• Sisustaminen

    IDEOITA SISUSTUKSEEN

    Ideoita sisustukseen ja näin poikkeusaikana vielä, saattaa kuulostaa kyllä pinnalliselta ja vähän hullulta. Mutta kun omia kotinurkkia joutuu nyt enemmän katselemaan ja aurinkokin paistaa, voitte jo arvata, mikä innostus nostaa päätään. Ihan ensiksi tulee minulla ainakin kimmoke siivoukseen ja siitä lähtee sitten sisustaminen. Toisaalta himmailen vielä sen siivouksen suhteen ja vietän vielä tovin etsien inspiraatiota, sillä ei kannata hosua. Eli laiskottelen ja haaveilen ja sekin on sallittua. IDEOITA SISUSTUKSEEN Ideoita sisustukseen haetaan blogeista, instasta ja sisustusohjelmista sekä kaikilta mahdollisilta sivustoilta, sillä kotia pitää nyt vähän kohentaa, kun siellä enemmän vietetään aikaa. Tärkeintä on saada koti tuntumaan kotoisalta, joten siellä oleminen ei tunnu ahdistavalta. Mikäli ei jaksa tai uskalla mitään suurempaa…

  • Sisustaminen

    JEAN VERNET SISUSTUSILLASSA

    Jean Vernet sisustusillassa hurahti mukavasti torstai-ilta. Mikäli vain pitää sisustamisesta ja somistamisesta, niin pää on varmasti pyörällä, kun on vieraillut tässä ranskalaiseen sisustukseen erikoistuneessa liikkeessä. Saimme nimittäin tyttären kanssa kutsun maistelemaan hiukan viinejä ja juustoja ja pikkusuolaisia Jean Vernet sisustusliikkeeseen, Mariankatu 20. Upeissa puitteissa juhlistimme marraskuun kolmatta torstaita, jolloin ranskassa vietetään uuden sadon kunniaksi Beaujolais Nouvea juhlaa. Hyvälle maistui uutuusviinit ja varsinkin punaviini Beaujolais-Villages Nouvea 2019 sekä ihanat juustot. Minne vain katsoi, löytyi kauniita somistuksia ja ihastuttavia sekä persoonallisia huonekaluja. JEAN VERNET SISUSTUSILLASSA Somistaa ja sisustaa voi monella eri tyylillä ja on suotavaa tuoda omaa persoonallisuutta peliin. Somistaessa voi tulla pelko, että pienesineet saattavat olla riidassa keskenään. Yhteinäinen värimaailma kuitenkin…

  • Sisustaminen

    Country White jouluisissa tunnelmissa

    Ihastuttavaa ensimmäistä joulukuun iltaa tässä toivottelen. Säät täällä etelässä eivät hevin ole muuttuneet, joten heti ei uskoisi joulukuun tulleen. Kasvitkin ulkona näyttävät osin vielä vihreää väriä. On tämä niin outoa ja hankalaa tottua. Minä mielelläni ottaisin sen pakkasen ja lumen.Viikonloppuna oltiin päiväkävelyllä mieheni kanssa tuossa Tuomarinkylän miljöössä ja pakko oli piipahtaa katsomassa myös Country Whiten joulua. No niin, tämmöistä rahkasammalta tai mitälie, olisin halunnut omiin joulukukkiini pohjalle, mutta kun pihalta ne revin ja ruukkuun laitoin, niin ne alkoivat samantien kellastua ja haista, joten roskiin menivät. Olen toivoton näiden puutarhjuttujen kanssa, joten vinkkejä otetaan vastaan. Siis kuinka istuttaa sammal, jotta se säilyy, ei kellastu tai haise. Olin muuten laittanut vettä ja…

  • Sisustaminen

    Sisustuskauppa Piironki

    Eilisen aamun aloitin bloggaajatapahtumassa sisustusliikkeessä nimeltään Piironki. Liike sijaitsee Aleksanterinkatu 12  Senaatintorin kupeessa. Ihastuttava Helsingin toiseksi vanhin rakennus on oiva sisustusliikkeeksi ja kaikki tavarat ja se fiilis mikä tulee kun astut sisälle, oijoi, se on menoa. Onneksi minulla oli kiire töihin, joten en ennättänyt muuta kuin pikaisesti ottaa kuvia, joten rahat säästyi. Toistaiseksi, mutta tuonne on pakko päästä uudestaan. Viehättäviä lyhtyjä, tekstiilejä ja piensisustustavaraa hyllyt notkuen. No, katsokaa itse. Ihastuin tähän herkkään lumihiutalevalosarjaan vai ovatko ne vain lumihiutaleita sittenkin ilman valoja. No, kauniita ja herkkiä ja ottaisin myös ilman valojakin. Paperitähdet ovat pitäneet pintansa jo vuosia ja tyylikkäät valot löytyy myös Happy lights pallovalosarjassa. Niin ja tässä oli vain osa…

  • Sisustaminen

    Cobello sisustusliikkeen vip-ilta

    Cobello sisustusliikkeen vip-ilta Sain kutsun Variston Cobelloon vip-iltaan, sillä olin laittanut nimeni kanta-asiakaslistoille. Onneksi Cobello ei ole kaukana kotoani, joten pystyin töiden jälkeen tekemään pienen pyrähdyksen liikkeessä. Ihastelen aina  Riviera Maisonin tuotteita, joten oli kiva mennä katsomaan, löytyisikö sieltä jotain pientä kotiin.  Paikalla oli todella paljon porukkaa, mutta suurin osa ihmisistä pyöri kylläkin noutopöydän liepeillä, joten sain tutkiskella tuotteita rauhassa ja muutaman kuvankin sain otetuksi. Tässä liikkeessä silmä todella lepää. En ole vihreiden sävyjen ystävä, mutta tässä tämä turkoosi oli kyllä tehty niin hemaisevaksi, että jos minulla olisi huvila, voisin hyvin kuvitella pienenä piristeenä juuri tuota turkoosia sävyä. Kyllähän sieltä pari pikku juttua mukaankin lähti, pannunalusta, tarvitsen sitä ihan oikeasti…

  • Sisustaminen

    Sisustuskauppa Cilla`s

    Sisustuskauppa Cilla`s sijaitseen Helsingin laidalla Viipurinkatu 8, eli ihan Linnanmäen kupeessa. Tähän pikkupuotiin pääsin, kun voitin Tiia K Minäkö keski-ikäinen blogissa kilpailussa mahdollisuuden osallistua muiden onnekkaitten kera tutustumiskäynnille Cillasiin. Mukana oli myös Belladonna, Outi, Liiolii, Katja,Taru, Kikka ja Tiia. Putiikin tarjonta oli monipuolinen ja valmistustavat hyvin ekologisia, kestävä kehitys ja kehitysmaiden ihmisille työtä tarjoava perusperiaate antaa varmasti hyvän mielen kuluttajalle. Osa oli myös kierrätykseen kautta päässyt uuteen elämään, esimerkisi tiikkiset penkit. Ihastelin myös Tanskalaisia pyyhkeitä, jotka ovat Organic companyn sertifioidusta luomupuuvillasta valmistettuja ja niin suloisen pehmoisia. Ne ovat toteutettu riisikudontatekniikalla, jossa neuloksessa esiin nousee lenkki, joka muistuttaa riisinjyvää ja näin ollen kudonta varmistaa pyyhkeen tehokkaan imukykyisyyden. Kaikkea kivaa pinetä ja hieman suuriakin…

  • Sisustaminen

    habitat

    Habitat. Oletko jo käynyt tässä uudessa sisustusliikkeessä Helsingin City centerissä, Makkaratalossa? Olin matkalla blogitapahtumaan ja kuin yllättäen bongasin sen matkani varrelta. Olin kyllä kuullut ja lukenut tästä juttua, mutta en ollut sitten kiinnittänyt huomioita, milloin tämä sisustusliike on tänne rantautunut.  No, jo kuulemma ennen joulua. Kiva juttu kuitenkin, että tänne on saatu uutta verta näin sisustusjuttuja ajatellen. Kyseessä on eurooppalainen sisustusbrändi, joka on tunnettu suurelle yleisölle innovatiivisesta, modernista ja fuktionaalisesta designistaan, kerrotaan Habitatin sivulla.Katsastin liikettä sillä silmällä, että I`ll be back, mutta ajan kanssa. Napsin muutamia kuvia tästä tyylikkäästä liikkeestä ja löytyihän sieltä vähän kaikkea jokaiselle.Tuoksumaailmaa huonetuoksujen ja tuoksukynttilöiden kera ihanissa keväisissä sävyissä. Ylellisen näköisiä kylpytuotteita herkullisine sävyineen, nämäkin. Vuodevaatteita…

  • Sisustaminen

    Retki Country White-sisustuspuotiin

    Hiihtolomalla, auringon hieman pilkahdellessa, oli hyvä päivä tehdä pieni retki sisustuspuotiin, sillä minua oli jäänyt kaivelemaan se, etten löytänyt  Tukholmasta mitään pientä sisustusjuttua kotiin. Sisään astuessa huumaavat tuoksukynttilöiden tuoksut ottivat meidät vastaan ja herkulliset väriyhdistelmät hivelivät silmää. Kaikkeahan sieltä olisi löytynyt….mutta mukaan lähti tämmöinen pehmeä torkkupeitto. Tosin olin suunnitellut sitä toiselle sohvalle, mutta väreidensä puolesta pikku sohvalla taitaa olla sen paikka.                                                                with love,                                                                      M