Malva topissa juhlistimme pientä staycationia viime viikonloppuna. Olimme mieheni kanssa hotelli Marsinkin vieraana ja pitkästä aikaa ihan ulkona syömässä ja iltaa viettämässä. Olin saanut syntymäpäiväksi lahjakortin staycationiin tyttäriltä ja nyt sen käyttäminen tuntui sopivalta. Synttärit oli jo tosin marraskuun lopussa, mutta tuo k on vaikuttanut vielä, joten nyt oli hyvä aika, kun jospa se alkaa hiipua tässä pikkuhiljaa. Hotellin varasin ihan keskeltä kaupunkia, niin on helppoa kipaista vaikka ostoksilta viemään kassit hotelliin. No, eipä se nyt sitten toiminut, kun aika jotenkin vain meni ja en saanut kuin vain lankoja ostetuksi. Mutta sehän on aina hyvä idea. Neuloin tämän Malva topin lähinnä keväisempiin tunnelmiin, mutta ajattelin, että olisi kiva kuvata se…
-
-
AUGUST TOPPI NEULOTTU ELOKUULLE
August toppi neulottu elokuulle ja eikö vaan värit soinnu hienosti tuon pensaan kukinnon kanssa. En kylläkään tiedä sen nimeä, mutta ihastuin siihen värisävyjen vuoksi. Elokuussa värit jotenkin haalistuvat, paitsi vihreä väri ja luonto kerää voimia, ennen syksyn kunnon värien ilottelua. August toppiin olisin varmasti löytänyt lisää värisävyjä ruskan aikaan, mutta en jaksanut jäädä odottelemaan. August toppi on neulottu viskoosin, pellavan ja puuvillan sekoitelangalla merkiltä Sandnes Garn, Tynn Line. Tästä olen neulonut pari vuotta sitten tämän neuleen. Toinen lanka tässä on Alize bambu-puuvilla sekoitus. Tästä neuloin reipas vuosi sitten tämän neuleen. Eli jämälangoista on kyse. Neuloin kolmosen puikoilla ja virkkuukoukulla tätä toppia ja tiheys on 24 x38 cm = 10 cm.…
-
FARKKUMIMMINÄ KAUPUNGILLA
Kaupallinen yhteistyö Verynice.fi sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit on merkitty* merkillä Lauantaina seikkailin farkkumimminä kaupungilla mieheni kanssa, sillä olimme matkalla juhlistamaan tyttären uutta kotia. Siitä onkin aikaa, kun olemme uskaltautuneet keskustaan, joten otettiin kaikki tästä iltapäivästä irti. Kävelimme hiukan pitemmän reitin kautta ja nappasimme asukuvat uusista Very Nice Pirre *strassifarkuista ja ompelemastani uudesta topista. Toppi sai inspiraationsa farkkujen strasseista ja niin se idea sitten lähti ja nopeasti tuli vielä valmiiksikin. Jos kerta farkuissakin on blingiä, niin pitäähän topinkin olla juhlavammasta kankaasta tehty. Toppi on ommeltu tyttären ylioppilasmekon jämäpaloista ja tämä toppi on todella suora laatikkomalli, jossa kaunis pitsireunus saa loistaa helmassa. Pääntie ja kädentiet on vain leikattu, sillä verkkopitsi ei purkaannu. Alle…
-
MUKAVAT FARKUT JA TOPPI
Kaupallinen yhteistyö Verynice.fi Sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty * merkillä Kesä parhaimmillaan ja yllä * mukavat farkut ja toppi, jonka ompelin jämäkankaista. Juhannusruusujen tuoksu huumaa ja olo on hyvä, sillä enää on pari viikkoa töitä, ennen kesäloman alkua. Puin ylleni topin kaveriksi valkoiset Very Nice – Alice farkut. Hiukan lyhemmät lahkeet näissä farkuissa sopivat hiukan pienemmällekin naiselle. Tämä on ollut itselleni aina se riesa, kun ostan farkkuja. Melkein aina joudun nostamaan ompelukoneen pöydälle ja lyhentämään lahkeita, jolloin farkkujen malli kärsii. Onneksi nämä farkut sopivat täydellisesti pituuden suhteen. Pitemmille nämä ovat siis hiukan lyhemmät farkut kuin minulle. Iloisena hehkutan myös näiden farkkujen mukavuudesta, eli ei näitä edes tunne päällä, sillä niin miellyttävät…
-
SCENT OF ROSE TOPPI
Scent of rose toppi, eli ruusun tuoksu, on vasta valmistuneen topin nimi. Se on neulottu 100 % puuvillalangasta, Love Soft 8/4 ja sävy on 11. Hempeä vaaleanpunainen, jossa on hitusen malvaa joukossa. Oikeastaan siinä on kalpean pinkin sävy. Se on kuitenkin sävynä sopuisa, eikä jätä minuakaan kalpeaksi. Ostin Tallinnasta langat viime kesän reissulla ja taisin ostaa aikamoisen määrän tätä lankaa, sillä se saattoi olla alennuksessa, mikäli muistan. Nyt kun tähän lankaan olen tutustunut, huomaan, että se onkin aika riittoisa. Ja sitä lankaa taitaa riittää muutamaan neuleeseen…. Tähän scent of rose toppiin meni himpun verran yli 3 kerää, joten S kokoiseen toppiin tarvitaan neljä kerää. Puikkosuosituksena minulla on 3, 25 pyöröpuikot,…