Virkattu pitsimekko Velvet Summer Nights on ollut jo yli viikon valmiina ja saimme sen Kolin reissulla myös kuvattua. Ohjeen kirjoittamiseen vain menee tuhottomasti aikaa ja siksi kaikki hommat vähän odottavat jonossa. Nämä Ukko-Kolin maisemat ovat kyllä upeat, vaikka tuona päivänä ei tietysti ollut se paras kirkkain auringonpaiste säteilemässä järven selällä. Ihmisiä oli tuhottomasti liikkeellä, eikä varmaan koskaan aikaisemmin ole noin paljoa porukkaa siellä pyörinyt. Koli taisi olla tänä kesänä in paikka. No sitä emme olisi arvanneet, kun mökin varasimme. Vietimme siis viikon Kolilla, josta teen postausta myöhemmin, mutta nyt jälleen olemme kotona ja vielä viikko olisi lomailuakin tiedossa. Se on tarpeen, sillä aina sitä reissussa väsyy, vaikka kuinka rentoa ja…
-
-
TEE VIRKKAAMALLA HEIJASTINKORU JA NÄY PIMEÄLLÄ
Tee virkkaamalla heijastinkoru ja näy pimeällä, sillä nyt alkaa kohta niin pimeät ajat, että aamusta iltaan on pimeää. Päivällä saattaa hiukan hämärtää, mutta pimeys ottaa nyt vallan toviksi. Varsinkin, kun kellon aikaa siirrettiin, niin tuntuu tuo pimeys vieläkin rankemmin, vaikka välillä aurinko vielä yrittäisikin pilkahdella. Nuorempi tyttäreni sai loppukesästä ajokortin ja hänen kyydissään kun olen nyt istunut, niin kauhuissamme huomasimme, kuinka moni oli pukeutunut täysin mustaan, mutta todella harvalla oli heijastinta. Näkyvyyys nolla ja vielä, kun jalankulkijat hyppäävät arvaamatta tielle, niin onhan se aika stressaavaa autoilijalle. Sade ja pimeys tekee vanhallekin tekijällekin haastavaksi nähdä jalankulkijat, joilla ei ole heijastinta, saati sitten nämä aloittelevat autokuskit. Nyt kannattaisi todella ripustaa jokin heijastava…
-
HELPPO IDEA VIRKATTUUN MEKKOON
Helppo idea virkattuu mekkoon, tuli virkkausmallista, jollaisesta äiti aikoinaan virkkasi verhot meidän keittiöön, kun olin lapsi. Äitiä ei enää ole, mutta virkkausmallin kopioin omaan mekkooni, vähän kuin muistoksi. Äidin keksimä tämä malli ei kuitenkaan ollut, joten varmasti malli on monelle tuttu. Itse kokeilin sitä tähän mekkoon ja toimiihan se tässäkin aivan mainiosti. Kun paljon virkkaa ja tekee käsitöitä, niin joskus vahingossa unohtuu laatikon pohjalle asuja, joita on jo vuosia sitten virkannut. Nyt kun löysin tämän jälleen, niin ihastuin taas tämän yksinkertaiseen malliin. Tästä olen varmaankin joskus postannut kuvia, mutta en ole ohjetta selostanut. Tämä helppo idea virkattuun mekkoon, on oikeasti yksinkertainen toteuttaa myös monessa eri koossa. Tässä vain pitää hiukan…
-
VALKOINEN VIRKATTU MEKKO OHJEINEEN
Valkoinen virkattu mekko ohjeineen, on nyt täällä blogissa. Tästä kun on ajoittain tullut kyselyjä ja vaikka tämä mekko on virkattu jo ennen blogin perustamista, yli kuusi vuotta sitten, niin edelleen ohje kiinnostaa. Kiva tietysti kuulla, että mekko on ollut onnistunut . Tämä on ollut blogissa esillä tyttären päällä ja sinne tyttären huoneen uumeniin se lopulta jotenkin katosi. Meni siinä pari vuotta kunnes se äskettäin ilmestyi, kuin ihmeen kaupalla pyykkikasaan. Luulin jo heittäneeni sen kierrätykseen, mutta siellä se oli ja nappasin sen kiiruusti talteen. Pesin sen ja kyllä se himpun verran kutistui, mutta onneksi sain kiskottua sen takaisin omiin mittoihini. Lankana tässä on ollut pehmoinen virkkauslanka, mutta en muista minkä firman,…
-
KUINKA VIRKKAAT KESÄKSI KASSIN JÄMÄLANGOISTA
Ihana kesä on nurkan takana, vaikka sää nyt vaihtuikin kumman viileäksi. Ei kuitenkaan anneta sen häiritä, vaan valmistaudutaan kesään, joten kerron sinulle, kuinka virkkaat kesäksi kassin jämälangoista. Kesään kuuluvat itse tehdyt, rennot kesäkassit. Monenlaisia kasseja on kaupoissa tarjolla ja hittinä on tänäkin vuonna vielä nuo kauniit korikassit, joiden perään kuolaan. Muodin ollessa suopea, näihin itse tehtyihin kasseihin, kannattaa ottaa jämälangat esille ja virkata kassi kesäksi. Minä kaivelin muutaman puuvillaisen, sekä viskoosia ja akryyliäkin sisältäviä jämälankakeriä varastostani. Ajatus oli, että alan virkata ja teen kassin filiksen mukaan, vaihdellen langansävyjä. Yleensä minun jämälankani sointuvat hyvin yhteen, sillä huomaan aina ostavani tiettyjä värejä. Toisaalta se on varmasti tylsää, mutta sitten toisaalta, kaikki värit…
-
Virkattu ympyräkassi ja mitä löytyy kassin sisältä
Virkattu ympyräkassi ja mitä löytyy kassin sisältä Olin koko kesän ihaillut virkattuja kasseja, jotka oli punottuja tai juuttinarusta tehtyjä. Meni hiukan kalkkiviivoille, ennen kuin sain tämän ympyräkassini virkattua ja tänne blogiin esille. Minulla oli ehkä liian monta projektia käsillä ja uusia tipahteli esiin, tyttären ideoidessa ja minun toteuttaessa. Mutta kesäkassin sain valmiiksi, juuri ennen lumen tuloa, mutta onhan se seuraavakin kesä tulossa, joskus, ja ei se lumi nyt ihan heti kuitenkaan tule. Joten kyllä tätä vielä voi kädessään heilutella. Mikäli innostuit kassista, niin tässä tulee helppo ohje: juuttinarua ja virkkuukoukku numero 4 puuhelmiä 4 metallista rengasta vahvaa rautalankaa Virkkaa kaksi samankokoista ympyrää. Omassani on 21 kerrosta ja ympyrän halkaisija on…
-
Valkoisessa mekossa parisuhdelomalla Tampereella
Valkoisessa mekossa parisuhdelomalla Tampereella Kesälomalla on kiva viettää aikaa myös miehen kanssa kahden ja me teimmekin pienen roadtripin Porin asuntomessuille sekä sieltä suoraan parin yön hotellilomalle Tampereelle. Asuntomessuilla helteessä tuntui, että mikään asu ei toimi, sillä kaikki vaatteet tuntuivat takertuvan ihoon. Tampereella valkoista ompelemaani mekkoa hiukan mietin, että uskallanko laittaa, sillä pelkäsin kuumuutta, mutta se olikin iltasella juuri sopiva mekko tuohon säähän. Virkkasin ensin yläosan harvalla pitsikuviolla, joka valmistui aika nopeasti, mutta en ennättänyt saada mekkoa kylläkään Rhodoksen reissulle mukaan, vaikka se oli tarkoitukseni alun pitäen. Huomasin, että on pakko vähentää koneella, siis ompelukoneella istumista, jotta ennättäähän tämän tehdä myöhemminkin valmiiksi. No, se valmistui sitten tänne Tampereelle ja hyvä niin,…
-
Virkkaa kesäkassi ja koristele se napeilla
Virkkaa kesäkassi ja koristele se napeilla Kesälomalla on kiva puuhata jotakin sellaista, mitä ei normaalisti ennätä tehdä. Virkkaaminen ei ehkä kaikilla ensiksi tule mieleen, mutta jos käsityöt ja muoti kiehtoo, niin miksi et kokeilisi virkkausta, sillä se saattaa olla hyvinkin rentouttavaa puuhaa. Minä ajattelin jo ennen lomaa, virkata kesäkassin ja tähän kassiin hankin paksuhkoa puuvillalankaa kaksi kerää, jotta saan virkkauksesta suhteellisen ryhdikästä. Viime kesällä virkkaamani rantakassi on jossakin varastojen perukoilla, joten päätin virkata uuden. Tästä halusin enemmän kaupunkikassin, mutta voi tämän myös rannallekin ottaa. Mitä tarvitset kesäkassin tekemiseen? Valitsin kesäkassiin paksua puuvillalankaa Sheepjes Catonaa kaksi kerää ja yhdessä 100 g kerässä on 250 m lankaa. Virkkuukoukku minulla…
-
Kesäkassi virkaten
Kesä. Mikä ihana tekosyy virkata kesäkassi itselle. Sitä voi käyttää rannalla, tai pieniä ostoksia tehdessä. Siihen voi pakata myös hieman enemmän kuin käsilaukkuun, jos siitä tekee reilun kokoisen. Tämä, jos mikä, on kiva kesäkäsityö sinne mökkilaiturin nokalle tai terassille, aurinkoa samalla ottaessa. Olin silmäillyt kauppojen tarjontaa näiden kesäkassien suhteen ja koska punoskassit tuntuivat keikkuvan jokaisen olalla, pitihän minunkin sellainen saada. Minä en mieleistäni kuitenkaan löytänyt sopivaan hintaan, joten päätin etsiä materiaalit siihen ja virkata sellaisen itse. En halunnut ostaa kalliita lankoja, sillä silloin sen hinta olisi tullut jo liian tyyriiksi ja en ollut varma toimiiko se itse virkattuna lainkaan. Pelkäsin myös lankojen venyvän käytössä ja sateessa, joten tätä piti hieman…
-
Virkkaa juhannussukat jämälangoista
Juhannuksen aika, keskikesän aika ja tietysti kylmää viimaa, sadetta ja hyvä ettei jopa lunta tiedossa, kuinkas muuten. Tai saattaahan se lämmetäkin, pakkohan se on niin ajatella. Voi kaikkia mökkiläisiä, miten harmillista, kun säät ovat miten ovat. Mutta me suomalaiset olemme sisukasta kansaa, emme lannistu tai kangistu kylmästä ja märästä säästä, vaan vietämme sen juhannuksen, vaikka henki menisi, mökkeillen. Ei siinä saa antaa masennuksen iskeä, sillä tärkeintä on kuitenkin se kesä ja kyllä se aurinko saattaa vähän paistaakin. Jotta ei täysin paleltuisi, niin kannattaa pakata ne villasukat mukaan sinne mökille ja jos ei ole villasukkia, niin nehän voi vaikka pitemmällä automatkalla tehdä. Minä virkkasin jämälankojen pätkistä itselleni villasukat nilkkamallia, joten käyvät…
-
Lumikukkia -neule
Jos on jäänyt lankoja kerä tai kaksi ylimääräiseksi pyörimään laatikon pohjalle, niin siitä kannattaa kehitellä neule niin, että alkaa vaan virkkailemaan tai neulomaan, ilman mitään suurempaa suunnitelmaa. Kannattiko, sillä hetken päästä huomaa, että kappas, lanka loppui. Mikä sitten neuvoksi ja kuinka pelastaa jo aloitettu neule? Järkevintä on suunnata lähimpään lankakauppaan ja muistaa tarkasti langan vahvuus ja vyötekin kannattaa ottaa mukaan, jotta tietää, että minkä vahvuista lankaa on hakemassa. Kun lanka on jo vuoden vanhaa, niin on turha kuvitellakaan, että sitä enää löytyisi ja vielä samaa värjäyserää. On viisainta tehdä rajumpi veto ja valikoida saman vahvuista ja tyyppistä lankaa, mutta ihan eri väriä. Näin saa tyylikkäämmän version, kuin se, että olisi…
-
Nivelrikko! Entä, jos en voi enää kutoa?
Keski-ikä. Tuo suoraan sanottuna pirullinen vaiva. Nyt se otti vallan ja iski minua suoraan näpeille. Näin on, että pitkään vaivannut sormissa oleva särky ajoi minut ennen joulua työpaikkalääkärille ja siitä lähti pallo vierimään. Lääkäri kuunteli vaivojani ja määräsi röntgeniin ja otatti myös purkkitolkulla verta. Särky minulla on ollut oikean käden etusormen ensimmäisessä nivelessä jo jonkin aikaa, mikä ärsyyntyy nelomisessa tai kutomisessa, kuinka tämän vain haluaa ilmaista ja virkkaamisen jälkeen se on pahinta. Myös muissa sormissa on ollut kipuja, mutta lähinnä vain kylmässä ärsyyntyvät. Olin aiheesta google-kaverilta kysellyt ja sehän heitti minulle heti kauhuskenaariot peliin. Rauhoituin ja päätin siis odottaa oikean lääkäri tuomiota. Tulokset tuli viikossa ja pelkäsin jo reumaa ja…
-
Joulukalenteri 14.12.
Tänään joulukalenterissa on vuorossa todella edullinen idea joululahjaksi tai sitten itselle omaan tarpeeseen. Tähän tarvitaan muutama kulahtanut ja jo käytöstä poistettu t-paita, mielellään isohko miesten paita. Olen metsästänyt noita mieheni hiukan jo rispaantuneita t-paitoja tähän projektiin ja muutaman sainkin jo napattua. Sitten alkaakin seuraava vaihe. Eli leikataan kudetta. Puuvillakudetta saa ostaa valmiina, mutta hei, jos sen voi hyötykäyttää omasta varastosta, niin sen parempi. Leikkaa kainaloiden alta paita suoraan poikki, sillä muutoin tulee hankaluuksia saumojen kanssa ja niistä ei saa siistiä kudetta. Aseta paita niin, että aloitat helmasta leikkaamaan sivusaumaa kohden. Leikkaat noin kahden sentin suikaleita ja lopetat aina leikkaamisen noin kolmen sentin päästä sivusta. Kun kappale on leikattu, niin avaa…
-
Joulukalenteri 6.12
Itsenäisyyspäivä ja ei taaskaan kutsua linnaan! No ei hätää, sillä kalenterissa on vinkki, miten illan voi viettää rennosti telkkarin äärellä linnan juhlioita arvostellen ja joululahjaa tehden. Joulukalenterissa virkataan tänään kisu-kännykkäpussi.Tähän käy mikä tahansa puuvillalanka, mutta napakka tulee tietysti suhteellisen ohuesta ja merseroidusta puuvillalangasta, mutta käytä ihmeessä niitä lankoja, joita sattuu olemaan ja jämälangat on tällaisiin käsitöihin ne parhaat. Virkkaus aloitetaan pohjasta virkkaamalla ketjusilmukoita kännykän leveyden verran. Sitten virkataan kiinteitä silmukoita ketjusilmukkarivin loppuun ja lopussa käännytään ja virkataan työn alareunaan kiinteitä silmukoita palaten työn alkuun. Työtä virkataan siis ympäri ja saadaan näin kuppimainen alku työlle ja sitten vaan virkataan riittävä pituus pussille. Muista kokeilla pussia kännykkään ajoittain ja älä missään tapauksessa tee…
-
Valkoinen virkattu mekko
Kuvia virkkaamastani mekosta muutaman vuoden takaa. Virkkasin sen silloin itselleni ja nyt se sopii täydellisesti nuoremmalle tyttärelleni. Tässä on kuvasarja kuvaussessiosta, joka ei antanut valon suhteen kauaa touhuta, hetken vain, niin aurinko oli jo mennyt mailleen. Kameran säätäminen ei ole niin helppoa näissä olosuhteissa, koska valon määrä/kirkkaus muuttui kokoajan. Mutta kaipa sitä kehittyy pikkuhiljaa. Kuvasarja tuo kivasti mieleen muistot, säädöistä huolimatta.