalla. Kaikki tuntuivat olevan kiinnostuneita niistä ensimmäisen kadun varrella olevista taloista ja kieltämättä ne vaikuttivat kaikkein mielenkiintoisimmilta. Nappailin kuvia kännykällä, sillä en jaksanut raahata kameraa mukana ja sinne tallentui kuvia, jotka herättivät jollain tasolla minun mielenkiintoni. Alkuun tämä hyvinkin taiteellinen keittiön taustaseinä. Vaikuttava katseenvangitsija ja upea teos. Hauska idea ja hieno toteutus. Sininen keittiö ei olisi…

  • Messut,  Sisustaminen

    TUUSULAN ASUNTOMESSUT 2020

    Tuusulan asuntomessut 2020 meinasi meiltä jäädä käymättä. Ajankohtana tuo elokuu ei ollut se parhain, sillä tämä messuilu on tavallaan ollut meidän kesäloman juttu. Nyt mietitytti, että millaiset ruuhkat siellä olisi ja onko sinne järkeä lähteä. Tuli liikaa mietittyä ja meinasi mennä tiukille, että saimme miehen kanssa sovittua sopivan päivän tälle iltaretkelle. Viikolla ei varmaankaan olisi niin paljoa porukkaa ja oikea päätös se oli. Tuusulaan ei meiltä ole kuin 15 kilometriä, joten ajomatkaan ei tarvinnut varata aikaa. Ruuhkaa ei ollut ja saimme kulkea koko reitin ilman suurempia jonoja. Kävimme vain isommat talot läpi, sillä pienempiin en halunnut mennä pyörimään muiden ihmisten joukkoon. Vessat ja kylppärit olivat suhteellisen samanlaisia, mutta löytyihän toki…

  • Sisustaminen

    KUKKAKUOSEJA JA RUSKEITA SÄVYJÄ

    Gant Home esitteli palasen tulevaa syksyä ja pääsin ilokseni mukaan sitä katsastamaan. Gant Home syksyn mallistossa kukkakuoseja ja ruskeita sävyjä, oli runsaasti esillä, mutta myös oljenkeltaista ja retromaisia kuvioita, kukkakuosien rinnalla. Olen aina pitänyt Gantin sisustusjutuista ja yleensäkin noista itärannikon tyylisistä sisustuksista. Niissä on sellainen rento beach house- meininki, jolla olisi kiva sisustaa se hulppea rantahuvila, jos sellaisen omistaisi. Gantin tyyli on sen verran rentoa ja kuitenkin riittävän tyylikästä, joten se sopii moneen kotiin. Pienenä piristyksenä tyynyn kera tai sitten vuodevaatteissa tai pyyhkeissä. Gant sisustuksiin mielletään vielä helposti se tähti-juttu, koska sitä oli niin paljon esillä. Sitä myös lähdettiin matkimaan kovasti ja melkein jokaisen valmistajan sisutustyynyissä tai matoissa tähti-logo komeili,…

  • Sisustaminen

    STAILATAAN PARVEKE KESÄKSI

    Kevät on jo sen verran mallillaan, että on kiva miettiä, kuinka stailataan parveke kesäksi. Tämä kevätaika kuitenkin hujahtaa niin nopeasti ja ennen kuin huomaakaan, niin ollaan kesässä. Mikä ihana ajatus, kesä! Mutta kaikki kunnia mahtavalle keväälle ja ainakin tähän saakka ei moitteen sanaa. Olen kertonut jo aikaisemmin, että parveketta on pesty ja laiteltu, mutta vasta äskettäin sain toteutettua projektini, miten stailataan parveke kesäksi. Yläkuvassa onkin vuosien takaa kuva meidän parvekkeesta, jossa oli yli kymmenen vuotta puiset parvekelaatat betonilattian päällä. Kyllästyin näiden ruskeaan sävyyn, jota meillä silloin oli vallalla kalusteita myöten. Maalasin kaikki ruskeat kalusteet mustaksi ja en ole katunut, vaikka teak-huonekaluja olikin hiukan haasteellista maalata, koska maali tahtoo kulua helposti…

  • Käsityöt

    LASIPULLOSTA MALJAKOKSI

    Lasipullosta maljakoksi -askartelu sai minut taas istahtamaan pöydän ääreen, tai taisin oikeasti istua lattialla, tuunatessani yhdelle ruusulle maljakkoa. Voi se toki muukin kukka olla, joka tähän maljakkoon päätyy, mutta yhden ruusun maljakko-ongelma tässä oli jokunen aika sitten käsillä. Sain kauniin ruusun ja en tiedä olinko rikkonut vai hukannut maljakon, johon tämä ruusu olisi sopinut. Maljakkoa ei siis löytynyt, mutta sellainen löytyikin sitten miehen baarikaapista. Konjakkipullo, jossa oli enää tippa jäljellä ja kun se oli selvitetty, päätin tästä tuunata maljakon, johon näitä yksittäisiä ruusuja voisi laitella. Minä tykkään tehdä askarteluja ja käsitöitä tarpeen mukaan, mutta usein myös sen vuoksi, että käsillä tekeminen on kivaa ja se rentouttaa ja tästä olenkin muutamia…

  • Käsityöt

    TYYLIKÄS RASIA ASKARTELEMALLA

    Tyylikäs rasia askartelemalla kierrätysrojusta, on arvokas, vaikka onkin roskista kyhätty. Miksihän se on arvokas? No se on itse tehty, siihen on käytetty luovuutta ja aikaa ja sillä on tarkoitus. Se tuo hyvän mielen tekijälleen, kun vertaa tähän nykyajan kulutusvimmaan, sillä siihen ei ole mitään hankittu, vaan kaikki on kotinurkista löydetty ja siihen hyödynnetty. Tämä tyylikäs rasia, askartelemalla tehty, on kierrätysesine, joka on pienistä jutuista koottu ja sillä on uusi tärkeä tehtävä meidän kotona, naisten vessassa. Olen huomannut, että joskus tavarat tai oikeastaan rojut ja roskat jäävät pyörimään nurkkiin, koska päässä pyörii ajatus, että niistä voisi joskus olla hyötyä. Aika usein saan jonkin vision vaikkapa laatikosta, mutta se ei ole vielä…

  • Sisustaminen

    Pellavaa ja satiinia

    Yhteistyössä Cellbesin kanssa sisältää mainoslinkkejä Meillä on käytetty valkoisia pussilakanoita, joita aikoinaan saimme häälahjaksi ja nyt ne alkavat oikeasti hajota käsiin. On ollut pakko heittää niitä pois ja toivoa, ettei se avioliiton onni nyt katoa. Häälahjoja kun ei saisi heittää pois, ettei mene onni mukana. Oletko koskaan kuullut tästä? Hassua, miten aikoinaan ollaankin keksitty kaikkia hölmöjä uskomuksia. PELLAVAA MAKUUHUONEESEEN Olen jo pitemmän aikaa haaveillut pellavapussilakanoista ja kuitenkin siirtänyt niiden ostoa, useamman kerran. Olen pitänyt pussilakanoita suhteellisen kalliina investointina ja todistetusti mikään ei todellakaan kestä ikuisesti.  Niin paljon olen kuitenkin kuullut pellavatuotteista hyvää. Pehmoisuudesta ja käytön huolettomuudesta, koska niitä ei tarvitse silittää, sillä ryppyisinäkin ne ovat trendikkäät ja mukavat.  Huoletonna olen…

  • Lifestyle

    Vinkkejä vaatehuoneen järjestämiseen

      Vinkkejä vaatehuoneen järjestämiseen Kyllä on mennyt mahdottomaksi touhu, kun vaatehuone/työhuone/kauneushuone on tässä kunnossa. En ehkä ole ollut ihan täydessä vedossa, mutta nyt on tullut aika tehdä supersiivo ja saada tämä huone kuntoon ja samalla annan vinkkejä vaatehuoneen järjestämiseen talvea varten. Olen ommellut ja tehnyt blogia, sekä viime viikolla aloitin taas työt. Mahtui viikkoon vielä blogitapahtumiakin, eihän se riitä puolustukseksi, mutta aina ei vain jaksa.  Pääasia, että ottaa itseään niskasta kiinni, edes jossain vaiheessa ja toimii. Vinkit vaatehuoneen siivoamiseen tyhjennä koko vaatehuone, jotta näet, mitä sinulla siellä on jos vaatehuone toimii myös muuna tilana, kuten minulla työhuoneena, on syytä tyhjentää työhuoneen tavarat myös pois imuroi ja pyyhi pölyt myös vaatejärjestelmän…

  • Sisustaminen

    Sudenkorennon tanssi -elokuun kassikalenterissa

    Sudenkorennon tanssi -elokuun kassikalenterissa Elokuu on täällä ja minä olen pikkuisen myöhässä kassikalenterin suhteen. Sitä se loma teettää, että ajantaju katoaa. Olimme nimittäin Kolilla mökkireissulla ja siellä vasta tajusin, etten ole ennättänyt hektisen, helteisen ja ihanan heinäkuun aikana suunnitella elokuun kassikalenteriin vielä mitään. Toisaalta huomaan, että helteillä heinäkuussa ihmiset ovat vähemmän viettäneet aikaa somessa ja blogeja lukemassa, joten hyvä niin. Kesästä pitää nauttia nyt, kun se on ja onhan sitä vielä kuukausi jäljellä, niin haluan ajatella. Ideat minulla pulpahtavat pintaan näissä käsitöissä yleensä sattumalta. Siihen voi vaikuttaa mikä vaan, kuten nyt tälläkin kertaa. Ihana Pielisen hiekkaranta, jonka löysimme vuosia sitten erään paikallisen vinkin perusteella, on yleensä autio ja peilityyni, vaikka…

  • Sisustaminen

    Asuntomessujen kutsuvat olohuoneet ja kauniit keittiöt kattauksineen

    Asuntomessujen kutsuvat olohuoneet ja kauniit keittiöt kattauksineen Oletko koskaan ajatellut, että millaisiin asioihin ihmiset kiinnittävät huomionsa asuntomessuilla? Vaikuttaako siihen se, kuinka iso talo on neliöiltään, vai se, että talo on ulkopuolelta kiinnostava ja se ikään kuin kutsuu sinua katsomaan sisälle? Itse innostun kutsuvista, avarista olohuoneista ja tyylikkäistä keittiöistä, kauniita kattauksia unohtamatta.  Nyt nämä helteet pistivät kyllä miettimään, että haluanko ahtautua pieneen kotiin, kaikkien muiden messuvieraiden kanssa ja hikoilla siellä, pystymättä kuitenkaan kunnolla kuvaamaan. Aika monta taloa kävin katsomassa, mutta osa pakostakin jäi väliin. Miehen kanssa olemme näillä asuntomessuilla käyneet jo vuodesta 2000 lähtien ja makumme on aika samanlainen talojen suhteen, mutta on taloja, joihin mies ei jaksa innostua sisälle, mutta…

  • Sisustaminen

    Persoonallisia valaisimia ja tunnelmaa asuntomessujen makuuhuoneissa

    Persoonallisia valaisimia ja tunnelmaa asuntomessujen makuuhuoneissa Asuntomessut Porissa ovat olleet avoinna jo muutaman viikon ja vihdoin minäkin pääsin katsomaan, millaisia juttuja siellä tänä vuonna on esillä.  Persoonalliset valaisimet ja makuuhuoneen tunnelma asuntomessuilla, niitä ajattelin esitellä teille ensin. Huh, hellettä, kuumat paikat siellä ainakin oli, mutta sitkeästi kiersimme taloja mieheni kanssa. Kaunis sisustus ei välttämättä pääse oikeuksiinsa, jos valaistusta ei ole mietitty ja toteutettu kunnolla.  Oikea valaistus tuo esille tietynlaista tunnelmaa, esimerkiksi peilin takaa tai keittiönkaappien alta toteutettu epäsuora valo, antaa pehmeän valaisun huoneeseen. Tämä epäsuora valaistus näkyikin useassa asuntomessujen kohteessa. Eräässä kohteessa valaiseminen oli toteutettu hauskana valojuovana huoneen nurkassa, katosta lattiaan  ja se näytti kyllä onnistuneelta idealta. Lisäksi minua viehättivät kauniit valaisimet…

  • 4P6230003 Pyykkipussi
    Käsityöt

    Pyykkipussi nuoren omaan kotiin

    Juhannusta on vietetty ja vaikka säät olivat hiukan oikukkaat, niin kyllä sitä silti fiillikseen päästiin. Sään ei saa antaa vaikuttaa liikaa. Nyt kun juhlapäivät alkaa olla vietetty, niin Mekkosunnuntain postauksen sijaan pistetään ne mekot pesuun ja jossakinhan pyykit on säilytettävä.  Pienessä kodissa, nuorella on hyvä olla oma pyykkikori tai pyykkipussi, mihin ne pyykit voi kerätä ja kuljettaa helposti pyykkituvalle. Muovikasseilla kun on nykyisin hiukan negatiivinen kaiku ja tottahan se on, kankainen kestää ja on siistimpi kaikin tavoin.  Ompelin kierrättäen Ikean Aina-verhon loput tähän pyykkipussiin ja suunniteltiin tyttären kanssa tuo teksti sopivalle fontille. Pyykkipussiin käytin kaiken mahdollisen jäljellä olevan kankaan, jotta sinne mahtuisi sen koneellisen verran pyykkiä.  Ohje pyykkipussin ompelemiseen  Piirrä…

  • Toukokuu+kassikalenterissa
    Sisustaminen

    Toukokuu kassikalenterissa

    Toukokuu kassikalenterissa Oi, ihana toukokuu! Tervetuloa! Niin se vain näissä vappuhulinoissa vierähti aika ja en meinannut ennättää heittää tuota kassikalenterin seuraavaa, eli toukokuun ideaa ilmoille. Mutta tässä se nyt tulee.  Kaunis kimaltava ja tummanpuhuva Kristallikimara-perhonen. Sain tämän asustekoruksi ja huomasin sille nyt aluksi parhaan paikan toukokuun innoittajana.  Kassikalenterissa alkavat kohta nuo reiät vaatia hiukan vahvistamista toiselta puolelta, joten yritin siihen vielä rautalangan avulla virtittää tämän rintaneulan.  Kohta, kunhan säät vain lämpenenvät, niin perhoset alkavat somasti pyrähdellä kevään kunniaksi. Vielä on vain niin kovin viileää, joten saan tyytyä ihastelemaan rintakorun muodossa perhosia.  Kyllä tähän kassikalenteriin somasti sopisi myös lintu- tai ötökkäaiheisetkin rintakorut, toukokuuta kuvaamaan, joten mielikuvitus vain peliin. Kierrätä siis korusi…

  • Sisustaminen

    Swiss Diamond, timantteja pannulla ja arvonta

    Yhteistyössä Swiss Diamond ja Mastermarkbrands Swiss Diamond, timantteja pannulla ja arvonta Sain tyttärelle testiin Swiss Diamond XD-paistinpannuja koossa 28 cm ja 24 cm, sekä kunnon paistokasarin 20/3 l, johon sisältyi myös kansi.  Minähän en malttanut olla testaamatta itse tätä settiä ja samalla hiukan antaa vinkkejä pannujen ja kasarin käytöstä. Nuoren muuttaminen kotoa on kasvun paikka myös vanhemmille. Kestä se, että nuori haluaa itsenäistyä ja koeta olla avuksi, tuppautumatta liikaa hänen itsenäistymisprosessiinsa. Tätä on pakko hokea itselle, kun avustaa nuorta muutossa ja maailmalle lähdössä. Äitinä tulee tietysti mieleen kaikki mahdolliset, mistä huolehtia, mutta hyvin tyypillistä on se, että me mietimme myös perusasioita, kuten lämpimän ruuan syömistä.  Ruuan valmistamisen tulee olla helppoa…

  • Sisustaminen

    Tukholmassa pääsiäinen koristellaan värein ja tyylillä

      Teimme pienen pyrähdyksen alkuviikosta Tukholmaan ja siellä tuli kiinnitettyä huomiota tukholmalaisten tapaan tuoda esille ja koristella värein ja tyylikkäästi pääsiäistä. Värien kanssa oli joko päädytty hempeisiin ja utuisiin tai reippaisiin ja rohkeisiin valintoihin.  Kadut ja liikkeiden edustat on myös kivasti somistettu kukkasin ja pajunkissoin, joita pörhöiset sulat koristivat. Kukkien väriloisto vaikutti ihanan piristävästi, meillähän täällä ei vielä pahemmin pääsiäiskukkasia ole ulkosalla ollutkaan, Tukholmassa ollaan aina keväässä hiukan edellä.  Vaikka tosin tällä kertaa manasimmekin kylmää tuulta ja sitä, että jätimme tekoturkit kotiin, koska pelkäsimme olevamme liian kuumissamme, niin aurinko yritti onneksi paikata tilannetta. Kirkas aurinko sai tuotua kaiken hehkeästi esille ja minunkin oli kameralla helpompi ikuistaa näitä ihanuuksia. Tässä muutamia vinkkejä…