Yhteistyössä Mastermarkbrands & Eva Solo Olipa onni, että ennätimme juhlia vanhemman tyttären syntymäpäiviä, ennen näitä kylmenneitä säitä. Syntymäpäiväbrunssi parvekkella oli tarkoitus saada aikaiseksi oikeana päivänä. Jos olisimme yhtään odotelleet, niin olisi taitanut olla aika kylmä värjötellä parvekkeella, sillä meillä ei ole parvekkeella toimivaa terassi/parvekelämmittäjää. On siis viisasta tehdä asioita heti, eikä vasta viidestoista päivä, kuten sanontakin kuuluu. Syntymäpäiväbrunssi parvekkeella onnistui siis sään puolesta mainiosti ja näitä juhlia vietimme reipas viikko sitten. Tytär muutti tarkalleen vuosi sitten omaan kotiinsa ja ihmeen hyvin tähän on nyt sopeuduttu, vaikka haikea mieli joskus valtaakin. Lapset ovat vain lainassa ja se on niin totta. Mutta onneksi olemme vielä kuitenkin yhtä perhettä ja tapaamme ja viestittelemme…
-
-
ILLALLISEN VALMISTAMISESSA VEITSELLÄ ON VÄLIÄ
Yhteistyössä Mastermark Brands Oy & Victorinox Viikonloppuna ja varsinkin lauantaina, haluan tarjota perheelle hiukan parempaa ruokaa ja istua rauhassa pöytään sitä nauttimaan. Tiedän, että raaka-aineilla on väliä ruuan valmistamisessa, joten lihan pitää olla kunnollista. SWISS MODERN SANTOKU-VEITSI Olen ymmärtänyt myös, että illallisen valmistamisessa veitsellä on väliä, vai onko? Kyllähän niillä kokeilla on aina omat veitset käytössä ja visusti ne niistä pitää huolen. Sen verran tämä kiinnosti, joten sain testiin Victorinoxin Santoku-veitsen, jossa on 17 cm pitkä ovaalihiottu terä. Tähän japanilaistyyliseen Swiss Modern Santoku-veitseen, ei tartu ruoka leikatessa. Santoku on yleisveitsi, joten sillä on kätevää leikata lihaa, kovia juureksia ja hedelmiä. Kahva on jalopähkinäpuuta ja jokaisen veitsen kahva on erilainen, puun…
-
BRUNSSILLA TYTTÄRIEN KANSSA
Yhteistyössä Cellbesin kanssa Postaus sisältää mainoslinkkejä Keväinen aurinko sattui onnistuneesti paistamaan myös viikonloppuna, joten sen kunniaksi järjestimme tapaamisen, brunssilla tyttärien kanssa -teemalla. Eihän se kevät täällä vielä ole, mutta kyllä se ihan jo siltä tuntui, kun asteita oli jo muutama plussan puolella, linnut lauloivat ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Tätä herkkua lisää, kiitos. Tytöt olivat käyneet päivällä salilla, joten proteiinipannukakku oli tarpeen ja minä olin treenannut siivoamalla, joten kaikki me ansaitsimme pienen herkutteluhetken. Mies oli pelaamassa, joten tästä tuli nyt hengähdystauko siivoukseen ja istuin hetken brunssilla tyttärien kanssa. Proteiinipannarit ovat yllättävän hyviä ja maistuivat mustikoiden ja hillon kanssa. Näissä Fast pannarimixeissä on vähän kaloreita ja niitä on nopea valmistaa. Siihen…
-
TALVEN ASUNA JUMPSUIT
Yhteistyössä Cellbesin kanssa, sisältää mainoslinkkejä Oletko koskaan miettinyt, että talven asuna jumpsuit voisi olla hyvä vaihtoehto? Se on joustavaa, hieman muistuttaa jumppa-asun materiaalia, vaikka ei kuitenkaan näytä jumppa-asulta ja se on miellyttävä ja kevyt käyttää. Lisäksi tajusin juuri, että näin pakkasella tämän alle voi pukea lämpimät sukkahousut ja vaikka pitkähihaisen paidan ja kukaan ei huomaa mitään. Tämän jumpsuitin löysimme tyttärelle Cellbesin verkkokaupasta ja hiukan jännityksellä sen tilasimme. Näistä asuista kun ei koskaan tiedä, että onko asu liian ohut ja vain kotioloihin tarkoitettu, vai voiko sillä myös liikkua julkisilla paikoilla. Onneksi pelko oli taas turha ja asu oli tyylikäs ja kuitenkin rento. JUMPSUIT TAIPUU MONEEN MENOON Kun talvella tulee kutsu juhliin…
-
TALVIPÄIVÄN ASU
Yhteistyössä Cellbesin kanssa sisältää mainoslinkkejä Talvipäivän asu oli mukava kuvata sunnuntaina pirteässä pakkassäässä ja sopivan talvisessa ympäristössä. Useammat kuvat tulee liiankin usein kuvattua kotinurkilta, joten olen yrittänyt löytää uusia paikkoja, missä kuvata. Löysimme kävelyretkeltä kuvauspaikaksi Oulunkylän vanhan aseman, joka on rakennettu vuonna 1922. Yllättävää, että se on saanut seistä vielä paikoillaan, eikä sitä ole myyty asunnoksi tai siirretty minnekkään. Tässä rakennuksessa ei ole enää aikoihin ollut lipunmyyntiä, vaan sitä on vuokrattu muihin tarkoituksiin. Talvipäivän asu sai siis taustalle tällä kertaa asemavanhuksen. MUSTAT FARKUT Asu talvipäivälle on koottu farkuista ja kengistä, jotka tilasin yhteistyössä Cellbesiltä. Mustat farkut ovat itseasiassa tyttärelle tilattu. Hän ihastui viime kerralla Cellbesiltä tilattuihin farkkuihini, mutta ei halunnut…
-
VALKOISIA NEULEITA JA KUKKAPRINTIT TEEKUPEISSA
Yhteistyössä Cellbesin kanssa postaus sisältää mainoslinkkejä Aamulla oli ihana ohut lumikerros peittämässä pihaa, kun viimein jaksoin herätä. Kyllä tämä kaamosaika pistää nukuttamaan. Olipa kiva, että sitä kovasti toivomaani lunta oli hiukan sadellut, se oikeasti piristää, mutta aika vähän sitä kyllä oli, joten lisääkin saisi tulla. Tähän teemaan sopiikin hyvin valkoisen lettineuleen esittely. Tyttärelle tilasin Cellbesin yhteistyössä valkoisen lettineuleen , jota voi käyttää farkkujen kanssa tai vaikka verkkareiden. Neule on perusneule, jossa on reiluhkot hihat ja kauniin valkoisena tämä toimii monien alaosien kanssa. Pukisin tämän valkoisen lettineuleen kanssa vaikka tekonahkahousut tai mustat farkut, kun saan tätä joskus lainata. Tyttären kanssa olemme sopineet, että alamme kerätä hänellekin omaa astiastoa tulevaisuutta ajatellen, jotta…
-
PEHMOINEN NEULE JA FARKUT KAUPUNKIASUNA
Yhteistyössä Cellbesin kanssa postaus sisältää mainoslinkkejä Nyt alkaa jo olla hiukan kiire noiden joululahjojen kanssa, sillä minulla ei ole ensimmäistäkään lahjaa vielä ostettuna. Minähän kyllä miellelläni neuloisin pehmeitä neuleita ja muita, mutta nyt en ennätä, ainakaan mitään isompaa saada valmiiksi, joten pakko oli tänään rientää kaupungille miehen kanssa ja yrittää löytää sitä joulumieltä sekä niitä puuttuvia lahjoja. Ei meillä kyllä isompia juttuja ostella, mutta sitä, mitä kukakin tarvitsee. Kyllä sitä pakostakin käy miettimään, että onko tässä järkeä, että niitä lahjoja annetaan ilman mitään tolkkua ristiin rastiin, vaikkapa suvun kesken. Meillä kyllä päätettiin jo vuosia sitten lopettaa turha ostaminen ja lahjojen vaihtaminen sukulaisten kesken, jotta niitä lahjoja ei ole ihan…
-
Silja Serenade uudistuneena
Yhteistyössä Silja Line Suomi ja Press PR d`Oro Viikko sítten seilasimme aalloilla ja Silja Serenade sai esitellä meille uudistunutta olemustaan. Edellisen vuorokauden olimme viettäneet Yasuragi kylpylässä, josta olen aikaisemmin jo kirjoittanutkin ja luontevasti siirryimme siitä edelleen kylpyläfiiliksillä, laivalle, kohti kotimatkaa. Mikäli kokee laivalla matkustamisen uuvuttavana, niin kannattaa kokeilla tasokkaampaa hyttiä. Kun yöpyy tyylikäässä Commodore hytissä, kuten me, Minäkö keski-ikäisen Tiian kanssa matkasimme, kokee matkan aivan eri tavalla. Viihtyisät tilavat huoneet ja meillä oli jopa parveke, sekä hintaan kuuluva tasokas Bon Vivant-ravintolan aamiainen, saa kyllä nirsoimmankin matkaajan suun messingille. Vilauksen näittekin tuosta hytistä videossani ja uudistuksia sinne oli tehty kylpyhuoneiden osalta. Kylpyammeet saivat väistyä, kun suihkutilat saivat seesteisen sävymaailman tyylikkäillä…
-
Pellavaa ja satiinia
Yhteistyössä Cellbesin kanssa sisältää mainoslinkkejä Meillä on käytetty valkoisia pussilakanoita, joita aikoinaan saimme häälahjaksi ja nyt ne alkavat oikeasti hajota käsiin. On ollut pakko heittää niitä pois ja toivoa, ettei se avioliiton onni nyt katoa. Häälahjoja kun ei saisi heittää pois, ettei mene onni mukana. Oletko koskaan kuullut tästä? Hassua, miten aikoinaan ollaankin keksitty kaikkia hölmöjä uskomuksia. PELLAVAA MAKUUHUONEESEEN Olen jo pitemmän aikaa haaveillut pellavapussilakanoista ja kuitenkin siirtänyt niiden ostoa, useamman kerran. Olen pitänyt pussilakanoita suhteellisen kalliina investointina ja todistetusti mikään ei todellakaan kestä ikuisesti. Niin paljon olen kuitenkin kuullut pellavatuotteista hyvää. Pehmoisuudesta ja käytön huolettomuudesta, koska niitä ei tarvitse silittää, sillä ryppyisinäkin ne ovat trendikkäät ja mukavat. Huoletonna olen…
-
Kristallein koristeltu villakangastakki
Yhteistyössä Eurokangas ja Burda Sain mieleisen tehtävän, sillä minut haastettiin Eurokankaan ja Burdan toimesta, tekemään villakangastakki. Toiveena oli, että villakangastakkihaaste toteutetaan Burdan kaavoilla sekä Eurokankaan italiaisesta villakankaasta. Takin sai toteuttaa omalla tavalla. Väriksi valitsin murretun valkoisen ja kangas on todella kaunis ja pehmoinen materiaaliltaan. Olen joskus aiemminkin ommellut vaatteita Burdan kaavoilla, joten tiesin ne helpoiksi ja toimiviksi. Yleensä minä teen kaavat itse. Burdan kaavat leikataan oman koon mukaan ja koot ovat olleet juuri sopivat. Tämä kyseinen malli oli kyllä hiukan reilun kokoinen tyyliltään, joten takin kappaleet leikattuani, jouduin kyllä niitä reippaasti pienentämään. Muuten takki ei olisi minulle istunut. Mutta kaavojen pienentäminen ei ole…
-
Kello viiden tee
Yhteistyössä Mastermarksbrand ja Eva Solon kanssa Kello viiden tee, kuulostaa kyllä hyvältä ajatukselta ja vaihtoehdolta ja siihen liittyy varmasti omat rituaalinsa. Tee-hifistelijät määrittelevät tarkasti, kuinka tee haudutetaan ja mitä siihen lisätään ja missä vaiheessa se maitotilkka sinne lorautetaan. Suomalaiset eivät ole kovin teenjuontikansaa, enemmänkin kahvittelijoita. Itse lukeudun kyllä enemmän kahvi-ihmisiin, mutta ehkäpä minusta saadaan sekakäyttäjä, kunhan perehdyn teen saloihin ensin kunnolla. Tärkeintä on kuuma vesi ja siihen tarvitaan tietysti vedenkeitin. Tytär oli hienovaraisesti vihjaillut vedenkeittimestä jo jonkun aikaa, mutta itse koin sen turhana. Ihan hyvin sen veden kuumentaa mikrossakin, ajattelin, Sain kuitenkin yhteistyössä testiin Eva Solon kauniin, teräksisen vedenkeittimen, jossa on tamminen kädensija ja jopa mieleni muuttui. Keitin kuuluu Nordic…
-
Valoa marraskuun pimeyteen valokranssin muodossa
Yhteistyössä Cellbesin kanssa, postaus sisältää mainoslinkin Varmasti jokainen tuskittelee tätä marraskuun pimeää aika. Autolla ajaminen on hankalaa, kun sataa vettä ja hämäryys on vallalla koko pitkän päivän, kunnes se muuttuu täysin pimeäksi. Valokuvia on haastellista tai suoraan sanoen välillä mahdotonta saada kuvatuksi ja puhumattakaan videoiden tekemisestä. No, kyllä sen kestää, sillä tämähän on juuri se oikea aika viritellä ne jouluvalot, valokranssit ja nautiskella kynttilöiden tunnelmallisesta valosta. Minulla on tullut tavaksi, viimeistään näin isänpäivän tienoilla, eli nyt viikonloppuna, virittää jokunen joulu/kausivalo, joko pihalle tai oven eteen. Heti tulee tunnelmallinen olo ja tietoisuus siitä, että jouluun ei ole enää pitkä aika. Ulko-oveen kiinnitetyt kranssit ovat kauniita ja kun…
-
Harmaiden aamujen harmoonista tunnelmaa makuuhuoneeseen
Harmaita aamuja. Kuinka niistä selviää? Vielä on matkaa joulun tuomaan valoisuuteen ja vaikka lunta on nyt jo jossain päin Suomea saatu, ei se vielä ole pysyvää sorttia, eikä siitä ole vielä valoa antamaan. Harmaus pistää väsyttämään, joten on ihan loogista suunnata katse makuuhuoneeseen. Minä ainakin nautin syksyllä makuuhuoneen pesämäisyydestä ja olen vieläkin tyytyväinen siihen, että uskaltauduin muutama vuosi sitten sutimaan tuon päätyseinän mustalla maalilla. Valkoinen sängynpääty, joka miehen kanssa yhdessä toteutettiin, oli loistava valinta ja siihen onkin kiva yhdistää vaikkapa tuota harmaata vuodevaatteissa. PITSIPRINTIT VUODEVAATTEISSA Romanttisen ystävä ihastuu varmasti pitsiin ja minuakin se houkutti, vaikka kotimme ei olekaan mitään rönsyilevä, pikemminkin minimalistinen ja maltillinen. Mutta aina pienesti pitsiä mahtuu…
-
Raju rock kohtaa romanttisen roosan
Yhteistyössä Cellbesin kanssa, postaus sisältää mainoslinkkejä Nyt on syksyssä alkanut se harmaa kausi ja viimeiset keltaiset lehdet vielä roikkuvat puissa, odottaen sitä tuulenpuuskaa, jotta voisi päästää irti. Kaikki väriloisto on poissa, joten yritä tässä sitten innostua ja jaksa jatkaa ikuisuudelta tuntuvassa pimeydessä. Naapurin kanssa eilen illalla pihalla törmätessä, taivasteltiin pimeyttä ja sitä, ettei ole edes heijastinta muistanut ottaa esille, kun on ollut niin lämmintä vielä ja ei lainkaan perussyksyä. Se heijastin muuten nyt kannattaakin ripustaa esille takkiin. Tämä aika saattaa usein alkaa myös masentamaan ja silloin tulee tarve hiukan etsiä piristystä ja yleensä nappaan uuden projektin neuletyön parissa. Aina ei neulominen innosta ja silloin tulee vietettyä aikaa vaikkapa netissä…
-
Matkalaukulla voi vaikuttaa matkustamisen mukavuuteen
Yhteistyössä Mastermarksbrand & Victorinox Matkalle lähteminen on minusta aina kiva juttu ja siihen kuuluu tietysti matkan suunnittelu ja pakkaaminen. Matkalla ollessa, olen kuitenkin huomannut matkalaukulla olevan suurtakin merkitystä matkan mukavuuteen. Painava ja huonosti kulkeva matkalaukku saa väsyneen matkaajan uupumaan ja ärsyyntymään. Miten matkalaukut ovat muuttuneet? Reissunaisena olen matkannut, monen erilaisen laukun kanssa maita ja mantuja. Välillä laukkuja lainattiin siskoilta ja jopa kavereilta, kun ei opiskelijana ollut varaa hankkia omaa laukkua. Eikä laukut silloin olleet mitenkään tyylillä pilattuja ja jestas, niitä piti oikeasti raahata käsissä ja ne painoivat, sen muistan. Perheen kanssa, kun aloitimme matkustamisen, niin kahteen laukkuun sullottiin koko nelihenkisen pesueen vaatteet ja saattoi siellä olla mukana lelujakin. Onneksi matkasimme…