• 9Kauniit-talot-Riiassa
    Matkustaminen

    Riika- kiehtova kaupunki

    Yhteistyössä Tallink Silja Riika on viehättävä kesäkaupunki ja vaikka saimmekin tutustua risteilymatkalla vain muutamien tuntien ajan itse kaupunkiin, jäi mieleen kytemään ajatus uudesta matkasta. Vielähän niitä matkoja voi varata, joten kannattaa kurkata tästä postauksesta lisää laivamatkustamisesta. Laivalla matkustaminen tuntui helpolta ja vaivattomalta. Lähdimme Helsingistä klo 17.00 ja olimme perillä Riiassa seuraavana aamuna klo 11.30.  Välimatkat ovat kohtuulliset, joten  Riika kaupunkina, on helppo ottaa haltuun vaikka kävellen. Paljon alueita on tietysti myös kaupungin ulkopuolella, joten sitten on jo viisainta hypätä busseihin tai ratikkaan. Art Nouveau-tyylinen arkkitehtuuri   Kaunis historiallinen arkkitehtuuri tulee kyllä joka puolelta vastaan, kun lähtee kulkemaan pitkin Riian katuja. Pieniä yksityiskohtia ja koristeellisia veistoksia, kiemuroita ja koukeroita löytyi melkein…

  • 91silja-europa-valmiina-lahtoon
    Matkustaminen

    Silja Europalla matkalla Riikaan

    Yhteistyössä Tallink Siljan kanssa Silja Europalla voi matkustaa Riikaan tänä kesänä, mutta reissuja tehdään vain kaksi. Toiselle reissulle minäkin pääsin mukaan yhdessä blogiystävä, Tiian kanssa 10.6-12.6. Tämä oli Tallink Siljan kanssa yhdessä toteutettu pressimatka, joten mukana oli myös muutamia toimittajia. Seuraava reissu onkin sitten heinäkuussa 8.7. ja siellä on vielä paikkojakin vapaana. Jos kiinnostuit, voit katsoa matkatietoja täältä. Matkalle lähdimme sunnuntaina iltapäivällä 17.00 lähtevälle laivalle ja täytyy heti sanoa, että laivalle kannattaa lähteä hyvissä ajoin, sillä ruuhka oli melkoinen ja jännitti, kuinka me ennätetään laivaan lainkaan. Samaan aikaan satamassa kävi kuhina, sillä Silja Europa oli juuri tullut satamaan ja siellä oli myös toinen laiva, ilmeisesti Tallink Star ja kaikki matkustajat yhdessä…

  • kauniita+maisemia+Turun+saaristossa+Baltic+Princessalla
    Matkustaminen

    Meren aalloilla uudistuneella Baltic Princess- laivalla

    Yhteistyössä Silja Line    Meren aalloilla uudistuneella Baltic Princess- laivalla   Kun asuu Helsingissä ja pääsee kotisatamasta aina helposti merille, oli määränpäänä Tukholma tai Tallinna, niin nyt olikin mielenkiintoista lähteä oikein bussimatkalle ensin, jotta pääsee meren aalloille. Meitä vaikuttajia, huomaa nykyisin myös bloggareita kutsutaan vaikuttajiksi, oli kutsuttu tutustumaan uudistuneeseen Baltic Princess -laivaan.    Tämä laivahan seikkaili alkutalvesta Puolan Gdanskiin, telakalle uudistettavaksi. Kaikki ei sujunutkaan kuin tanssi, vaan viikkoja vierähti peräti kahdeksan, ennen kuin kaikki oli kunnossa ja laiva valmiina matkustajien käyttöön. Meidänkin reissun oli määrä ensin olla jo maaliskuussa, mutta saimmekin napakan talvituulen näin vaihdettua kauniiseen auringonpaisteeseen ja keväiseen tuuleen toukokuussa.  Sehän sopi ja kuinka ihana olikaan ihastella kaunista Turun…

  • Matkustaminen

    Miksi matkustaa Tukholmaan?

    Yhteistyö Tallink Silja Oy:n kanssa Minulta on usein kysytty, että kuinka te jaksatte niin usein siellä Tukholmassa reissata? Mitä te oikein teette siellä? No, minä mielelläni kerron viisi vinkkiä miksi sinne Tukholmaan on niin kiva seilata juuri laivalla.   1. AIKAA PERHEEN KANSSA Meidän perhe on aina tykännyt reissata Siljan laivoilla Tukholmaan. Olemme tehneet sitä tyttärien kanssa, heidän varhaisista vuosistaan lähtien, sillä laivalla oli niin helppoa kulkea, kun lapset olivat pieniä ja tekemistä riitti leikkipaikan piirtämiskilpailuista, pallomeristä ja joskus myös allasalueesta nauttien. Aikaa on vierähtänyt ja nyt matkalle lähdimme kolmisin, mies, nuorempi tytär ja minä. Näin se aika menee ja aina ei aikataulut sovi, mutta kiva välillä reissata näinkin. Laivalla…

  • Matkustaminen

    Megastarin neitsytmatka

    Sunnuntaina iltapäivällä lähti iloinen 40+bloggaajat joukko seilaamaan Tallinnaan, Megastarin neitsytmatkalle.  Voitte vain kuvitella, että pulinaa, pölinää ja naurua riitti ja tietysti kameran kanssa kuvaamista. Olimme saaneet kutsun päästä kokeilemaan laivaa ensimmäisten joukossa ja tutkia sen eri tiloja sekä herkutella myös ruuan parissa.  Tämä huikean hieno laiva toivotti tervetulleeksi valoisuudellaan ja raikkaudellaan. Suomalainen design on antanut kyllä parastaan, sillä onhan se suunniteltu ja rakennettu Turun telakalla ja suunnittelussa on otettu huomioon luonto, historia ja mikä parasta myös ihmisten toivomukset ja kokemukset. Sisätilat on suunnitellut arkkitehtitoimisto dSign Vertti Kivi & Co sekä sisustussuunnittelutoimisto Aprocot. Laivalla olet kuin olohuoneessa, se on kutsuva ja avoin. Tilaa on pyhitetty yleisiin tiloihin ja hyteistä on sitten tingitty, mikä…

  • Lifestyle

    Herkkua on siinä monenlaista

    Eilen pääsimme piipahtamaan Tallink Silja Symphonylla joululounaalla yhdessä muiden bloggaajien, vloggaajien ja tubettajien kanssa. Joulukattaus buffetissa ja varmasti kukaan ei lähtenyt sieltä tyhjin vatsoin. Kauniisti asetetut alkupalat saivat ehkä vähän liioittelemaan oman vatsan kokoa ja lautanen tuli koottua aika täyteen salaatteja ja kylmiä leikkeitä. Kalaruuatkin tuntuivat vieraille maistuvan. Minulle käy aina buffetissa samalla tavalla, että panostan alku- ja jälkiruokiin ja vain hieman maistelen lämpimiä ruokia. Hyviä olivat, mutta pikainen katsaus jälkiruokapöytään sai minut himoitsemaan makeita, joten sieltä tulikin sitten kasattua jouluhalkoa myöten kaikenlaista lautanen pullolleen. Ehkei nyt kuitenkaan kokonaista halkoa, mutta tuhti palanen kuitenkin. Saimme myös kurkistaa uudistettuihin De Lux hytteihin ja kieltämättä näytti siistiltä ja tyylikkäältä nämä uudet hytit.…

  • Matkustaminen

    Tallinnan sisustuskaupan uumenista

    Tallinnan matkalla Viestintäjohtaja Marika Nöjd kertoi meille tarinan siitä, kun Siljalaivoja remontoitiin, niin jostain kätköistä oli löytynyt laatikollinen toista sataa, jos oikein muistan, käyttämätöntä kokkihousua kokonumerolla 46. Henkilökunta oli yhdessä innokkaasti pohtinut, että miten näille kokkihousuille voisi antaa uuden elämän. Globe hope tuli tähän kuvioon mukaan ja kokkipöksyistä tehtiin kukkaroita. Nyt näitä kukkaroita voi ostaa myös Siljalaivojen kaupoista. Miten hauska tarina ja ihana, kun kokkihousuille tuli parempi käyttö. Tuo kukkaro on todella napakkaa kangasta, joten onpa aikoinaan kokeilla ollut varmasti kuuma noissa pöksyissä. Kokkihousuista hypätään vessanmattoon, jonka löysin Rottermanin sisäpihalla olevasta viehättävästä sisustuskaupasta. Tämä on ilmestynyt sitten minun viime käyntini jälkeen, joten innoissani siellä pyörin ja löysin sitten timantein koristellutn…

  • Matkustaminen

    Art Priori Tallinna

    Jatketaanpa juttua Tallink Siljan, Visit Tallinn ja Helsinki Design Weekin järjestämästä matkasta ja ruoka-osiosta. Tallinnan Designmatkalla saimme tutustua oikein hienostuneeseen ruoka-ravintolaan Vanhassa Kaupungissa, Art Priorissa, Olevimägi 7. Tämä yhdistetty galleria-ravintola oli kyllä kaunista katseltavaa. Musta ja valkoinen maustettuna hieman harmailla sävyillä toi mieleen ylellisen ja elegantin ravintolan. Aivan ihanat puitteet kierreportaineen ja seinillä olevine taideteoksineen antoi kyllä heti lupauksen hurmaavista makuelämyksistä. Alkupalana tarjoiltiin ihastuttavaa paikan päällä leivottua tummahkoa leipää ja kiven päällä hienosti tarjoiltuna maksapateeta, tosin itse en ole mitenkään maksan ystävä. Kiltisti kyllä sitä maistelin ja ihan se maistui, no maksapateelta. Viehättävä ja esteettinen tarjoilu sai meidät huokailemaan tyytyväisenä. Minä sain lammasta, sillä olen kala-allerginen ja vähän pelkäsinkin, että kalaa tarjotaan. Onneksi Pupulandian Jennillä…

  • Matkustaminen

    en dag i Stockholm

    Seuraavana aamuna lähdimme varhain Tukholman keskustaan bussilla. Kävimme läpi Drottingsgatanin kaupat, NK- ja PUB-kauppakeskukset ja viimeiseksi päästiin tyttöjen kauan odottamaan Gallerian-kauppakeskukseen, jossa on Ruotsin ainoa Hollister! Aluksi ongelmia tuotti Hollisterin outo sijainti. Se oli aivan Gallerian toisessa päässä, ja sen ulkopuolella seistessämme luulimme sitä joksikin ravintolaksi. Ainoa paikka, missä kaupan nimi luki, oli portaan kylki. Lopulta löysimme sisään ja lähdimme juoksemaan ympäri kauppaa hurmioituneina. Musiikki soi kovalla ja kaupassa oli hämyisää, sekä jokapuolella oli hirveästi ihmisiä, mutta se ei menoa haitannut! Kiertelimme hetken, kunnes päätimme mennä sovittamaan vaatteita. Koppeja oli vain 3 ja jonot olivat superpitkät, mutta puolen tunnin päästä Sweat-pantseja päästiin vihdoin kokeilemaan! Sitten vain äkkiä kassalle… Nämä tuotteet päätyivät lopulta…