• Matkustaminen

    Kesälomamatkalla Kroatiassa

    Tervehdys täältä aurinkoisesta Kroatiasta, jonne saavuimme keskiviikkona iltapäivästä. Lähdimme reissuun nuoremman tyttären kanssa kahdestaan, kun työt ja muut rajoittivat lopun perheen matkustamista. Olisi ollut kiva lähteä reissuun koko porukalla, mutta aina se ei ole mahdollista. Tämä on nyt uusi vaihe meillä ja ihan hauska on myös reissata nuoren kanssa myös näin kahdestaankin. En muista näistä etelän kohteista koskaan matkanneeni peräkkäisinä kesinä samaan kohteeseen. Olimme tässä Tucepin kohteessa siis vuosi sitten ja kun puntaroimme viime hetkillä lähtöä ja kohdetta, tuntui Tucepi parhaalta vaihtoehdolta. Harkitsimme myös Barcelonaa, mutta se tuntui jotenkin työläältä kohteelta näin kahdestaan. Totesimme, että vuosi sitten emme ennättäneet kaikkea tehdä, mitä täällä voi tehdä ja nähdä, joten miksipä ei…

  • Kosmetiikka

    Kaljupäästä Kardashian beauty hiukset

     Pieni tytär vuoden ikäisenä, hädin tuskin osaa kävellä ja huomatkaa, millaiset hiukset. Äiti innoissaan on laittanut pienen pinnin koristamaan noita ohkaisia haivenia.  Tämä typykkä kasvoi ja sai hiukan enemmän hiuksia ja voitteko kuvitella, mitä hän meni tekemään nelivuotiaana. Leikkasi tietenkin päiväkodissa nips ja naps molemmilta korvallisilta tukon hiuksia ja niin oli äidin tartuttava myös itse saksiin ja leikattava hiukset minipolkkatukaksi. Kyllä sitä harmiteltiin, kun juuri oli saatu hiukset kasvamaan hieman. Saattoipa olla, että tukankasvu sai tästä potkua ja hiuksista tulikin sitten todella paksut ja karheat. No, hiukset sitten kasvoivat ja kasvoivat ja nyt 15 vuotta myöhemmin  ei ole huolta, että tytär menisi saksimaan itse hiuksiaan. Hän kihartaa ja föönäilee hiuksiaan…

  • Lifestyle

    Wanhat ja tyttären tanssiaispäivä

    Tänään on niin jännä ilta edessä, että ihan mahanpohjasta ottaa. Vanhemman tyttären Wanhat eli tanssiaiset ovat tiedossa. Pukua suunniteltiin pitkään ja vasta loppumetreillä idea pukuun syntyi yhdestä pinterestin hääpuvusta, siitä sitten sovittelin ja etsiskelin kankaita ja nauhoja ja kyhäsin sen parin viikonlopun aikana. Valmista tuli ja uskomattoman hienosti pohjakangas ja orgaza sopivat yhteen ja takana olevassa korsettiyläosassa on vielä organzanauha, joka sattui sopimaan vielä väriskaalaan niin hyvin, että ihan ihmetytti. Kampaajani Oona Unikasta, teki hänelle hienon kampauksen. Meikattuani tyttäreni, alkoi olla jo niin kiire, etten ennättänyt ottaa takaa kuvia, mutta laitan mekosta vielä tarkempia kuvia ja kenties onnistun kuvaamaan paria edestä ja takaa heidän pyörähdellessä tanssin hurmassa. Nyt kiirehdin laittautumaan…

  • Käsityöt

    Tytärkin tekaisi tuubin

    Yksi perjantai, ennen ruokakaupoille suunnistamista satuimme ihan vahingossa pyörähtämään taas Oulunkylän lankamaailmaan ja siellä sitten tovin pyörittyämme mini m alkoi miettiä, että hänkin haluaisi tehdä jotain käsitöitä. Olin itse etsimässä lankaa neuletakkiin, sellaiseen, joka ei ole liian paksu, mutta lämmittää, muttei kuitenkaan niin paljon, että hiki päässä olisi. Pitäisi olla pehmoista lankaa, ei kutiavaa ja vielä, että takkia voisi käyttää kesälläkin.  Mallista ei ollut itselläni mitään hajua ja huikkasin tytölle, siinä lankoja katsellessa, että sillä ehdolla, etttä teet sen kanssa valmiiksi ja se ei saa sitten maksaa älyttömiä. Mini m katosi hyllyjen taakse etsimään ja hetken päästä hän tuli niin pehmoisen langan kanssa, että siihen tuli itsellänikin himo, kun sitä…